Mielipiteet

Viikon kirje: Rakas lukija

Elämme maailmassa, jossa kiire on usein kunnia-asia ja tehokkuus mittari menestykselle. Aikataulut täyttyvät, ilmoitukset kilahtelevat taukoamatta ja hetket, jolloin vain ollaan, käyvät yhä harvinaisemmiksi. Tässä jatkuvassa liikkeessä on kuitenkin vaara, että unohdamme sen, mikä tekee elämästä merkityksellistä: toistemme huomioimisen ja läsnäolon.

Nykypäivänä meidän jokaisen tulisi pysähtyä hetkeksi ja kysyä itseltämme: näenkö todella ihmiset ympärilläni? Kuuntelenko aidosti, kun joku puhuu? Annanko tilaa erilaisuudelle, ymmärrykselle ja myötätunnolle?

Toisen huomioon ottaminen ei vaadi suuria tekoja. Se voi olla hymy ohikulkijalle, ystävällinen sana kassalla, tai hetki, jolloin laitamme puhelimen pois ja katsomme toista silmiin. Se on kykyä asettua toisen asemaan, nähdä maailma hänen näkökulmastaan ja antaa armoa – myös itsellemme.

Samalla on tärkeää rauhoittaa elämän tahtia. Kun hidastamme, alamme jälleen kuulla oman sisimpämme äänen. Luonto, hiljaisuus ja yksinkertaiset asiat – ne, jotka usein jäävät kiireen jalkoihin – alkavat taas puhua meille. Hidastaminen ei ole luovuttamista, vaan tietoista valintaa elää syvemmin ja aidommin.

Tämän kaiken keskellä on hyvä muistaa, että emme ole yksin. Jumalan hyväksyvä rakkaus ympäröi meitä joka hetki – ei siksi, että olisimme täydellisiä, vaan siksi, että olemme Hänen luotujaan. Jumalan rakkaus ei vaadi suorittamista, ei saavutuksia, ei virheettömyyttä. Se on lahja, joka kantaa meitä silloinkin, kun itse emme jaksa. Kun opimme katsomaan itseämme ja toisiamme tämän rakkauden silmin, alamme nähdä enemmän hyvää – ja antaa enemmän anteeksi.

Meillä on vastuu toisistamme ja tästä yhteisestä maailmastamme. Kun otamme toiset huomioon, annamme itsellemme luvan pysähtyä ja muistamme Jumalan rakkauden, rakennamme yhdessä lempeämpää ja kestävämpää tulevaisuutta.

Lopuksi haluan muistuttaa: sinä riität. Sinä olet rakastettu – juuri sellaisena kuin olet. Ole lempeä itsellesi ja muille – se on kaunein lahja, jonka voit antaa.

Lämpimin terveisin

Sari Vesterinen, Kittilän seurakunnan diakonissa.