Mielipiteet

Viikon kirje: Lähimmäisenrakkaus kannattaa, hyvä kantaa elämää

Eräs oikeusoppinut halusi koetella Jeesusta ja kysyi miten tulisi elää jotta perisi ikuisen elämän. No mitä itse ajattelet, mitä olet oppinut? Oikeusoppinut vastasi: ”Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja mielestäsi, koko elämälläsi ja kaikin voimin ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Oikein, anna mennä. Oikeusoppinut halusi edelleen koetella Jeesusta ja teki tarkentavan kysymyksen: kuka on lähimmäiseni?

Oikaisen Jerikon tien tapahtumista ja vastaan, mitä olen itse asiasta ymmärtänyt: jokainen ihminen on lähimmäiseni ja rakkautta on auttaa apuani tarvitsevaa. Jotta tehtävä olisi mahdollinen, sen voi hyvällä omallatunnolla rajata omaan elämänpiiriin: minun lähimmäisiäni ovat ne, joiden kanssa olen tekemisissä ja joille voin tavalla tai toisella ojentaa auttavan käteni. Keiden kanssa olen tekemisissä? Mahdollisen perheen ja suvun lisäksi aika monenkin jo 3-5 kilometrin säteellä. Tuolla säteellä riittää monelle monia lähimmäisiä arkena ja pyhänä.

Mitä rakkaus lähimmäiseen on? Ihmisen ystävällisyys, esimerkillinen hyväntahtoisuus ja huomaavaisuus ovat hienoja ominaisuuksia, mutta lähimmäisenrakkaus tuntuu usein omalta mukavuusalueelta poikkeamisena. Jumala odottaa meiltä rakkautta, joka ei etsi omaa etuaan, on itsensä likoon laittamista lähimmäisen auttamiseksi ja toimintaa elämän suojelemisen puolesta. Tunnemme jokainen jonkun hyväsydämisen ihmisen, olkoon hän esikuvamme lähimmäisenrakkaudessa.

Kirkon ja seurakuntamme diakoniatyössä etsitään ja kohdataan hätää, jota muu apu ei tavoita, niin sanottua piilohätää. Sen piirissä löytyy jokaiselle lähimmäisenrakkauden tekemisen paikkoja, jotain lahjoitettavaa: omaa aikaa, vaivaa, materiaa tai rukousta.

Me kysymme herkästi, että mitä se (lähimmäisenrakkaus) meitä hyödyttää ja mitä minä siitä saan. En lupaa lähimmäisenrakkauden harjoittamisesta iankaikkista elämää, mutta uskon, että saan siitä paremman mielen kuin auttamatta jättämisestä. Meitä ei ole tarkoitettu elämään vain itseämme varten – se on luonnon laki ja Jumalan tahto. Oma kokemukseni elämässäni on, että en muista mahdollisia tilanteita, joissa olen vahingossa ylittänyt oman mukavuusalueen lähimmäisen hyväksi. Mutta sitä vastoin en voi unohtaa niitä tilanteita ja elämän paikkoja, joissa olisi pitänyt ja erityisesti olisin voinut toimia lähimmäisen auttamiseksi. Nuo muistot eivät jätä rauhaan. Virheiden siunaus on siinä, että niistä voi oppia.

Päivi Helén

Kittilän seurakunnan kirkkoherra