Paikallisuutiset

Tilavaa, raikasta ja valoisaa – uuden Luppokodin huoneet ovat muuttuneet kodeiksi

Luppokodilla on aloittanut myös uusi palveluvastaava Jonna Wallius, joka teki muuttoa Enontekiölle yhtä aikaa vanhainkodin väen asettuessa uuteen paikkaan.

Vihdoin Enontekiön vanhainkodin asukkaat ja työntekijät voivat hengähtää tyytyväisinä, muutto uuden Luppokodin tiloihin on totta. Vaikka hienosäätöä on vielä tehtävä, osin muuttoakin, on kaikki silti jo asettumassa uusiin uomiinsa ja elo väljemmissä ja sisäilmaltaan puhtaammissa tiloissa voi alkaa.

– Tilat ovat kyllä mielettömän tilavat, raikkaat ja valoisat, niin asukkaiden elää kuin hoitajienkin tehdä työtä, kiittelee Luppokodin uusi palveluvastaava Jonna Wallius.

Käytössä on nyt myös runsaasti erilaisia apuvälineitä, jotka helpottavat kaikin puolin. Joitakin pieniä yksityiskohtia on vielä hieman muokattava palvelemaan käytäntöä paremmin.

Asukkaat muuttivat Luppokotiin elokuun alussa, ja Walliuksen mukaan heiltä kuten hoitajiltakin on positiivista palautetta uusista tiloista saatu.

Asukkaita on tällä hetkellä 18. Yhteensä Luppokodissa on 25 huonetta, joista kaksi on intervallipaikkoja. Myös intervalliasunnot ovat jo käytössä ehtineet olla.

Wallius aloitti Luppokodin palveluvastaavana äskettäin, 4. elokuuta, ja hän toimii työntekijöiden esihenkilönä.

Hän on aiemmalta koulutukseltaan fysioterapeutti ja sairaanhoitaja. Tällä hetkellä hän opiskelee ylemmässä ammattikorkeakoulussa ikääntyneiden palveluiden kehittämistä ja johtamista.

– Olen ollut aiemmin kehittäjäsairaanhoitajana ja tiimivastaavana ikääntyneiden palvelupuolella Espoossa.

Wallius kertoo tehneensä työtä myös saattohoidossa.

– Paljon ikääntyneiden kanssa, ja fysioterapeuttinakin olin ikääntyneiden kuntoutuksessa ja veteraanien kuntoutuksessa.

Jo parikymppisenä hän oli hoiva-avustajana Luppokodin kaltaisessa paikassa, mutta tuttuja töitä ovat myös henkilökohtaisena avustajana toimiminen ja kodinhoidon puoli.

– Ikääntyneiden kanssa työskentely on aina jollakin tavalla kulkenut mukana elämässä, Wallius sanoo.

Tärkeintä työssään hän kertoo olevan arvostavan, kunnioittavan ja läsnä olevan asenteen.

– Tärkeää on asettua vanhuksen vierelle ja kuunnella hänen tarpeitaan. Ei tehdä puolesta vaan mahdollistaa myös omaa tekemistä. Työtä on tehtävä asukaslähtöisesti, ja ihminen on kohdattava ihmisenä, hän sanoo.

Luppokodissa on tällä hetkellä töissä lähinnä lähihoitajia sekä sairaanhoitaja.

– Työntekijöitä on tällä hetkellä kaiken kaikkiaan alle 20 ja tarvittaessa tietenkin on sijaisia. Aika iso porukka Luppokotia yhdessä pyörittää.

Kotihoidossa työntekijöitä on noin kymmenen, ja hekin ovat nyt samoissa tiloissa. Wallius sanookin yhteistyön siinäkin suhteessa jatkossa varmasti tiivistyvän, etenkin kun hänestä tulee myös kotihoidon palveluvastaava.

– Vastaan siitä, että hommat toimivat, hän tiivistää työnkuvansa ja jatkaa samaan hengenvetoon, ettei hän sitä tietenkään yksin tee vaan yhdessä kollegojen ja työntekijöiden kanssa. Heillä on se pitkä kokemus tästä paikasta.

Wallius itse on kotoisin Etelä-Suomesta, vaikka osan elämästään onkin opiskelujen aikana asunut Pohjois-Savossa. Enontekiöllä hän ei aikaisemmin ole käynyt, mutta ihanista maisemista ja tuntureista hän kertoi olevansa tietoinen.

– Paikka on tuntunut kuitenkin jotenkin tosi kotoisalta, ja tosi kivasti minut on otettu vastaan.

Potentiaalia Wallius näkee niin Luppokodissa kuin työporukassakin.

– Kyllä me saamme tästä oikein hyvän yhteisön ja palveluasumisen yksikön aikaiseksi, hän kiittelee.

Eli onnetar on ollut se, joka on ne huoneet jakanut.

Vaikka vielä seinillä ei suuria, suunniteltuja maisemavalokuvia ole, on talon täyttyminen asukkaista ja työntekijöistä jo tuonut Walliuksen mielestä kodikkuutta.

Ruokailutilassa syödään tyytyväisinä, vaikka sisustus ei sielläkään vielä täysin valmis olekaan. Ikkunoista puuttuvat vielä verhot, ja televisiotakin odotellaan asennettavaksi.

Sauna on yhä lämmin aamuisesta saunotuksesta, ja siellä näkyy apuvälineitä, jotta saunominen olisi mahdollisimman mukavaa.

Ulkoa löytyy tulistelupaikka, pitkä kaareva penkki istuskelua varten, hyvin tilaa pyörätuoleille, ja järvenranta-tunturimaisema, jossa lepäävät silmät ja sielu.

– Haaveena olisi syksyllä päästä vielä asukkaiden kanssa tänne tulistelemaan, Wallius meinaa.

Järvimaisemahuoneet arvottiin niiden asukkaiden kesken, jotka vanhasta Luppokodista muuttivat uuteen.

– Eli onnetar on ollut se, joka on ne huoneet jakanut, ja jokaisella on ollut niihin mahdollisuus, Jonna Wallius kertoo.

Tästä on lyhyt käytävä mennä takapihale, jossa istuma paljon ja kattelemma Ounasjärvele.

Aatos Keskitalo on asunut Luppokodissa kaksi vuotta. Uudessa Luppokodissa ollaan vuokralla omassa yksiössä, ja hänen vaimonsa Elina Keskitalo tuntuu varsin tyytyväiseltä tiloihin ja tilanteeseen. Parempi sisäilma näkyy heti hänen muistisairaan miehensä silmistä, sillä vanhassa Luppokodissa silmät oireilivat koko ajan.

Huoneeseen on saanut tuoda omat kalusteet ja sisustustavarat, ja Elina iloitsee siitä, että nyt hänkin voi tarvittaessa helposti olla yötä Aatoksen luona, koska siellä on sohva, jääkaappi ja mikroaaltouuni.

– Aatoksella on tosi hyvä huone! Tästä on lyhyt käytävä mennä takapihale, jossa istuma paljon ja kattelemma Ounasjärvele, ja ruokasali on lähellä kans.

Lähes päivittäin Elina tulee miehensä tueksi ennen puoltapäivää. Hän syöttää Aatoksen ja sen jälkeen lähdetään ulkoilemaan.

– Mutta jos Aatos on väsynyt, niin sitte makkuillaan huoneessa.

Päiväkahvit juodaan yleensä aina yhdessä, ja neljän jälkeen on jälleen ruoka-aika. Aatoksen kävelyttäminen on erittäin tärkeää, ettei hän jää vuoteen omaksi, ja sitä tekevät Elinan lisäksi hoitajatkin.

Luppokodissa on Elinan mukaan hyvä henkilökunta, vaikka enemmänkin hoitajia tietenkin voisi olla.

– Yöllä valvoo kaksi hoitajaa, aamulla on neljä hoitajaa ja harjoittelija, ja illassa on kolme hoitajaa. Kyllä minusta aamussa ja illassa saisi olla yksi hoitaja enemmän.

Vielä Elina ei pysty sanomaan, miten muutto vaikuttaa asumisen kustannuksiin. Sen verran hän tietää, että aiemmin kustannuksiin kuuluivat kaikki lääkkeistä pesuaineisiin, kun nyt esimerkiksi lääkkeistä tulee lasku suoraan asukkaalle apteekista, ja jalkahoidot ja hiustenleikkuut on itse kustannettava.

Välillä Elina kyselee Aatokselta, onko huolia tai kipuja, mutta niiden ilmaiseminen alkaa olla jo vaikeaa.

– Ei, vastaa Aatos kuitenkin tällä kertaa, ja levollinen uni tulee omassa, mukavassa nojatuolissa.