Kolumnit

Timo Kurjen tarina: Radio Ilona

Serkkuni Ingeborg oli kuollut ja hänet haudattaisiin Luulajassa. Hän oli tätini Monikan tytär Huukista, Pajalasta. Huukin sukulaiset olivat meidän perheelle läheiset. Lähtisimme nyt saattamaan vanhaa serkkua.

Navigaattoriin olin laittanut kohteeksi Disponentvägen 1, koska suunnitelmissa oli jo heti alussa käydä samalla reissulla Elsin syntymäpaikassa. Paikka oli Karlsviks Mödrahemmet. Siitä olin hakenut lisätietoja netistä ja Elsin sisarenpojalta, joka oli Impi-mamman hautajaisiin rakentanut muistotarinan ja esitti sen Kelotissa. Saatujen tietojen mukaan suuntasimme Luulajan eteläpuolelle Karlsvikin vanhalle teollisuusalueelle Luulajajoen suiston lahdesta pistävälle niemelle, jonne johti myös rautatie.

Moottoritieltä oli opastus Karlsvikeniin. Alue oli hyvin metsäistä mäntykangasta ja lahden pohjoispuolelta näkyi Luulajan kaupungin rakennuksia. Ensin tuli vastaan rautatie ja kaksi junanvaunuletkaa. Karlsviks järnvägsmuseum. Pysähdyimme museon rakennuksen pihalle ja otimme valokuvia. Arveluni mukaan Impi ja Elsi olivat tästä lähteneet rautateitse kohti pohjoista ensikotivaiheen jälkeen kesällä 1954.

Kysyin häneltä: Hej, vet du Karlsviks Mödrahem? Var har det varit? Mies pysähtyi miettimään ja puisteli päätä. Ei hän tiennyt. Selitin, että minun vaimo oli syntynyt nittonhundrafemttifyyra ja oli siinä asunut vauvana jonku aikaa.

Kiertelimme Karlsvikin kylän asuinaluetta, Disponentvägeniä ja Arbetarvägeniä, ihailimme noita kauniisti rakennettuja ja punaiseksi maalattuja työläisten asuntoja. Elsi näki puiden takana olevan patsaan ja siinä evästelyyn sopivia penkkejä. Kivipaasi oli pystytetty venäläisten sotapakolaisten muistoksi. Nyt jo kahvi maistuikin.

Lähellä oli yksi isompi rakennus. Kävelin ottamaan siitä malliksi valokuvia, vaikka itse Mödrahemmet oli purettu pois jo aikoja sitten. Pihalla oli yksi mies, joka touhusi asuntovaunun kanssa. Kysyin häneltä: Hej, vet du Karlsviks Mödrahem? Var har det varit? Mies pysähtyi miettimään ja puisteli päätä. Ei hän tiennyt. Selitin, että minun vaimo oli syntynyt nittonhundrafemttifyyra ja oli siinä asunut vauvana jonku aikaa. Mutta ei ollut käynyt milloinkaan syntymäpaikassaan ennen kuin nyt. Sanoin, että itse rakennuksen kuvan olen nähnyt, mutta että se talo on revitty alas. Hän sanoi, että se ehkä on ollut kylässä, i byn, joka on tuolla…. Sitten hänelle muistui mieleen, että kun hän joskus on tällä alueella ollut mukana opastetulla kulttuurikävelyllä, niin opas oli näyttänyt jotakin paikkaa ja kertonut siinä olleen sellaisen rakennuksen ja sellaista toimintaa. Mutta paikkaa hän ei muistanut. Kiitin häntä ja menin kertomaan Elsille ja veljelleni Mikolle, mitä olin kuullut.

Ajoimme vielä Karlsvikin kylään ja katselimme rakennuksia ja lopulta tie loppui lahden rantaan ja siinä oli kääntöpaikka. Myöhemmin näin Ingemar Vesterlundin piirroksen mukaan Mödrahemmetin sijainneen metsikössä Disponentvägenin loppupäässä.

Saattoi kuvitella, että Impi oli toisten äitien kanssa työnnellyt pikkuvauvojaan kauniita kyläteitä pitkin ja miettinyt, miten elämän pystyisi järjestämään hyväksi itselle ja vauvalle.

Paikalla oli erikoinen tunnelma, joka vei Elsin ja meidät siihen aikaan vuonna 1954. Saattoi kuvitella, että Impi oli toisten äitien kanssa työnnellyt pikkuvauvojaan kauniita kyläteitä pitkin ja miettinyt, miten elämän pystyisi järjestämään hyväksi itselle ja vauvalle. Sitten Impi ja Elsi kulkivat Kirunaan ja Jukkasjärven tuttujen ystävien luokse. Ja syksyllä 1954 Hilja-ämmi ja Juunhaan Selma hakivat Elsin Kirunasta Leppäjärvelle.

Ja nyt, kun aikaa oli kulunut 69 vuotta, Elsi palasi synnyinkaupunkiinsa, Luulajaan. Impi oli synnyttänyt lapsen Luulajan kaupungin sairaalassa ja heti seuraavana päivänä oli seurakunnan kirkkoherra saapunut kastamaan syntyneitä vauvoja. Impiltä oli kysytty, että mikä nimi tytölle kasteessa annetaan. Oli kiire ja Impi päätyi Elsa Ilonaan. Elsa oli hänen serkkunsa ja myös tytön isän Bruno Koivumaan sisko oli Elsa, josta hän oli paljon puhunut. Ilonaa oli suvussa vaikka kuinka paljon.

Karlsvikin käynti jätti tunteisiin muistojäljen, johon voisi vielä palata.

Kelotti-Luurensin ja Miinan ainoa tytär oli hänkin Ilona, Selma Susanna Ilona. Hän meni Kirunaan hoitamaan sisarpuolensa, Amerikassa Miinalle syntyneen Marin lasta ja kun palasi Kirunasta takaisin Suomeen, hän avioitui serkkunsa Aukusti Rantatalon kanssa.

Elsin muistelus Aukustin Selmasta:

Selma asui Suonttajärvessä, mutta vieraili useasti Leppäjärvessä Kelotissa veljensä Armaksen perheen luona. Selma ja Hilja-ämmi hakivat yhdessä minut Kirunasta ja toivat Leppäjärvelle.

Selman tytär, Helli, oli mamman kaveri Kirunassa ja hoiti minua aina joskus. Silloinkin kun mamma kävi kotona kysymässä, ottaisivatko ämmi ja vaari minut joksikin aikaa hoitoonsa, että hän pääsee töihin.

Tullimiehet nauroivat ja päästivät radiojopparit jatkamaan matkaa.

Impi lähtee kotiansa paljastamaan salaisuuden ja pyytämään apua

Luulajasta Elsin kanssa lähdettyään Impi siis palasi Kirunaan, aluksi Jukkasjärvelle. Ennen lapsen saantia hän oli ollut töissä Järnvägshotellissa Kirunassa, mutta nyt oli ongelmana lapsen hoito.

Impi ei uskaltanut antaa Elsiä kenellekään vakituiseen hoitoon, sillä oli todellinen mahdollisuus, että Ruotsin lastensuojeluviranomainen ottaisi lapsen huostaan. Siksi Impi lähti kotia Leppäjärvelle selvittelemään, voisivatko Kelotin isä-Armas ja äiti-Hilja auttaa.

Impin serkku, Helli, hoiti Elsiä Kirunassa sen matkan ajan. (Elsi itse muistelee löytäneensä vuosia myöhemmin Kelotin vintiltä äitinsä kirjoittaman kirjeen, jossa tämä kertoo vanhemmilleen, että hänellä on puolivuotias tytär. Impi on Elsille kertonut jo odotusaikana käyneensä kotona, isossa villapaidassa, ettei raskaus näkyisi.)

Impi itse kertoo:

Menin kotiin ja tuli toinen päivä ja kun söimme pöydässä myöhään illalla, niin sanoin, että minulla on tytär, vajaan vuoden ikäinen. Siellä kotona. He menivät hiljaiseksi, muutaman minuutin ajaksi. Ajattelin, että jos he sanovat jotakin syyttävää minulle, niin en koskaan enää mene käymään heillä. Niin ajattelin. Mutta he eivät sanoneet minulle kovasti. Sitten kysyin, voisivatko he hoitaa Elsiä, jotta voisin mennä töihin. Ja he sanoivat, että kyllä he voivat.

Elsi saapuu ensi kerran Suomeen – radioksi naamioituneena

Sitten Elsin ämmi Hilja Kelottijärvi ja Aukustin Selma, omaa sukua Kelottijärvi, hakivat hänet Kirunasta Leppäjärvelle, kun Elsi oli noin 9 kuukauden ikäinen. Kun he palasivat, niin tullimiehet kysyivät rajalla, onko radioita. Niitä ei kai olisi saanut ilman tulliviranomaisen lupaa tuoda rajan yli. Aukustin Selma, joka oli sanavalmis joka tilanteessa, osoitti nyyttiä, jossa Elsi Ilona matkusti ja sanoi:

”Joo on meilä radio. Raaka-ainheet on tuotu Suomesta, mutta se on valmistettu Ruottissa.” Tullimiehet nauroivat ja päästivät radiojopparit jatkamaan matkaa.

Tuohon kertomukseen Suomen rekisteriviranomaisten oli tyydyttävä, eikä maastakarkoitustakaan onneksi pantu täytäntöön.

Jälkipyykki

2000-luvun alussa Suomen viranomaiset huomasivat, että hyvänen aika, täällä Suomessahan on henkilö, josta ei ole asianmukaista tietoa heidän rekistereissään. Puuttui nimittäin tärkeä tieto maahanmuuttajasta: ”Milloin olette saapunut Suomeen?” kuului virallisen kirjeen vaatimus.

No, ei sitä päivämäärää mistään löytynyt, vaikka Enontekiön seurakuntaan hänet oli merkitty ja sosiaalitoimistoonkin oli tullut isyyden tunnustamistodistus.

Elsi kirjoitti selvityksen, että hän ei maahantuloansa muista, mutta kerrotaan hänen tulleen yhdeksän kuukauden ikäisenä Suomeen. Tuohon kertomukseen Suomen rekisteriviranomaisten oli tyydyttävä, eikä maastakarkoitustakaan onneksi pantu täytäntöön.

Mutta koko ikänsä Elsin syntymäpaikaksi on virallisissa papereissa merkitty Ulkomaat tai seurakunta Jukkasjärvi.

Ja Radio Ilonan kanava on edelleen toiminnassa.

Kirjoittaja on Kaaresuvannon koulun entinen opettaja ja enontekiöläinen kulttuurivaikuttaja. Enontekiön Sanomat julkaisee hänen tarinoitaan tämän vuoden aikana.

Päivitetty juttua lisäämällä Timo Kurjen valokuva 18.2.3025 klo 15.15.