Mielipiteet

Viikon kirje: Tyhjä syli – hiljainen kaipaus

Lähestyvä isänpäivä tuo mieleeni monia ajatuksia, saaden sydämeni läikähtämään lämpimästi – mutta samalla tuo tuttu, ikuinen haava muistutti olemassaolostaan. Mietin myös, kuinka moni isäksi haluava tai lapsensa menettänyt kärsii tyhjästä sylistä. Tyhjä syli on kulkenut mukanani kaihoisana kaipuuna, toiveena saada lapsi rinnalle. Mietin pitkään, kuinka pukea nämä tunteet sanoiksi.

Tyhjä syli tuo mukanaan hetkiä, jolloin sanat tuntuvat riittämättömiltä. Se kantaa surua, jota ei voi täysin ilmaista – vain hiljaisuus ymmärtää sen syvyyden. Tyhjä syli on haava ihmisen sydämessä, kun toivottu lapsi ei ole keskuudessamme. Siksi sinulla on oikeus kaikkiin tunteisiisi: epätoivoon, suruun, jopa vihaan. Anna itsellesi lupa tuntea – se on sinun oikeutesi.

"Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa."

(Joh. 1:5)

Tämä raamatunkohta on ollut turvasatamani vuosikymmenten ajan. Se on tuonut lohtua Jumalan rakkaudesta ja armosta. Se on lupaus siitä, ettei mikään pimeys voi voittaa Jumalan valoa. Minulle valo on myös lempeä muisto, rakas nimi sydämessä ja hiljainen rukous, joka kantaa eteenpäin. Se ei poista kipua, mutta valaisee matkaa askel askeleelta.

Sinun ei tarvitse olla vahva, rakas ystävä – olitpa isäksi haluava tai lapsesi menettänyt. Riittää, että olet. Ja jos et jaksa, me kannamme sinua ajatuksissamme ja rukouksissamme.

"Minä menen hänen luokseen, mutta hän ei palaa minun luokseni."

(2. Sam. 12:23)

Nämä Daavidin sanat hänen menetettyään lapsensa kuvaavat hyvin myös omaa toivoani jälleennäkemisestä. Omat rakkaani eivät enää palaa tähän elämään, mutta aikanaan saamme kohdata Jumalan luona.

Siksi toivon, että sydämesi ympärillä on lohdutuksen lempeys, rauha ja hiljainen toivo – juuri siellä, missä kaipaus on syvin.

Kittilän seurakunnan diakonissa.