Ajankohtaista

Tarleena Ylösen Viikon kirje: Hautajaiset on elämän vaikeimpia hetkiä, joissa kanttori voi lohduttaa laulun lahjalla

Olen ollu kolmatta viikkoa töissä loman jälkheen ja istun työpisteellä, katon työkalenteria. Viikonloput ovat täyttyneet hautajaisvarauksista. On vanhempia ja vähän nuorempia vainajia. Monesti tulee mietittyä siunauksen aikana, minkälaisen elämän juuri tämä ihminen on elänyt. Usein siitä kuulee vähän jo papin puheesta, omaisten muistelemana ja enemmän muistotilaisuudessa. Joko pöytäseurueessa tai muistopuheissa.

Aina se rooli ei onnistu niin hyvin ja välillä huomaa kysyvän itseltä, onko se ”oikein” että minä liikutun tai murrun työtilanteessa?

Olen tehnyt noin kymmenen vuotta töitä seurakunnissa ja ollut soittamassa monet monet hautajaiset (olisi varmaan ollut mukava pitää kirjaa toimituksista, mutta enpäs ole muistanut). Välillä nuorempana tuntui, että onko tämä juuri parikymppisen ihmisen hommaa olla viikosta toiseen hautajaisissa ja välillä samana päivänä useammissakin. Mutta toisaalta sitten, sehän on elämän kiertokulkua ja luonnollisuutta. Tänne synnytään ja täällä kuollaan ja elämä jatkuu.

Olen useasti omaisten toiveesta laulanut lauluja ja siitä olen saanut paljon itselleni, kun palautteena olen saanut kiitoksia ja sanoja siitä, kuinka laulu on lohduttanut siinä tilanteessa.

Ystäväni monesti ovat kysyneet, miten pystyn tähän työhön juuri hautajaisten takia. Eikä minulla ole vastausta eikä ole edelleenkään. Jonkinlaisen työroolin sitä pukee päälle samalla kun laittaa mustat vaatteet päälle ja kävelee kirkolle. Aina se rooli ei onnistu niin hyvin ja välillä huomaa kysyvän itseltä, onko se ”oikein” että minä liikutun tai murrun työtilanteessa? Itselleni parhaimpia keinoja työn paineen alla on reippaampitahtinen urheilu esimerkiksi juokseminen, pyöräily ja talvisin hiihto. Täällä Muoniossa niitä voi tehdä vielä huikean kauniissa maisemissa.

Olen useasti omaisten toiveesta laulanut lauluja ja siitä olen saanut paljon itselleni, kun palautteena olen saanut kiitoksia ja sanoja siitä, kuinka laulu on lohduttanut siinä tilanteessa. Ehkäpä siinä on vastaus myös siihen, miten jaksaa viikosta toiseen olla surun keskellä, kun voi auttaa ehkäpä elämän vaikeimmissa hetkissä toisia ihmisiä, lahjalla ja tavalla, joka on minulle suotu ja ominta, eli laulun lahjalla.

Tällaisella pohdiskelulla minun työelämästä kohti syksyn ja talven toimintaa. Tulkaahan reippaasti mukaan seurakunnan toimintaan.

Terveisin Tarleena Ylönen

vs. kanttori Muonion seurakunnassa