Muualta Lapista

Vesa Luhdan kolumni: Kyllä mäyrää pitää päästä ampumaan

Jyväskylän Kesä- tapahtumassa 1971 käsiteltiin Suomessa ensimmäisen kerran luonnon ja ympäristön tulevaisuuden uhkakuvia. Kansainvälinen tutkijajoukko maalaili otsaryppyisesti kauhukuvia ympäristömyrkyistä, eliölajien selviytymisestä ja alkuperäisluonnon häviämistahdista, ja syystäkin.

Globaaleista ongelmista puhuttaessa viittasi muuan poliittista meriittiä niittänyt talousneuvos yleisön joukosta ja ryhtyi penäämään mäyrän rauhoitusajan tiukentamisesta. Kun tilaisuuden puheenjohtaja ehti huomauttamaan, ettei asia oikeastaan liity mitenkään seminaarin aihepiiriin, alkoi talousneuvos puimaan nyrkkiä ja huutamaan, että kyllä niitä mäyriä pitää päästä ampumaan, sanoivat luonnonsuojelijat mitä tahansa!

Tavan ihmisten tiedostamisen taso ei ole tästä kovinkaan muuttunut. Vuonna 2020 julkaistiin tutkimus suomalaisten luontopeloista. Niiden mukaan kahdeksan prosenttia kansalaisista pelkää mäyriä, toki vielä enemmän muita lajeja. Vitsihän tässä on se, että mäyrä on pääosin kasvissyöjä. Sen lihanhimo kohdistuu ennen kaikkea kastematoihin, ja laji väistää ihmistä.

Nämä esimerkit kertovatkin enemmän kansasta, joka on omien puheittensa mukaan aina elänyt tasapainossa luonnon kanssa, sekä sen ymmärryksestä muun muassa lajibiologiasta. Ja luonnosta ylipäätään.

Entäpä päättäjät? Työskennellessäni Lapin liiton toimikunnissa on huomioni kiinnittynyt siihen, etteivät puolueiden edustajat juuri koskaan avaa suutaan. Näinhän se tietysti on nykyajan nettikokouksissa, ja kokouspalkkion saa mykkänäkin. Lapin liiton hallituksessa ollaan hiukan aktiivisempia. Mutta jos joku luontoon liittyvä asia menee äänestykseen, niin enemmistö asettuu aina, siis aina, luonnon hyväksikäytön puolelle sen rauhoittamista vastaan, oli perustelu rauhoittamiselle miten hyvä ja akuutti tahansa.

Olen elämäni aikana ehtinyt keskustelemaan myös useammankin kansanedustajan kanssa. Nämä poliittiset valiot ovat osoittautuneet likimain mainittujen esimerkkien tasoisiksi luonnontuntijoiksi. Joissain asioissa he ovat hiukan paremmin perillä – nimittäin silloin, kun on kyse jonkun luonnon elementin muuttamisesta rahaksi. Mutta eipä juuri muuten.

Kuitenkin tuoreen haastattelututkimuksen mukaan 96 prosenttia suomalaisista haluaa että metsiä avohakattaisiin vähemmän, ja liki sama määrä on huolissaan tai erittäin huolissaan monimuotoisuuden köyhtymisestä. On paradoksi, ettei tämä näy päättäjien tekemisissä.

Poliittisessa päätöksenteossa vain harvoin löytää syvällistä perehtyneisyyttä luontoasioissa. Päätöksiä ohjaa tiedon sijaan tunteet. Usein jopa niin primitiiviset tunteet, että jos asian esittelijä tai asiantuntija haiskahtaa vähänkään risuparralta, kessiläiseltä tai ylipäätään idunpurijalta, niin asiaa kuuluu vastustaa raivokkaasti.

Asioihin perehtymättömyys johtaa riittämättömyyden tunteeseen. Tätä peittääkseen on jokaisen pölkkypään päästävä vetämään matto niin sanotun vastapuolen pöyhkeiden tärkeilijöiden alta. Se on osoitus siitä, että enemmistö on sittenkin oikeassa, silloinkin kun oletetaan, että edes kaveri tietää miksi nyt äänestetään näin.

Tähän samaan luonnon hyväksikäytön riemuisaan genreen kuuluu myös se päätös, jossa Metsähallituksen Eräluvat myi 15000 lupaa kanalinnun metsästykseen Ylä-Lapissa, vaikka kaikki inarilaiset metsästäjät tietävät, missä tilassa alueen kanalintukannat ovat, teertä lukuun ottamatta.

Kaikkien suomalaisten on päästävä metsästämään, totesi päättäjä ja katsoi Inarin valtion maita kartalta kiroten mielessään paikkakuntalaisten metsästysoikeutta.

Vesa Luhta

Kirjoittaja on inarilainen kullankaivaja ja luonnonsuojelija