Kolumnit

Taisto Tammelan kolumni: Juhannuskala ja erikoinen vasikka

Juhannusalusviikon vedenpinta parveilee hyönteisistä, sääskiä ei haitaksi, mutta kärpäset pörräävät kullankeltaisen rentukkaryppään terälehdillä. Ämmi aikanaan nimitti jokivarsien kukkia helluntaikukiksi; juhlapyhästä nimensä saaneena. Toinen keltakukka, juhannuskukaksi nimittämämme kullero, aloittaa kukintansa myöhemmin. Niitäkin näen kedon yläosassa.

Olin hankkinut Abumatic-kelalla varustetun heittovavan, kylän ensimmäisen, ja muutoinkin kalastusväline oli alueella harvinainen.

Muistelen 1950-luvun lopun juhannusaikaa, jolloin vasikkamme karkasi laitumelta. Kittilän ja Sodankylän raja-alueella virtaavan Raatejoen varrella oli kalastaja nähnyt eläimen, jonka tuntomerkit sopivat vasikkaamme. Vanhemman veljeni kanssa suunnistimme yli puolen peninkulman päässä olevaan niittyyn, josta löysimme hyväkuntoisen karkulaisen.

Olin hankkinut Abumatic-kelalla varustetun heittovavan, kylän ensimmäisen, ja muutoinkin kalastusväline oli alueella harvinainen. Vavan innoittamana lähdin juhannusaattona Raatejoelle, joka kalastuskohteena oli minulle outo. Vasikanhakureissun maisemia seuraten osasin perille. Jokitörmän koivunoksat vaikeuttivat välineen käyttöä, uistin jäi myös joen liekopuihin ja kiviin. Se oli oppia eri puolille maata suuntautuville kalastusreissuille, eikä Ruotsinkaan vedet jääneet käymättä.

Tauon jälkeen jatkoin heittoharjoituksia. Vähän ajan päästä tarttui kala, mutta löysälle jäänyt siima vapautti pienen hauen. Sitten luulin heittäneeni uistimen puunrunkoon ja yritin irrottaa sitä. Arvioin väärin, iso pyrstö pieksi vettä ja siima rullasi kelalta. Haavia ei ollut, mutta onnistuin saaliin vetämään matalikolle. Kamppailussa sain kalasta otteen ja kohta kaksikiloinen hauki potkiskeli jokipientareella.

Erikoisen vasikan tarina ei päättynyt ensimmäiseen karkaamiseen. Juhannuksen jälkeisellä viikolla eläin hävisi taas, nyt minun kiinnittämästä liekanarusta. Seuraavana päivänä vasikan aiemmin nähnyt kalastaja oli tuonut sen kotiinsa, samasta niitystä, josta olimme eläimen hakeneet. Vasikka käytiin kotiin, mutta hiehoa uskaliaasta lehmänalusta ei kasvatettu.

Tätä muistellessa mietin rajaa, joka erottaa eläimet ihmisistä, ja päinvastoin. Ihmisten käyttäytymistä on paljon tutkittu, eläinten vähemmän. Aikanaan kirjallisuuden Nobelin voittaneen intialaisen Rabindranath Tagoren mielestä elollisen luonnon sukulaissuhteiden selvittämisessä saattaa ”aikojen sarastuksessa löytyä se polku”, jossa evoluution tuoma, jo osittain unohdettu sukulaisuussuhde on löydettävissä? Aurinko peilaa vedestä kasvoihini, kala loiskauttaa vettä, telkän poikasparvi auraa tyyneen.

Kirjoittaja on kittiläläislähtöinen oululainen.