Paikallisuutiset

Vireyttä vaikka muille jakaa

Joululahjaksi Enontekiön eläkeläiset toivovat terveyttä. Sitä ylläpidetään yhteisellä tekemisellä ja varmasti myös naurulla, jota tapaamisissa riittää.

Jos ei aivan lääkärin määräys, niin toimittajan toivomus: käykää eläkeläisten tapaamisessa. Niin rentouttavaa seuraa, ja sillä nauramisen määrällä saa luultavasti muutaman vuodenkin lisää (toivottavasti ei minule sen eläkeiän saavuttamishen ko sinne sitte itte eläkhelle).

Tällä kertaa jäsentapaamista emännöi Inkeri Seppä ja kylläpä on pöytä koreana, pullat on pyöräytetty samana aamuna. Liikoja Seppä ei ollut uskaltanut hullutella, koska arveli, että sisar Anneli Keränen saattaisi mainita – emännän tai isännän rooli on nimittäin kiertävä, jokainen vuorollaan. (Hmmm... taijanki vielä harkita sitä jäsenyyen hakemista.)

Mutta ensin jumpataan! Seija Riissanen aloittaa liikkeet ja siitä sitten liikkeiden keksiminen lähtee kiertämään kuin viestikapula jäseneltä toiselle. Raija Kumpulainen ilmoittaa tomerasti, että nyt ei sitten kyllä yhtään jumppaa hän, mutta niin vain kotvasen kuluttua alkaa Kumpulaisenkin kädet nousta ja jalat koukistua. Yleensä liikuntahetken vetää Marja-Leena Vieltojärvi.

– Parasta on tietenki se, että näkkee näitä ihmisiä, Seppä sanoo.

– Sosiaalinen kanssakäyminen. Jos ihminen asuu yksinään, se on aika tärkeää, Tiina Innanen meinaa myös.

– Ja yleensä tarjoilut on tosi hyvät, lisää Kumpulainen.

– Tämä kahvistelu on tärkeää, Riissanen myöntelee.

Riissanen kertoo, että Alpo Peltovuoma pitää kerran kuussa tietokilpailun.

- Kyllä me aina jotain tiietään, hän nauraa.

Tälläkin kertaa niin oli tarkoitus, mutta mikä lie väärinymmärrys oli tullut.

– Voittaja saa pienen palkinnon.

Samoin on palkintoja arpajaisissa, jotka järjestetään tapaamisessa. Palkintoja on pöydälle ilmestynyt nisuista villasukkiin, eikä arpa maksa kuin vaivaisen euron. (Sitäkhän ei toimittajan pörsistä löytyny, mutta onneksi sain Seijalta lainhan kolme euroa. Korvan takana on!) Sillä tavallakin toimintaan vähitellen varoja kerätään.

– Sitte me olema pyrkineet siihen, että täällä kävis myös joku luennoimassa. Silloin väkeä saattaa paikalla olla parikymmentäkin, muistelee Riissanen.

– Nyt on harvinaisen pieni porukka, toteaa Aarno Vuontisjärvi, joka on ainoana miehenä tällä kertaa mukana.

Tämä kahvistelu on tärkeää.

Keski-ikä yhdistyksessä on 73 vuotta. Mitään ikärajoja ei ole, mutta eläkkeellä on oltava. (Vielä jokunen vuosi pittää pinnistellä!)

– Olettako panhet merkile, että alle seittemänkymppiset ei tule tähän, hoksaa Kumpulainen, joka toimii Riissasen mukaan vetreän eläkeläisen esimerkkinä kaikille muille.

– Ne luulevat, että he ovat vielä niin nuoria. Monet sanovat, etteivät he lähe vielä vanhojen joukkoon ja ovat paljon vanhemman olosia ko met, tuumitaan siihen yhdestä suusta.

– Joku sano kerran minule täälä käynnin jälkhin, että tämänki ajan olisin voinu harkata pihhaa. Eikö jumatsukka tätä puoltatoista tuntia juuri voi olla mithän tekemättä? puuskahtaa Kumpulainen, ja sehän se vasta toisia naurattaa.

Mitä yhdistys lupaa heille, jotka vielä empivät joukkoon liittymistä?

– Hauskaa yhdessäoloa.

– Ei siinä tarttis ko ottaa yhteyttä johonki semmoshen, joka näissä jo käypii, vinkkaa Vuontisjärvi.

Yhdessä toisen kanssa olisikin helpompaa lähteä, ja kyytejäkin voitaisiin yhdessä miettiä.

Ei siinä tarttis ko ottaa yhteyttä johonki semmoshen, joka näissä jo käypii.

Eläkeliiton Enontekiön yhdistys perustettiin vuonna 2015, ja heti syksyllä lähtivät myös jäsentapaamiset käyntiin. Ensin kokoonnuttiin Kiepissä, sitten kunnan kustantamana Hetan Majatalolla, ja nyt on saatu käyttöön Luovatuvan pirtti SámiSosterilta.

Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Aimo Ahti. Hänen aikakaudellaan aloitettiin muun muassa hyvinvointikummitoiminta, johon tällä hetkellä haetaan uutta vetäjää. Toiminta mahdollistuu Eläkeliiton ja kunnan avustusten turvin.

Erilaisesta toiminnasta esityksiä tekee yhdistyksen hallitus ja yleinen kokous sitten asioista päättää. Avustusta saadaan Eläkeliitolta ja Enontekiön kunnalta hakemusten perusteella.

Maanantaisin on kuntosali, tiistaisin jäsentapaaminen, keskiviikkoisin kuntosali... Eri tapahtumien lisäksi säännöllistäkin puuhaa enontekiöläiseläkeläisillä riittää niin paljon, että välillä pitää osan jättää väliin.

– Eilen oli Virtapiiri, tänään eläkeläiset, huomena Muistikahvila ja illala yks muu meno... luettelee Kumpulainen, mutta lisää sitten, että on niitä yöpaitapäiviäkin.

Vuoden aikana on liikuntaa, retkeilyä, teatterimatkoja, vierailuja Muoniota lukuun ottamatta Tunturi-Lapin eläkeläisyhdistysten luokse, yhdessä järjestetään tansseja, siivotaan tienlaitoja, käydään elokuvissa, syödään ja touhutaan muun muassa joulumyyjäisissä, jossa myös kerätään varoja tähän kaikkeen.

Toiminta on aktiivista, ja parillisten viikkojen jäsentapaamiset pitävät yhteyttä yllä. Innasesta myös se on ihanaa, että mukana on pitkään Enontekiöllä asuneita vanhempia ihmisiä.

- Ne kertovat meille mukavia juttuja, mä nautin niistä, hän sanoo.

Välillä tapaamisissa saatetaan pohtia riisipuuron syvintä olemusta. Mitä siihen tulee, jotta se olisi yhtä samettista kuin puuropirskeissä on äskettäin ollut, minkä kanssa syötynä se maistaa makeimmalta... (Oho. Minule selviää, ettei kaikkia lisukheita olekhan aivan pakko laittaa.)

Tällä hetkellä eläkeläisyhdistyksen puheenjohtajana toimii Heikki Järvistö ja varapuheenjohtajana Alpo Peltovuoma.

Äläppä huoli, mistä sitä tietää, minkälainen se uusi Luppokoti on.

– Ko keskelä kyllää assuu, niin kaikki on hyvin, tuumaa Keränen, kun kysymys kuuluu, mikä enontekiöläisellä eläkeläisellä on hyvin.

– Sitte ei tiiä sanoa, kun ei enää pysty autoa käyttämään, että onko sitten asiat hyvin, lisää Innanen.

– Potkuri ja polkupyörä luistaa vielä, Seija Riissanen huomauttaa iloisesti.

– Pidemmälle ei halua edes ajatella! hän lisää.

– Äläppä huoli, mistä sitä tietää, minkälainen se uusi Luppokoti on, huomauttaa Vuontisjärvi positiivisesti.

– Onhan tuossa nykysessäki lämmintä ja ruokaa, sanoo Keränen.

– Se on kyllä hyvä paikka, mie olen sielä vieraillu nyt sisarta kattomassa, toteaa Inkeri Väystäjä.

Mitä eläkeläiset tarvitsisivat, sitä ei heti osata sanoa. Innanen haluaisi kokoustilat, joissa voisi pitää yhdistyksen tavaroitakin. Mukavaa olisi myös se, jos olisi oma lääkäri eikä se joka käynnillä vaihtuisi. Liikoja lääkärissä eivät eläkeläiset juokse, sillä selväksi tulee, että yleensä siellä käydään ajokorttiasioissa.

Yhden harmistuksen aiheen Riissanen huomaa:

– Kun lunta tulee paljon ja aura-auto kulkee jatkuvasti, pitää koko ajan ottaa kola käteen ja puhdistaa tienliittymää.

Innanen kertoo ihmettelevänsä sitä, kun hän on kuullut, että osalle pidetään teitä aukikin.

Mie voin sanoa, että toivon, että menis pää ja jalat yhtä aikaa. Jos minula mennee pää ennenkö jalat, niin tullee kalhiksi ko aina haethan.

Jos saisi toivoa, mitä Enontekiön eläkeläiset haluaisivat joululahjaksi?

– Mulle on selvä asia, että toivon terveyttä kaikille, sanoo Kumpulainen.

Muut myötäilevät, toive on sama.

– Liikuntakykyä, ja että pääki olis suht selvä, tarkentaa Kumpulainen vielä joulutoivomustaan.

– Mie voin sanoa, että toivon, että menis pää ja jalat yhtä aikaa. Jos minula mennee pää ennenkö jalat, niin tullee kalhiksi ko aina haethan, Seppä nauraa.

– Ja että pääsis nopeasti pois, ettei jäis kitumhan, lisää Keränen myös nauru suussa, joka heti tarttuu toisiinkin.

Kyllä ei näillä naurun määrillä tarvitse vielä tuollaisia miettiä.