Kolumnit

Tony Mannelan kolumni: Arjen ylistys

Ihan tavallinen arki on aarre. Kun jokapäiväiset askareet sujuvat, niihin ei kiinnitä huomiota. Ne joko tekee pois alta tai sitten lykkää myöhemmin toteutettavaksi.

Arki voi olla arvaamaton, kun perusmaanantai horjahtaa sijoiltaan terveydellisistä tai taloudellisista syistä. Helposti käy niin, että kun ei kykene hoitamaan tavallisia tehtäviään, ne alkavat tuntua poikkeuksellisen mieluisilta. Niiden tekemistä kaipaa, sillä rutiinit ryhdistävät päivän.

Arki saattaa yllättää. Olin aikoinaan päättänyt uudenvuodenlupauksena panostaa liikuntaan. Kun sitten jalkaleikkauksen jälkeen totuttelin kävelemään ja kolkuttelin kyynärsauvoilla, moni puuha vaikeutui. Oli haastavaa tasapainotella ja tiskata yhdellä jalalla seisten, kun toisella kädellä jouduin pusertamaan kyynärsauvan kahvaa. Tietenkin kaipasin kovasti kaikkien raajojen yhteistä hienomotoriikkaa ja ulkoilua, mutta aktiivinen liikkuminen astui jälleen kuvaan myöhemmin.

Arjen hauraudesta minua muistuttaa usein edellinen kokemus. Nyt tiedostan, miten mahtavaa on seistä tukevasti kahdella jalalla, liikkua luonnossa ja käyttää kaikkia jäseniä. Vanha muisto nostattaa yhä mieleeni kiitollisuuden aallon paranemisesta. Tuntuu suorastaan, että terveenä tiskaaminen on ihanaa, vaikka joskus yritin vältellä sitä.

Arki voi olla takkuista, kun hommia lykkää. Toisinaan kannustan itseäni ”tee heti!” -komennolla, sillä vetkuttelusta stressaannun enemmän kuin jos pistän hihat heilumaan. Sitä paitsi tekemättömät työt raastavat mieltä ja nostavat suorittamisen kynnystä. Ei tämäkään aina tepsi, vaikka loppupeleissä monet arjen työt lisäävät viihtyisyyttä ja päivien sujumista.

Arki on luontoelämyksiä. Ulkona normipäivän ihanuutta ryydittää upea ympäristö: hiirenkorvien kellanvihreä hempeys, räystäspääskyjen pirskuttelu, kalojen maikkumisen synnyttämät vesirenkaat, pilvien varjot tunturin rinteessä, ilmakuplat uudessa jäässä, eläinten jäljet lumessa tai salaperäistä valoa säkenöivät tähdet.

Arki on kohokohtia täynnä. Kun kolistelen liiterissä polttopuita koriin, voin samalla reissulla imeä itseeni sinisen hetken musteenväriä tai tunnistaa tähtikuvioita. Voin tutkia kuun vaihetta sanonnalla ”oikealta ohenee, vasemmalta vahvistuu”. Meidän kahdeksan vuodenaikamme synnyttävät runsaasti vaihtelua rutiineihin. Miten tylsältä tuntuisi, jos ympäri vuoden olisi samanlainen keli ja samat puuhat.

Arki on iloa. Itseään pitää myös vähän hemmotella, vaikka nauttimalla kahvikupillisen parvekkeella kasvimaan kuopsuttelun jälkeen. Myös hymy ja kiitos lähimmäiselle nostavat ilon kuplia ja ovat hyviä kannustimia puolin ja toisin.

Arki on näkökulman muutos. Joskus mietin, miksi olen hyljeksinyt jotakin touhua aikaisemmin tai tehnyt sen pitkin hampain, vaikka hommasta suoriutuminen tuottaa lopulta mielihyvää, kun puolestaan tekemätön työ jäytää sielua. Silloin ajattelen, että saan tehdä tämän, ei niin että minun täytyy tehdä se.

Kirjoittaja on iittolainen kirjailija ja taidehistorioitsija.