Kolumnit

Vanhukset, olette rasite!

”Te suhtaudutte minuun kuin kuolleeseen. Toivotan teille huonoa omaatuntoa loppuelämäksenne…!” (Eeva Kilpi Sininen muistikirja 18.10.2002 klo 18:37.)

Vanhus. Sitä sanaa Eeva Kilpi inhoaa. Vanhus-sanaa tuntuvat yhteiskunnassa päättäjätkin inhoavan.

Hyvinvointiuudistus on sen meille karvaasti näyttänyt, että vanhukset ovat yhteiskunnalle suuri rasite. Sosiaali- ja terveyspalvelut alkoivatkin maksaa uudistuksen jälkeen aivan hirveästi – alettiin säästää ja leikata miljoonien edestä.

Kemissä Länsi-Pohjan keskussairaala muuttuu terveyskeskuspalvelujen tasolle ja Muonio- ja Torniojokivarressa suljetaan kaikki terveyskeskusten vuodeosastot.

Ihmiset elävät kauemmin kuin koskaan. Palveluita tarvitaan. Ei kaikilla ole varaa yksityisiin sairaaloihin ja hoitokoteihin.

Sanahelinää kaikki tyynni, sen myöntävät lääkäritkin.

Olen taistellut iäkkään äitini puolesta, kuskannut yksityislääkärille Kemiin, kun kotikunnassa ei saanut relevanttia hoitoa. Tiedän monen muun ihmisen taistelevan omaisensa puolesta niin terveysasioissa kuin muista palveluista.

Hoitokodeissa laitetaan muistisairas palliatiiviseen hoitoon, jonka tavoitteena on lievittää kärsimystä ja parantaa elämänlaatua, mutta hoito ei tähtää sairauden parantamiseen.

Omaisille luvataan tukea – sanahelinää kaikki tyynni, sen myöntävät lääkäritkin.

Esimerkiksi verikokeita tai muita kokeita ei potilaan terveydentilan määrittämiseksi tehdä.

Tällä meiningillä sodan kärsineet ihmiset saavat jatkaa kärsimistä hamaan kuolemaansa asti.

Vanhukset ja sairaat eivät jaksa, eivätkä uskalla valittaa. Heidät on kasvatettu kuuliaisuuteen ja tottelevaisuuteen. Nyt tarvitaan hankalia, periksiantamattomia omaisia, jotka vaativat eivätkä ole hiljaa.

Kemissä osoitettiin mieltä 1930-luvulla sairaalan perustamisen puolesta. Nyt siellä seisotaan plakaattien kanssa sairaalan säilyttämisen puolesta.

Historian tapahtumat jäävät unholaan. Vuonna 1945 palasivat lappilaiset äidit lapsineen evakosta ja miehet rintamalta kotiin. Monet antoivat henkensä Suomen puolesta.

Tällä meiningillä sodan kärsineet ihmiset saavat jatkaa kärsimistä hamaan kuolemaansa asti. He antoivat kaikkensa Suomen puolesta. Nyt he ovat vain ikäviä numeroita paperilla.

Missä on ihmisarvo, kysyn vaan. Se on kyllä kirjattu Suomen perustuslakiin, ensimmäisen pykälän toinen momentti määrittelee ihmisarvon loukkaamattomuuden yhdeksi valtiosäännön arvoperustaksi.

Tämä olisi jokaisen ihmisen ja ennen kaikkea äänestäjän hyvä muistaa. Meidän pitää nousta barrikadeille näyttämään, että tällainen peli ei vetele! Yhteiskunta on ihmistä varten!

”Kunpa voisi kuollessaan ajatella: minä näin maapallon ja se oli ihmeellinen.”

(Eeva Kilpi Sininen muistikirja 17.5.2002 klo 23.43.)

Kirjoittaja on Kolarin Komulaisessa kasvanut taiteilija, yrittäjä ja opettaja, joka löytää luonnosta loputtomasti tarinoita.