Paikallisuutiset

Viikon kirje: Kadoksissa, mutta ei unohtunut

Vuosia sitten etsimme kuumeisesti tyttäremme kännykkää. Yritimme soittaa siihen, mutta se oli tietenkin äänettömällä. Pengottiin reppuja, taskuja, sohvan välejä ja jopa pyykkikorikin. Lopulta kännykkä löytyi – kirjahyllystä, hyvin esillä ja aivan silmiemme edessä. Emme vain tajunneet katsoa siihen kohtaan.

Kun meillä vielä oli koiria, ne mokomat pääsivät joskus irti ja lähtivät vauhdilla omille teilleen. Niitä etsittiin, kuin neulaa heinäsuovasta. Pelko ja huoli oli suuri – ei niinkään siitä, että niille tapahtuisi jotain, vaan siitä, että ne tekisivät jotain. Luotin siihen, että Luoja pitää huolta myös luomistaan. Ja niin kävi: väsyneinä ja tyytyväisinä ne lopulta kotiutuivat, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olin kuin paimen, joka etsii kadonnutta lammasta – sydän täynnä huolta, mutta toivoa menettämättä.

Me kaikki kadotamme jotakin elämämme varrella. Joskus se on pieni esine – avain, valokuva, kirje, lasku, koru – jokin konkreettinen asia. Joskus se on muisto, joka haalistuu ajan myötä, tai tunne, joka ei enää tunnu tutulta. Ja joskus se on ihminen – nuori, aikuinen, läheinen – joka katoaa näkyvistä, elämästä tai yhteydestä. Lehdistä ja somesta saa lukea, kuinka joku lapsi, nuori, aikuinen tai vanhus on kadonnut jälkiä jättämättä. Omaisten huoli ja tuska on usein sanoin kuvaamaton. Mihin on lähdetty – ja miksi? Löytymisellä voi olla iloinen tai surullinen loppu. Jokainen tarina on ainutlaatuinen, mutta yhteistä niille on kaipaus ja toivo.

Kadonneet asiat voivat tuntua lopullisilta. Mutta Jumalan näkökulmasta mikään ei ole pysyvästi hukassa. Hän näkee sen, mitä me emme enää löydä. Hän muistaa sen, minkä me olemme unohtaneet. Hän etsii sen, joka on eksynyt – olipa kyse ihmisestä, muistosta tai merkityksestä.

Jeesus kertoi vertauksia kadonneesta lampaasta, kadonneesta pojasta ja kadonneesta hopearahasta. Jokaisessa tarinassa päähenkilö ei jää kadoksiin – vaan löytyy.

Tänä kesänä, kun luonto on täynnä elämää ja valo tuo esiin piilossa olleet asiat, voimme pysähtyä miettimään: Mitä minä kaipaan? Mitä olen kadottanut? Ja mitä Jumala haluaa minulle palauttaa?

Olkoon tämä kesä löytämisen aikaa. Ehkä löydät kadonneen muiston, ehkä yhteyden ihmiseen, ehkä Jumalan kutsun, joka on ollut hiljaa mutta ei koskaan poissa.

Kirjoittaja on Kittilän seurakunnan vs. seurakuntapastori.