Kolumnit

Työntekijät ja työnantajat ovat samassa joukkueessa, mutta eri pukukopeissa

Ammattiliitot ovat tehneet paljon hyvää. He ovat olleet mukana rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntaa tavoilla, joista moni meistä hyötyy joka päivä. Omana elinaikanani he ovat keskittyneet yhä enemmän luomaan mielikuvaa, että yhteiskuntamme olisi jokin työnantajat vastaan työntekijät -areena. Että olisi vastustajia, eri puolilla kenttää, eri väreissä, eri tavoitteilla.

Se on harhaa.

Todellisuudessa me pelaamme samaa peliä. Olemme samalla puolella. Työnantaja ei ole mikään vihollinen, vaan se taho, joka mahdollistaa työn.

Työntekijä ei ole uhka, vaan voima, joka tekee työn. Luo arvoa. Ilman toista ei ole toista. Ja silti meitä yritetään jatkuvasti asettaa vastakkain – kuin kyse olisi jostain ikuisesta taistelusta, jossa toinen voittaa vain jos toinen häviää.

Miksi?

Koska vastakkainasettelu myy. Se mobilisoi. Se saa ihmiset tuntemaan, että heitä uhataan – ja uhka saa aikaan reaktion. Mitä jos me ollaan reagoitu vuosikymmeniä väärin, ja siksi työelämässä on enemmän kitkaa kuin yhteistyötä?

Työnantajaan pitää voida luottaa, ettei se aja meidän yli.

Ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen pitäisi päivittää strategiansa. Ei enää "me vastaan ne", vaan "me yhdessä". Ei enää lakko aseena, vaan neuvottelu työkaluna. Ei enää pelolla johtamista, vaan luottamuksella rakentamista.

Työpaikoilla neuvottelu kuuluu arkeen ja olemmehan neuvotteluissa parisuhteessakin pärjänneet. Tai ne pärjää, jotka jaksaa neuvotella ja pystyvät siihen nopeasti. Tämä ei ole naiivia hyväntahtoisuutta vaan realismia. Työssä pärjäävät ne yritykset ja työntekijät, jotka ketterästi ja joustavasti pystyvät reagoimaan puolin ja toisin.

Luottamus on tietenkin kaikki kaikessa. Kuin liikenteessä, meidän tulee luottaa, ettei vastaan tuleva auto aja päälle. Työnantajaan pitää voida luottaa, ettei se aja meidän yli. Sama toisin päin.

Perjantain päätteeksi sovittiin, että hoidetaan homma viikonlopun aikana.

Joskus tehtiin kollegan kanssa isoa pihakivetystä. Viikon saldo valmiista kivetyksestä ei mairitellut, joten perjantain päätteeksi sovittiin, että hoidetaan homma viikonlopun aikana.

Maanantaiaamuna työnantaja tuli, näki ja ihaili valmista kivetystä, mutta samalla kauhisteli ylitöiden kustannuksia. Siihen tokaisimme, että eiköhän pitkä viikonloppuvapaa riitä ja ne neuvottelut tyydyttivät varmasti kumpaakin osapuolta.

Työelämä ei siis ole nyrkkeilyottelu, jossa vastustajilla olisi sama y-tunnus. Se on joukkuepeli. Ja jos me ei tajuta sitä pian, häviämme kaikki – ei siksi että vastustaja olisi parempi, vaan siksi että ei tajuttu, ettei vastustajaa edes ollut.

Kirjoittaja on muoniolainen reittityöntekijä ja intohimoinen urheilun harrastaja.