Kolumnit

Suomi – jo 20 vuotta ihan paikallaan

Jos joku väittää, että Suomi on kehittynyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, hän ei ole katsonut ympärilleen.

Meillä on pysynyt sama rakenteellinen perusasetelma: verot korkealla, byrokratia raskaana ja innovaatiot hukassa. Ainoat asiat, jotka tuntuvat muuttuneen, ovat kahvipaketin hinnan nousu ja PISA-tulosten romahdus.

2000-luvun alussa Suomi oli digiloikan mallimaa. Nokian kännykät hallitsivat maailmaa ja meitä pidettiin teknologian edelläkävijöinä.

Rohkeus on kadonnut, ja tilalle on tullut pelko siitä, mikä kohu trendaa somessa.

Nyt? Meillä on digiaikakautta lähinnä verkkopankkisovellusten tunnistautumiset ja kuukausittain vaihtuva salasana työläppärissä. Start-up-huumastakin puhutaan edelleen, mutta todellisuudessa isot ideat lähtevät vain mahdollisimman pian ulkomaille.

Meillä syntyy toki uusia ideoita, kun mietitään säädöksiä ja perustetaan työryhmiä, jotka pohtivat, pitäisikö asioita ehkä joskus muuttaa. Työryhmät eivät mieti, mitä ja miten pitäisi muuttaa.

Koulutus? PISA-tulokset olivat ylpeyden aihe, mutta nyt ne laskevat kuin Väylän virta kohti hapetonta Itämerta. Silti keskustelu pyörii samoissa ympyröissä: lisää resursseja, vähemmän resursseja, digitalisaatio – kehitystä ei näy.

Työelämä? Sama hierarkia, sama varovaisuus. Meillä on maailman paras työaikalaki, mutta silti ihmiset palavat loppuun, koska kukaan ei uskalla sanoa, että välillä kuuluukin vähän väsyttää.

Ja politiikka? 20 vuotta sitten valitettiin hitaasta päätöksenteosta tekstaripalstalla. Nyt valitetaan hitaasta päätöksenteosta somessa. Rohkeus on kadonnut, ja tilalle on tullut pelko siitä, mikä kohu trendaa somessa.

Vaan kukapa meistä olisi kyllin taitava ravistelemaan niitä oikein?

Meillä on kaikki edellytykset olla ketterä, innovatiivinen ja rohkea maa, mutta valitsemme mieluummin turvallisen harmaan. Harmaa ei myy maailmalla. Se ei houkuttele investointeja, se ei innosta nuoria jäämään eikä se luo tulevaisuutta.

Jos emme uskalla ravistella rakenteita, Suomi jää pysyvästi paikoilleen. 20 vuoden päästä kirjoitamme saman tekstin uudestaan – paitsi että silloin olemme jo juurtuneita Euroopan takapihalle, emme mallioppilaina eturivissä.

Rakenteita pitääkin ravistella sitten ihan tosissaan, mutta oikein. Ainakin moni Lapissa asuva tietää nyt, miten ei ravistella (vinkiksi kirjainyhdistelmä Lapha). Vaan kukapa meistä olisi kyllin taitava ravistelemaan niitä oikein?

Siinäpä se pulma. Somessa ja lehtien palstoilla on helppo huutaa ongelmista keksimättä ratkaisuja.

Kaikesta huolimatta tämä on maailman paras maa asua ja elää.

Kirjoittaja on muoniolainen reittityöntekijä ja intohimoinen urheilun harrastaja.