Kolumnit

Taisto Tammelan kolumni: Metsässä

Syksyn pakkasaamun auringonsäteet punertavat maaruskaa ja vauhdittavat viimeistä savottapäivääni. Viikonvaihteessa saan apuvoimia siirtämään mönkijällä kuitusato tienvarteen. Edessäni on vielä tiheähkö puuryhmä, josta teen ylimääräiset kolmimetrisiksi. Tuuhean naavakuusen oksinnassa saha ilmaisee bensan loppumisesta. Tankkaan sahan ja samalla pidän kahvitauon satavuotiaan tervahaudan reunalla. Tiedän vielä sotien jälkeen paikalla poltetun tervaa rekien, veneiden ja suksien huoltoon.

Kahvistelun aikana muistelen ensimmäisiä metsätyökokemuksia kansakoulun viimeisten luokkien kesälomilla. Heinätöitä edelsivät metsätyöt. Pöllit sahattiin kaksimetrisiksi ja kaarna puhdistettiin puusta. Ensimmäinen sahani oli kevyt käsivoimakäyttöinen kaarisaha, muiksi työvälineiksi tarvittiin terävä kirves ja parkkuurauta. Raakkin välttämiseksi tuli pöllin pää sahata suoraan, latvan alamitta oli yhdeksän senttimetriä nykyisen viiden sijasta.

Muisteloni katkaisee lähimäntyyn lehahtava hömötiainen, sirkuttelee tervehdykseksi; vastaan: ”yksinkö lentelet”. Lintu pyörittelee mustaraitaista päätään, ei tyydy leivänpalaan, vaan jatkaa matkaansa. Syksyn aikana en ole montakaan hömötiaista nähnyt, lapintiaisia en ollenkaan, vaikka muutama vuosi molempia lajeja havaitsin. Lahopuuta on, mutta ilmastonmuutosko lintukatoon syynä?

Paperi- ja sellutehtaat olivat tukirankana maamme taloudelle ja varmistivat osaltaan hyvinvointiyhteiskunnan kehittymistä.

Toisen kahvikupin aikana muistelen Homelite-sahaani. Kone painoi puolet enemmän kuin nykyiset. Kuorimatta jätetyt kuitupuut tehtiin kolmimetrisiksi, tukit pitemmiksi ja uitettiin pääosin valtajokia pitkin sahoille, paperi- ja sellutehtaille. Tuolloin sanottiin, että ”Suomi elää metsästä” ja Metsäradiossa laulettiin: ”Ennen oli miehet rautaa…”.

Vielä viime vuosisadan lopulla suuri osa väestöstämme, mukaan lukien maataloudessa metsästä sivutuloja ansaitsevat, saivat elantonsa joko suoraan tai välillisesti metsän antimista. Paperi- ja sellutehtaat olivat tukirankana maamme taloudelle ja varmistivat osaltaan hyvinvointiyhteiskunnan kehittymistä. Työni puolesta sain tutustua metsäalan kulta-aikana 1970-1980-luvuilla alan tehtaisiin Pohjois-Suomen lisäksi myös maan keskiosassa ja Kaakkois-Suomessa.

Rakennemuutos on kohdellut kaltoin alaa, varsinkin paperitehtaita on suljettu. Tehtaat ovat siirtyneet vähemmän jalostettuihin tuotteisiin, kuten selluun ja kartonkiin. Aikanaan eräs Nokian tehdasyksikkö sijaitsi asuntoni lähellä, jäätiinkö noususuhdanteessa, varsinkin puhelintuotannossa laakereilla lepäämään? Ei muistettu Suuren kirjan sanomaa, että seitsemästä lihavasta vuodesta seuraa yhtä monta laihaa vuotta. Miten metsäalan käy, jääkö innovointi uusiin tuotteisiin kehittämättä, vai onko se vielä lapsenkengissä? Missä viipyy biotuotteiden kehittely esimerkiksi vaatetuotteisiin, terästä korvaaviin materiaaleihin tai vaikkapa lääketeollisuuden tarpeisiin?

Siirryn työmaalle, aina valpas kuukkelipari etsii toukkia jättämästäni lumituhopökkylästä. Käynnistän sahan ja tankillisella arvelen savottani viimeiset pöllit saavani kannolle.

Kirjoittaja on kittiläläislähtöinen oululainen.