Ihmiset

Tapio Nuutinen sai Kolarin kiekkoaikuisilta opit, jotka kantoivat kuuhun asti

Tapio Nuutisen äänestä kuuluu lämpö.

– Oli tosi vahva tuki valmentajista, huoltajista ja joukkueenjohtajista, kaikista pelaajien vanhemmista ja tietenkin pelikavereista, hän kertoo Teams-puhelussa Oulusta.

Nuutinen puhuu Kolarin Työväen Urheilijoiden jääkiekosta, jossa oli mukana lapsena ja nuorena. 1990-luvun alussa E-junioreita valmensivat Raimo Friman ja Esko Koivuranta. Jouko Mattila tuli mukaan Muoniosta. Nimiä joukkueen taustalla riittää vielä useita lisää: Simo Rundgren, Heikki Tiensuu, Martti Räisänen...

Eipä seuran aikuisia osannut nuorena kiittää tarpeeksi. Nyt päälle nelikymppisenä osaa.

Nuutinen lähetti vastikään vanhoille valmentajille ja huoltajille kirjeterveiset ja kertoi, mikä merkitys joukkueharrastamisella ja aikuisen tuella oli loppuelämäänkin.

– Joidenkin kanssa sain jutella kasvotustenkin monien vuosien jälkeen ja joidenkin kanssa puhuttiin puhelimessa tai viesteillä.

Nuutinen toivoo, että tämä juttu tavoittaa loputkin. Ajatus herkistää. Hän tietää, ettei ole ainoa, joka haluaa lausua kiitoksen.

– On siitä juteltu paljon kavereitten kanssa, että miten iso se merkitys on lopulta ollu.

Kiitokset hän kertoo tässä vanhojen pelikavereidenkin puolesta.

Olin lapsena aika vauhdikaskin tapaus, ei koulunkäynti ihan hirveästi kiinnostanut, kun piti päästä välitunnit pelailemaan.

Oli onni ja aikamoinen sattuma, että Nuutinen vietti lapsuutensa juuri Kolarissa. Hän syntyi vuonna 1981, ja perhe asui Nuutisen ensimmäiset elinvuodet Raisiossa.

Lapsena Nuutisella todettiin vaikeat allergiat. Allergisoitumisen syyksi paikantui paikkakunnan kemikaalitehdas.

– Vanhemmat päätti, että nyt muutetaan puhtaaseen Lappiin. Sitten kaksivuotiaana muutin Kolariin.

Kolarista pojalle löytyi hienot harrastukset. Jääkiekon lisäksi Nuutinen palloili Kolarin Kontiossa. Ylläksen laskettelurinteistä tuli tärkeitä, ja vieläkin Nuutinen lähtee ”kotirinteille” aina, kun mahdollista.

– Olin lapsena aika vauhdikaskin tapaus, ei koulunkäynti ihan hirveästi kiinnostanut, kun piti päästä välitunnit pelailemaan.

Koulu alkoi napata enemmän vasta lukioiässä, ja myöhemmin Nuutinen suuntasi insinööriopintoihin ja työllistyi Nokialle.

Värkättiin, mutta valmentajat osas puuttua oikealla hetkellä, jos homma meinasi karata käsistä.

Joukkueharrastuksesta löytyi paikka vilkkaalle pojalle. Nuutinen aloitti jääkiekon Juha-isoveljen perässä 1990-luvun alussa. Maalivahtina Nuutisen ja muiden vuosina 1980–82 syntyneiden poikien junioriajat huipentuivat SM-kultaan luonnonjäillä vuonna 1997. Vuotta ennen tuli jo hopeaa. Joukkue saavutti myös Lapin mestaruuksia.

– Kuusi vuotta siinä tavallaan meni, että voitettiin Suomen mestaruus. Aika nopeasti kehityttiin hyvässä valmennuksessa, Nuutinen miettii.

Hän muistaa lukuisat pelireissut ja ulkojäät ennen kuplahallin rakentamista. Joukkue haki hyviä harjoitusolosuhteita ja turnauksia Ruotsia myöten. Esimerkiksi senkin Nuutinen muistaa, että Kalkkikankaan klinkkeristä tehdyssä hallissa oli nykypäivän mittapuulla aika erikoista luistella.

– Sehän oli kylmä halli, jossa ei ollut nykyisenlaista jäädytysjärjestelmää.

Samalla halli oli tärkeä kehittymisen kannalta, ja Äkäsjokisuulla oli myös pelejä.

Jos Nuutinen oli lapsena vauhdikas, niin oli moni muukin joukkueissa.

– Ainahan siellä keksittiin kaikenlaista. Värkättiin, mutta valmentajat osas puuttua oikealla hetkellä, jos homma meinasi karata käsistä.

Valmentajat ja muut aikuiset osasivat hyvin ohjata nuoria. Se oli Nuutisen mukaan sopiva sekoitus jämynä olemista, rajojen laittamista ja tsemppaamista.

Joukkueen voitot olivat yhteisiä. Jos tuli tappio, valmentaja kannusti päätä ylös ja takaisin treeneihin.

– Meillä oli mahtava joukkuehenki, hitsauduttiin hyvin yhteen ja se kanto menestykseen.

Joukkueenjohtaja Simo Rundgren analysoi Pohjolan Sanomien vuoden 1997 SM-kultajutussa joukkuetta: ”Kun pojat huomaavat, että joku välittää heistä, heidän vastaan tulonsa on ilmiselvä. Se luo joukkueeseen myös tahdon tehdä tulosta yhdessä heihin sitoutuneen valmentajan kanssa. Tämä tuli erityisesti SM-turnauksessa esille.”

Kuitenkin sinne saatiin se meidän matkapuhelinverkko toimimaan 30 minuutin ajaksi.

Joukkueurheilu antoi hyvät lähtökohdat elämään, Nuutinen ajattelee. Kokemukset taistelusta tappioiden ja voittojen tiellä antaa nyt sinnikkyyttä työelämän projekteissa. Erilaisten roolien ottamisen oppiminen joukkueissa auttaa, kun tekee töitä tiimeissä ihmisten kanssa, jotka tulevat eri kulttuureista.

– Se on kasvattanut työelämäänkin, että pystyy hyvin tulemaan ihmisten kanssa toimeen, erilaisilla taustoilla.

Nokialla Nuutinen työskentelee matkapuhelinverkkojen parissa tukiasemien suorituskyvyn tuotekehityksessä. Titteli on Principal Test Architect.

Tähänastisen työelämän suurin projekti oli monta vuotta kestänyt matkapuhelinverkon testirakentaminen kuuhun, IM-2, joka huipentui viime keväänä. Nokia ja Nuutinen olivat kuuta tutkivassa hankkeessa mukana yhtenä kehittäjänä.

Kuulaskeutuja saatiin laskeutumaan kuuhun, mutta harmillisesti kraatteriin hieman sivuun suunnitellusta paikasta. Laskeutujan akkuja ei saatu ladattua, koska kraatteriin ei paista aurinko. Nuutinen tiimeineen koki tästäkin huolimatta onnistumisen.

– Kuitenkin sinne saatiin se meidän matkapuhelinverkko toimimaan 30 minuutin ajaksi.

Se tuntu silloin kyllä, että ympyrä sulkeutu, kun joukkueessa oli monta pelaajaa junnujoukkueista.

KoTU antoi Nuutiselle paljon onnistumisia ja hyviä muistoja ulkomailtakin. Työväen urheilijoiden maajoukkueessa Nuutinen kävi 1990-luvulla pelaamassa Venäjällä Ari Räisäsen ja Esa Frimanin kanssa.

– Huomattiin, että pohjoisen pojat pärjäsi siinä porukassa. Epävirallinen Baltian mestaruus voitettiin seuraavana vuonna Viron Narvassa.

Vaikka Nuutinen myöhemmin muutti Ouluun opiskelun perässä, KoTU-ura jatkui miehissä vielä vuosia. Samalla Nuutinen pelasi Kontiossakin kesät. Jääkiekossa maalivahdin paikka vain vaihtui kenttäpelaajaksi ja puolustajaksi.

– Lappi-liigan mestaruus voitettiin vielä miehissä kaudella 2007–2008. Se tuntu silloin kyllä, että ympyrä sulkeutu, kun joukkueessa oli monta pelaajaa junnujoukkueista.

Kolarin vanhoilla pelikavereilla on Whatsapp-ryhmä, jossa pidetään yhteyttä ja muistellaan menneitä.

– Ja vanhojen Kolari-kavereitten kanssa käyn Oulussa urheilemassa. Meillä on padel-porukka, koitetaan pitää yllä urheilullista elämäntapaa.

Joskus käydään porukalla katsomassa Kärppien pelejä.

Tosi tärkeää, erittäin hyvää työtä siellä tehdään.

Kolarissa Nuutinen käy säännöllisesti. Hallin jäitä hän kuluttaa nyt usein kummipoikansa, kaverinsa Patrik Pellikan pojan Vihtori Pellikan kanssa.

Paikkakunnalla oli jo ennen hyvät puitteet liikuntaharrastuksille, ja nyt vielä paremmat. Kolarin urheilun kehittymistä sekä jääkiekossa että jalkapallossa Nuutinen seuraa tarkasti. Hän on siitä ilahtunut.

Seuratyöllä on harrastajalle iso merkitys.

– Jos pystyis tässäkin rohkasemaan kaikkia, että tosi tärkeää, erittäin hyvää työtä siellä tehdään.

Sitä moni Nuutisen joukkuekaverikin nyt tekee: jatkaa seuratyötä Kolarissa lasten ja nuorten eteen.

Kolarin Työväen Urheilijat juhlii 60-vuotista taivalta Kolarin jäähallilla 13. syyskuuta kello 13–15.