Paikallisuutiset

Suomi pursuaa härskejä paikkoja – Ne kutsuvat retkelle Paskolammilta Pierupurolle

Suomessa, erityisesti Kainuussa on satoja rivoja paikannimiä. Kittilästä löytyy takapuoleen viittaavia luontokohteita.

Kuiva hiekkamaasto Kajaanin Paltaniemellä kasvaa laihaa mäntyä.

Siellä täällä pilkottaa vaaleita lämpäreitä palleroporonjäkälää. Hakkuujätteet raapivat paljaita sääriä. Asutusta ei ole. Saan kiroilla kaikessa rauhassa.

Pian mäntyjen lomasta välkehtii vesi.

Lammenranta on pahasti pusikoitunut. Vesi on noussut puita nilkkoihin niin, ettei lähemmäksi pääse. Ympärillä kiertävät kukkaan ehtineet suopursut.

Kurkin puiden välistä. Ei näytä oikein miltään. Tavallinen metsälampi.

Mutta sitten: muutaman metrin päähän ui joutsenpariskunta.

Silmien ohitse surahtaa sudenkorento.

Ei paskempaa.

Itse asiassa kartasta katsottuna Paskolammit muistuttaa hieman sydäntä.

Hävyttömiä nimiä ovat saaneet etenkin maasto- ja vesistökohteet, eivät niinkään asumukset, viljelykset tai rakennelmat.

Paskolammilla riittää kaimoja. Pasko-alkuisia paikkoja on 211 Kainuussa ja 2 655 Suomessa. Tieto on perustuu Nimisampo-verkkopalveluun, jonka taustalla ovat Maanmittauslaitoksen sekä Kotimaisten kielten keskuksen paikannimirekisterit.

Nimisammosta voi hakea paikkoja mitä villeimmillä hakusanoilla. Kainuusta löytyy peräti 640 paikkaa, jotka alkavat tuhmuuksilla: paska, pasko, perse, pillu, vittu, mulkku, kives, siitin, siitos, palli, kyrpä, kulli, tissi tai pieru. Koko maassa tällaisia paikkoja on 7 756.

Videolla pistäytymisiä tuhmille paikoille.

Video: Jarno Hiltunen

Kaikki paikannimet, suunniteltuja, virallisia ja asemakaavaan merkittyjä lukuun ottamatta, ovat perinnäisiä paikannimiä eli kansan nimeämiä.

– Ne ovat syntyneet spontaanisti oman yhteisön piirissä ja parissa, sanoo vanhempi yliopistonlehtori kielitieteilijä Terhi Ainiala Helsingin yliopistosta.

Nimet ovat syntyneet tarvetta varten, jotta paikat voidaan erottaa toisistaan ja maastossa voidaan kulkea paikasta toiseen. Nimen on saanut paikka, joka on jollakin tavalla tärkeä. Vaikkapa Tissinpohja tai Vittulampi on alun perin voinut olla eränkävijöiden käyttämä nimi.

– Nimi on voinut esimeriksi kertoa, että paikka on jotenkin pieni ja vähäpätöinen tai hankalakulkuinen. Nimessä on tuotu esiin kyseiseen paikkaan kytkettyjä kokemuksia.

Paikannimet ovat olleet osaksi puhuttua kieltä, koska ne ovat syntyneet keskimäärin niin kauan sitten, että kirjoitettua kieltä ei ole ollut. Sen aikaisessa yhteisössä rivolta kuulostavat nimet ovat olleet luonnollinen tapa puhua paikoista.

Kun paikannimet sitten tulivat laajemman yleisön tuntemiksi, niitä ryhdyttiin kirjoittamaan ylös ja merkitsemään virallisiin karttoihin sekä tienviittoihin. Tässä vaiheessa nimiä on saatettu myös siistiä.

Hävyttömiä nimiä ovat saaneet etenkin maasto- ja vesistökohteet, eivät niinkään asumukset, viljelykset tai rakennelmat.

Kainuussa härskejä paikkoja piisaa etenkin Suomussalmella ja Sotkamossa. Pitkin maakuntaa löytyy Vittulampia, Kyrpälehtoja, Kullisoita ja Pierupenkereitä.

Ka, mitkä voisivatkaan enemmän houkutella juhannusretkelle.

Paltamon Mulkkusaarilla Oulujärvellä on hävyttömän kaunista.

Saariketjuun kuuluu kolme kalliosaarta, joissa kuusikko kasvaa tiheänä. Eteläisimmän saaren kärjessä on paltamolaisten suosima retkeilypaikka.

Heti veneestä maihin könyttyä tekisi mieli heittäytyä avokalliolle pitkäkseen. Vieressä on kuitenkin sivistynyt laavu tulistelupaikkoineen.

Laavun naulassa roikkuu muovipussi, jossa on kaksi vieraskirjaa. Ne paljastavat, millaista elämä on Mulkkusaarilla. Auringonlaskut ovat täältä katsottuina erityisen upeita. Aallot myötäisiä ja makkarat maistuvia. Kaikki päivät sekä illat lähestulkoon silkkaa suloa.

Miesten kesken Mulkkusaarilla on oltu ainakin 16. toukokuuta 2022.

”Mulkkusaares poikaan kaa. Kaljaa on, mut ei ainuttakaan naista. Ei olla ovensuussa, terveisiä Joensuusta”, kirjoittavat Kappe ja Törky T.

Paltamossa miehuus viehättää muutenkin.

Mulkkusaarien jatkeeksi kunnasta löytyvät Kivesvaara, Kivesjärvi, Kiveslahti ja Kivesneva.

Mutta kyllä mulkkuja on muuallakin Kainuussa. Mulkkusaarten täyskaimat löytyvät Nuasjärvestä Sotkamosta ja Ontojärvestä Kuhmosta.

Hyrynsalmelta taas löytyy Kyrpäkoski. Se virtaa hakkuuaukon läheisyydessä ja yllättää pienuudellaan.

Vittukivi köllöttää Kuhmon Lauvuskylällä. Nimisammon mukaan se on Kainuun ainokainen, koko maassa Vittukiviä tunnetaan yhdeksän.

Vittukiven kupeeseen vie umpeen kasvanut metsätie. Kiviä alueella näkyy useampia. Heti tien vieressä näyttäytyy komea yksilö. Se ei kuitenkaan ole etsitty kivi, vaan pitää astua havupuita humisevaan metsään.

Google Maps näyttää ensi tuonne ja sitten tänne. Mikä kivistä on oikea? Tunnistanko oikean, jos se osuu kohdalle?

Kyllä.

Osoittautuu, että Vittukivi ei ole vain yksi kivi, vaan kokonainen rykelmä kiviä.

Puhelimen koordinaatit asettuvat osoittamaan tätä rykelmää, kuin ilmaan olisi yhtäkkiä ilmestynyt neonvaloilla valaistu iloinen nuoli.

Tässä se on!

Kivet ovat kauniissa ovaalin muodossa ja toden totta, siitä on hahmotettavissa esikuvansa muoto. Isoin kivi ovaalin toisessa päässä on kuin jättimäinen klitoris.

Tekisi mieli kuvitella, että tämän on nimennyt joku yksinäisyyttään potenut erämies.

Mutta jatketaan matkaa.

Suomussalmella on esimerkki Tissikukkuloista. Niille on tieltä pieni hyppäys metsän puolelle. Välillä on märempää ja kengät uppoavat soiseen maahan ja kastuvat. Tennarit ovat kiusallisen väärä valinta tälle retkelle.

Ensin näen toisen ja sitten toisen. Kaksi pientä kohoumaa maassa noin 50 metrin päässä toisistaan.

Täälläkin metsäkone on parturoinut metsää.

Seisoskelen vähän aikaa toisen ”tissin” päällä, kun mieleeni ajautuu kummallinen mielleyhtymä Gulliverista ja Lilliputtien maasta. Minä olen se Lilliputti.

Seuraavaksi Persekorolle Ristijärvelle.

Nimestään huolimatta Persekoro osoittautuu viehättäväksi niittypalstaksi, jonka reunamilla kukkii puna-ailakkeja, voikukkia ja ties mitä iloisenvärisiä kukkia. Aurinkokin lämmittää mukavasti.

Outo nimi nätillä paikalla.

Selaan internetiä. Mitä ihmettä koro oikein tarkoittaa?

Käy ilmi, että koro merkitsee puun runkoon tullutta vauriota tai halkeamaa. Suomen murteiden sanakirjan mukaan koro voi tarkoittaa myös palokärkeä: ”Koro on toenen tikalla nimi.”

Tai vatsan kurisemista tai pieremistä: ”Johan sulla taas koro laulaa, menetkö siitä ulos haisemaan.”

Tai sitten peräaukkoa tai naisen sukupuolielintä: ”Korollaan eläjä”.

Okei, ainakin nimen merkitys alkaa hahmottua.

Mistä vanhat paikannimet sitten tiedetään?

Ne tunnetaan, koska niitä on kerätty karttoja ja tutkimusta varten. Terhi Ainialan mukaan niemien kerääminen oli voimakkaimmillaan 1960- ja 1970-luvuilla. Keruu kohdistui varsinkin maaseudulle.

– Siellä on voinut ollut tilanteita, että on oltu hieman häpeilevinä tai noloina, että täällä on tällaisia rumia nimiä. Sitä ei ole sitten kyselijälle aina kerrottu sellaisenaan, Terhi Ainiala sanoo.

Näin jostakin vittu-alkuisesta nimestä on voinut tulla vattu-alkuinen tai sitten se on muuntunut esimerkiksi nais-liitteen saaneeksi paikannimeksi.

Takavuosikymmeninä nimiä keräsivät usein suomen kielen opiskelijat.

– Jotkut paikalliset asukkaat ovat ehkä halunneet kiusoitella ja hätkähdyttää nuorta, useimmiten naista, joka on ollut nimiä keräämässä, Ainiala arvioi.

Ihan hatusta temmattuja nimiä ei kuitenkaan välttämättä hyväksytty, koska paikannimiä kerättäessä pyrittiin tavoittamaan mahdollisimman laajalti asukkaita samalta alueelta. Keksityt nimet erottuivat, kun kerättyjä nimitietoja verrattiin toisiinsa.

Sotkamosta löytyy Pierupuro. Se on viehättävä pieni puronen tien varressa. Täällä tuoksuu vain lämmin metsä.

Puolangalla sijaitsee Kusetin. Itse asiassa niitä pitäisi olla kaksi. Toinen on vesiputous ja toinen suo. Suo löytyy helposti vesoittuneen metsätien päästä, mutta vesiputous ei.

Vaellan poluttomassa korvessa koordinaateissa, joissa putouksen pitäisi olla, vaan ei. Liekö Kusetin kusetusta?

Olen hukannut puhelimeni metsään, eikä tästä puutu enää muuta kuin että rupeaisi satamaan. Hetken kuluttua kuuluu kaukaista jyrinää, ja ensimmäiset sadepisarat alkavat putoilla. Sade kiihtyy. Koko metsä ropisee.

Paluumatkalla olen kuin uitettu vanha pieru.

Ajattelen, että kun minusta joskus aika jättää, puhelimeni on edelleen puolankalaisessa korvessa. Ehkä sammaleen alla, mutta kuitenkin.

Kaikki muistot sisällään.

Ensimmäisenä kursiivilla suora lainaus Mulkkusaarten vieraskirjasta. Toisena ja kolmentena kursivoidut ovat lainauksia Kotimaisten kielten keskuksen ylläpitämästä Suomen murteiden sanakirjasta.