Muualta Lapista

Sieniummikko toimittaja lähti konkarin oppiin – Metsän antimia kerätessä pärjää muutamalla niksillä

Ilmassa tuoksuu syksy ennen pakkasen hiippailuja. Ruskan iltapukuun sonnustautunut vuodenaika on marjastajien ja sienestäjien lempiaikaa – mutta sato ei silti aina välttämättä tyydytä kerääjää. Kulunut kesä ja syksy on ollut jo marjastamisenkin suhteen kehno verrattuna aikaisempiin vuosiin.

Metsässä ei kuitenkaan samoilla pelkästään sadon perässä, vaan myös luonnossa liikkumisen lukuisten muiden terveyshyötyjen ja hyvinvointia lisäävien vaikutusten vuoksi.

Hemaisevan aurinkoisena syyspäivänä lähden agrologi Anja Ritanotko oppaanani sieneen ottamaan selvää, onko vuosi todella niin heikonlainen, ja, entä sitten vaikka olisikin – samalla myös lähden oppimaan. Allekirjoittaneen sienitietämys on nimittäin niin olematon, että myrkytys olisi todennäköisin ja luultavasti lähes välitön seuraus itsenäisestä sieniretkestä. Otan mukaani myös äitini, joka ei hänkään paljon sienestyksestä tiedä. Hän on kuitenkin aivan yhtä innokas oppimaan, vaikka viihtyykin enemmän marjamättäällä. Lievitämme heikkoa sienitietämystämme sillä olettamuksella, että eivät kai kaikki lappilaisetkaan voi millään aivan kaikkea luonnon antimista tietää.

Lievitämme heikkoa sienitietämystämme sillä olettamuksella, että eivät kai kaikki lappilaisetkaan voi millään aivan kaikkea luonnon antimista tietää.

– Kangastatti ja kangaspalsamirousku, toteaa Ritanotko ensimmäisistä sienistä.

Hän ottaa sienen käteensä, kaapii sitä veitsellään ja kertoo, minkä ikäinen sieni on. Ritanotko tutkii sieniä tarkasti myös jalkapuolelta. Jotkut joutavat mennä saman tien, mutta jokunen kelpuutetaan mukaan. Äitini huomauttaa, miten hellästi Ritanotko käsittelee sieniä. Totta, huomaan saman.

Mättäällä loikkii kauniin värinen sammakko. Ajattelen luonnon osaamista sammakon suojavärin osalta. Kameraa viritellessä en meinaa enää löytää sitä kuvaa ottaakseni. Kun syysaurinko paistaa ja keli on lähes omituisen tuntuisen lämmin, pohdiskelen myös ensimmäistä löytämääni sientä, jota en ole vielä laskenut sienikoriini. Sieni ei mielestäni juurikaan eroa viereisellä mättäällä kököttävään vastaavaan ruskeaan mötikkään. Pohdin silti, että sienet ovat oikeastaan todella kauniita: myrkylliset kärpässienetkin ovat kuin taideteoksia pilkkuineen.

Vieressäni olevat limanuljaskasienet eivät varsinaisesti täytä tätä omassa päässäni romantisoidusti rakenneltua mielikuvaa sienestämisestä, mutta silti. Käsissäni oleva sieni on kuitenkin edellistä löytöäni erilaisempi, melko pieni ja kuulemma syömäkelvoton. Minulla ei ole mitään tietoa, mikä sieni on nimeltään.

– Seitikkejä, selventää Ritanotko.

Ei siis niitä. Ainakaan syötäväksi. Niiden lajeja on hänen mukaansa paljon.

– Ei suositella syömään mitään seitikkejä, hän jatkaa.

Lankojen värjäykseen niitä sen sijaan voi käyttää. Verihelttaseitikki on siihen Ritanotkon mukaan varsin oivallinen.

Suomessa tunnetaan noin 8000 sienilajia, mutta arvioidaan, että niiden määrä voi olla vieläkin suurempi, jopa kaksinkertainen. Uusia sienilajeja löytyy jatkuvasti, kuten viime vuonna havaittu suomenseitikki (Phlegmacium fennicum), jota on löydetty ainoastaan Keminmaan kalkkikuusikoista.

Sieniä löytyy tällä reissulla suhteellisen vähän, mutta Ritanotkon ohjeistuksella löydämme kunnolliselle kangasrouskujen apajalle. Saamme korit kuitenkin täyteen terveellistä metsän ravintoa, joissa on runsaasti muun muassa seleeniä. Ritanotko löytää myös kehnäsienen.

Saamme korit kuitenkin täyteen terveellistä metsän ravintoa, joissa on runsaasti muun muassa seleeniä.

– Tiheät heltat, ruskea, irtoava rengas, renkaan yläpuolella pitää olla sahalaitakuvio. Tälläkään ei niitä näy enää, nuorempana näkyy enemmän tai paremmin. Tämä käy keittoon ja muhennokseen, mutta sitä ei kannata laittaa sienisalaattiin, kun sinne laitetaan väkevämpiä sieniä, ohjeistaa Ritanotko.

Retkemme päätteeksi Ritanotko tarjoaa omat rouskunsa käyttööni. Hän neuvoo valmistamaan niistä salaatin. Hänen lahjoittamansa Sieniopas – Taskukirja sienten tunnistukseen (Readme 2016) -kirjan mukaan kangasrousku on nimenomaan salaattiin sopiva. Se on myös sieni, jonka makua arvostellaan polttavan kirpeäksi. Siksi kerättyjä sieniä tulee puhdistamisen jälkeen keittää noin kymmenen minuuttia. Tämän jälkeen sienet tulee viilentää kylmällä vedellä ja valmistaa haluamallaan tavalla.

Toimin näin. Sienisalaatin sijaan päätän kuitenkin valmistaa sienikastiketta, johon sooloilen persiljaa, sitruunapippuria ja merisuolaa sekä maustekermaa ja sulatejuustoa oman makuni mukaan. Lopputuloksesta tulee maukas keitos riisin ja raikkaan salaatin kanssa. Ei hassumpi suoritus ensikertalaiselta.

Minua puraisee selkeästi sienikärpänen, sillä seuraavalla metsäretkellä koirani kanssa huomaan tähyileväni maahan ja pohtivani, voikohan tätä sientä syödä. Ritanotkon kirja on taskussani.