Kolumnit

Viikon kirje: Ristitarha

Hän nurkui ja valitti aina: Ei kenenkään risti näin paina.

Ja lukemattomat kerrat, hän kääntyi puolehen Herran.

Ei sovi ristini tää harteille minun, ois Herrani, helppo tää vaihtaa sinun.

Uuden kantaisin nöyrällä miellä, en enää nurkuisi tiellä.

Kun hän illalla rukoili jälleen, näki unta yöllä tälleen, Väsyneenä taakkansa alla, kulki polulla hankalalla.

Tuli itse Mestari vastaan, näin vaivoihinsa vaipunutta lastaan.

Minä rukouksesi kuulin, sanoi Mestari hymyhuulin. Tule kanssani ristitarhaan, nyt valita saat ristin parhaan.

Mutt´ aikaa on päivä ainoastaan, tulen illalla portille vastaan.

Syttyi riemu nurkujan mieleen, heitti taakkansa portin pieleen.

Mikä valtava ristien joukko, täynnä tarhan jokainen loukko!

Nytpä valitsen ristin uuden, tuolla on risti kuuliaisuuden, miten käynee se harteilleni? Ei, ei sovi tää taakakseni.

Entä tuo, jonka kilpi on valta? Mutta voi, kovin hankalalta tuntui sekin mielestänsä, ei ollut se etsimänsä.

Näin ristiltä toisen luokse, hän aamusta iltaan juoksee. Oli vikana millä mikin, jos kuinka hän sovittikin.

Mikä painoi mihinkin tapaan, mikä olkaan, mikä lapaan. Joku karkea hankasi pintaa, eräs liiaksi painoi rintaan.

Toivat muutamat selkään vaivan, jotkut käsiä särkivät aivan.

Hän kylpi jo kyynelissään, ei sopivaa ristiä missään.

Säteitään viimeisiä aurinko heitti, pian pimeys seudun peitti.

Tuli samassa Mestari tarhaan, kysyi: joko löysit sä ristin parhaan?

En Herra, en löytänyt laisin, jospa uudestaan etsiä saisin.

Sanoi Herra: jos sallit, autan mä vähän, mitä sanoisit ristiin tähän

Oi, Herra, tää helppo on kantaa, jos mulle tämän voisit antaa.

Ei mistään tää liikaa paina, tätä nöyränä kantaisin aina.

Nyt hymyili Mestari jälleen, ja hiljaa virkahti tälleen:

Hyvä, että on sulle se mieleen, juuri sen hylkäsit portin pieleen.

Sait takaisin ristisi oman, mielestäsi raskaan, kelvottoman.

Se sopii juuri sun harteillesi, se on sinun siunauksesi.

Tää tarina opettaa meitä, kun kuljemme vaikeita teitä. Mietimme mielin haikein, on minun ristini vaikein.

Toisilla ristiä tuskin lainkaan, miks' minä tään taakan sainkaan?

Jos näin on mielemme milloin, hyvä meidän on muistaa silloin,

taakoista ristitarhain, oma ristimme meille on parhain.

Siinä on meidän olkamme malli, siunaukseksi sen Luojamme salli.

Tämän Hilja Karhulan runon myötä toivotan sinulle voimia ja siunausta, ja myös iloa oman ristisi kantamiseen. Muista, että Jumalan antama risti on juuri sopiva sinulle ja sen kantamiseen saat aina tarvittavat voimat. Jos kuitenkin tunnut uupuvat jonkun taakan alle, niin ehkä se taakka ei olekaan Jumalan, vaan maailmalta saatu risti; sen saat jättää tien laitaan.

Kirjoittaja on Kittilän seurakunnan lastenohjaaja.