Ihmiset

”Tärkeintä on aito nuoren kohtaaminen” – Mari Lehmuskanta tavoittaa nuoret koulumaailmassa

Tällä hetkellä suunnitellaan, mitä kaikkea uusi koulunuorisotyöntekijä voisi juuri koulutyöhön tarttuneiden lasten ja nuorten elämään vuoden ajan tuoda.

Mari Kakkonen.

Koululaisten puheisiin muotoutuneen nimen takaa löytyy Mari Lehmuskanta, 29, joka on aloittanut pestissään määräaikaisena nuorisotyöntekijänä. Hän sijaistaa vuoden ajan Mari Syväjärveä.

Kunnanhallitus perusti vuoden 2023 kesäkuussa toistaiseksi voimassa olevan nuorisotyöntekijän toimen, johon Syväjärvi valittiin. Kaimansa tavoin Lehmuskanta toimii ennen kaikkea koulunuorisotyössä.

Lempinimihän perinteisesti merkitsee sitä, että hyväksyntä on jo saavutettu ja jalansija nuorten keskeltä alkaa löytyä. Lehmuskanta on päässyt olemaan koulun alun ryhmäytyksissä mukana, ja muutenkin Syväjärvi ja Miika Saukkonen ovat häntä työhön perehdyttäneet.

Sen Lehmuskanta myöntää oitis, että paljon on sisäistettävää.

– Nimiä on paljon, mutta parinkymmenen oppilaankin nimet on jo hallussa, pikkuhiljaa tullaan tutuiksi, hän sanoo.

Työnkuva on hieman eri, mutta ajatus sama: kohdata ja auttaa, ja olla osa lasten ja nuorten arkea yhtenä aikuisena.

Lehmuskanta muutti Enontekiölle heinäkuussa Uudeltamaalta Nurmijärveltä, mutta alun perin hän on kotoisin Kanta-Hämeestä.

Valmistuttuaan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi hän päätti hankkia itselleen myös yhteisöpedagogin ja sosionomin pätevyydet.

Aiemmin hän on tehnyt töitä Uudellamaalla erityiskoulussa puolitoista vuotta vammaisopetuksessa ja toiset puolitoista vuotta kuntouttavassa opetuksessa.

– Jälkimmäisen puolentoista vuoden ajan olin ensin puoli vuotta ohjaajana luokassa, ja viimeisen vuoden vastasin nuorten kuntoutuksesta.

Sen myötä Lehmuskannan kiinnostus kuntouttavaan toimintaan heräsi, ja hän siirtyi lastensuojelun pariin erityistason sijaishuollon asumisyksikköön. Hän piti työstään tosi paljon ihanien 12–17-vuotiaiden nuorien kanssa. Yhteistoimintaneuvottelujen myötä yksityisen toimijan ylläpitämä yksikkö kuitenkin jouduttiin sulkemaan kokonaan.

Lehmuskannan mukaan etelässä töitä oli huonosti, ja hän päätti kokeilla koko Suomea. Aluksi hän etsi töitä lastensuojelun alalta, mutta huomasi sitten, että koulunuorisotyöntekijöille olisi kysyntää.

– Ajattelin, että miks ei, koska tykkäsin aiemmin työskennellä koulussa. Työnkuva on hieman eri, mutta ajatus sama: kohdata ja auttaa, ja olla osa lasten ja nuorten arkea yhtenä aikuisena.

Hän haki Enontekiölle ja sai paikan.

Aivan ummikkona Lehmuskanta ei lappilaiseksi ole ruvennut, sillä hänen perheellään on mökki Kemijärvellä.

– Nyt olen kyllä ymmärtänyt, ettei Kemijärvi ehkä ole kuitenkaan niin Lappia kuin itse olen aiemmin ajatellut, hän nauraa.

Luonto on silti Kemijärven myötä tullut tutuksi. Koska lomat mökillä ovat aina olleet hänelle kesän kohokohta, on hänelle sitä kautta tullut haave siitä, että jonakin päivänä hän voisi lähteä katsomaan pohjoiseen, mitä Lappi todellisuudessa on.

Tykkään häslää ja höslää, askarrella, maalailla, tehdä erilaisia ilmaisutaidon asioita, ja ne tulevat varmasti omassa työskentelyssä näkymään.

Lehmuskenttä uskoo, että hänen oma persoonansa ja mielenkiinnon kohteet pian jo työssäkin näkyvät.

– Niitä varmasti jatkossa hyödynnän, mutta toistaiseksi pyrin siihen, että toisin työssäni tuttuja ja turvallisia asioita lapsille ja nuorille, niin sanotusti ykkös-Marin raameja.

Lehmuskanta kertoo olevansa tekevä ja luova.

– Tykkään häslää ja höslää, askarrella, maalailla, tehdä erilaisia ilmaisutaidon asioita, ja ne tulevat varmasti omassa työskentelyssä näkymään.

Työltään hän toivoo, että nuoret löytäisivät hänen luokseen juttusille niin ilojen, surujen kuin haasteidenkin kanssa, keskustelemaan ja yhdessä pohtimaan asioita.

– Siinä voitaisiin miettiä, olenko minä riittävä keskustelujeesi vai lähdetäänkö rakentamaan jotakin muuta.

Käytäntö tullee muotoutumaan ajan kuluessa ja syksyn aikana. Odottelisiko Lehmuskanta nuorten lähestymissä tietyssä paikassa tiettyyn aikaan, olisiko hänen roolinsa tekevämpi, ja järjestäisikö hän heille vaikkapa aktiivista tekemistä välitunneille ja erilaisten teemojen käsittelemistä tunneille. Esimerkiksi.

– Se riippuu siitä, mitä täällä toivotaan. Itse toivon kuitenkin, että olisi aikaa ihan vain sille nuoren kanssa pysähtymiselle ja hänen kuuntelemiselleen.

Koulun puolella yhteistyötä tehdään paljon sosiaaliohjaaja ja koulukuraattori Tiinu Ristisen ja erityisopettaja Eliisa Ainalin kanssa. Seurakunnan nuorisotyönohjaaja Heikki Touruseen Lehmuskanta kertoo myös jo tutustuneensa ja uskoo, että hänenkin kanssaan tehdään yhdessä töitä.

Pelkästään koululla Lehmuskanta ei toimi vaan hänen työnsä ulottuu myös muuhun nuorisotyöhön.

– On vielä kehitystyössä ja aivoriihessä, että miltä meidän syksymme tulee näyttämään, mutta alustavasti on pohdittu, että minullekin tulisi nuorisotiloille vakioilta.

Hän kertoo vahvasti uskovansa siihen, että jo yksi aikuinen voi olla merkittävä, mutta jos on monta merkittävää aikuista, sillä päästään nuoren kanssa jo tosi paljon eteenpäin olemalla apuna ja tukena.

– Voi olla ihan vain rinnalla kulkija, ei nuorella tarvitse välttämättä olla kauheasti mielen päällä kaikkea. Tärkeintä on kuitenkin aito kohtaaminen, jossa ihminen puhuu ihmiselle. Se, että nuorella on joku aikuinen, joka kuuntelee ja jolle voi puhua matalalla kynnyksellä.

Hänelle itselleen jokainen työssä tapahtunut kohtaaminen on antanut jotakin.

– Hyvän näkeminen pienissä asioissa on iso asia, nuoren vilkutus tai hymy. Niistä tavallaan syntyy tässä työssä se onnistuminen.

Välillä heitellään keskareita, ja nekin Lehmuskanta aikoo huomata, sillä yleensä keskisormen näyttämiseen on jokin syy.

– Siihen syyhyn pitää paneutua, mutta aina niiden huonojen päivien ja pohjalla käynnin jälkeen onnistuminen on sitten vielä merkittävämpää.