Muualta Lapista

Säveltäminen tuntuisi liian intiimiltä, mutta laulaminen ja soitto Tarja Ylitalolta sujuvat terveyshuolista huolimatta: ”Enhän mie jaloillani laula!”

Pellolainen Tarja Ylitalo (omaa sukua Suhonen) on monille tuttu iskelmälaulajatar. Hän muutti Pohjois-Karjalan Lieksasta vanhempiensa mukana Keminmaan Liedakkalaan ja päätyi sieltä koulujen kautta Tornioon opiskelemaan.

Koulussa hän tapasi pellolaisen Tuomo Ylitalon ja rakastui. Nyt pariskunta on asunut Pellossa jo yli 50 vuotta.

Martta Vainikaisen opettaman torviseitsikon pohjalta ponnistaen hän lähti syventämään taitojaan Lapin musiikkiopistoon trumpettilinjalle ja loppu on historiaa. Hänestä muovautui koko kansan tuntema laulaja.

Viime vuosina vaivanneet terveyshuolet ovat nyt parempaan päin, Tarja Ylitalo pääsee taas liikkumaan jo omin jaloin, eikä tarvitse sauvoja tai rollaattoria ulkonakaan kunhan liikkuu varoen.

Vaan ei huonompi liikkuminenkaan ole estänyt laulamasta, laulaja kertoo tehneensä myös pyörätuolin kyydissä konsertteja. Tulevaan Lapin taikaa -konserttiin Pellon Rohkihallissa hän aikoo kuitenkin omin jaloin, elleivät ne nyt yhtäkkiä mene alta.

– Enhän mie jaloillani laula, hän sanoo.

Hänen kerallaan konsertissa esiintyvät myös Arja Havakka, Eero Magga ja Jukka Eskelinen. Konserttia on aikaisemmin esitetty myös televisiossa, mikä odotuksista poiketen lisäsi live-esiintymisten kysyntää.

Tarja Ylitalo kertoo odottavansa innolla tulevaa konserttia, ja on tyytyväinen, että tuottaja ja esiintyjät innostuivat hänen kotipaikkakunnastaan uutena esiintymispaikkana. Aiemmasta kokoonpanosta poiketen juontaja vaihtuu, joten ohjelman käsikirjoitus saattaa olla erilainen, mutta esitettävät kappaleet kuitenkin pysyvät samoina. Tarja laulaa omia levytyksiään, mutta lisäksi myös vielä levyttämättömiä kappaleita kuten Lapin äidin kehtolaulun.

Aikanaan hän kierteli esiintymässä suomalaisten kutsumana ympäri maailmaa, ja näitä reissuja hän muistelee hienoina kokemuksina. Paikalliset ovat muistuttaneet musiikin universaalista luonteesta, kun musiikki on samaa, vaikka kieli onkin eri.

Nykyään hän tekee satunnaisia esiintymisiä, jotka pitävät osaamista yllä ja jakavat iloa sekä itselle että yleisölle. Konserteissa hän on ollut myös sairastelunsa aikana, mutta tanssikeikkoja ei ole tullut tehtyä aikoihin, kun matkat ovat olleet haastavia ja on täytynyt säästää itseään.

Tarja ja Tuomo Ylitalo tuumaavat yhdessä, ettei nykyään enää ole oikein paikkojakaan, missä keikkailla, kun lavat vähenevät ja tansseja on vain harvakseltaan Lapin läänissä. Aktiivisen keikkailu-uran jälkeen musiikki tuntuu nousseen jopa suurempaan asemaan Tarjan elämässä.

Huuliharppu tuli sairastamisen aikana elämään, kun oli tarve saada toteuttaa itseään. Nyt hän on jo useamman vuoden opetellut pianonsoittoa, ja mukaan on tullut vielä uusi soitin, jota hän ei paljasta vielä. Hän kuitenkin huomauttaa, ettei tämä soitin tuki suuta huilun tavoin, vaan antaa mahdollisuuden laulaa samaan aikaan.

Soitinten opettelu on avannut musiikin rakennetta, mitä ei laulajana ole välttämättä tarvinnut ajatella. Tarja ei sävellä kappaleita itse, kun hän ei vielä koe olevansa niin sinut soitinten kanssa, että sävellys tulisi ajatustenvirtana.

Toisaalta häntä jännittäisi, sillä hän pitää säveltämistä ikään kuin itsensä paljastamisena, vähän liian lähelle menevänä. Hän ihailee heitä, joilta se luonnistuu ja jotka osaavat, ja mainitsee Pellossakin olevan lahjakkuuksia.

Musiikin ohella Tarja kertoo harrastavansa kuvataiteita, keramiikkaa sekä ompelua, johon äiti on hänet jo lapsena opettanut. Hän myös tykkäisi hiihtää ja pilkkiä, mutta hiihtäminen ei sairastelun vuoksi ole järkevää ja siitä on pitänyt luopua.

Pilkillä kuitenkin voi joskus käydä kelkkakyydillä, kunhan ei nouse jäälle, vaan istuu reessä. Kotona on myös lapinporokoira Roihu, joka korona-ajan koirana pitää isäntäväen valppaana, sillä vierailijoita se pitää epäilyttävänä ilmiönä.

Pentuna Roihun kanssa käytiin näyttelyissä, joissa Tarja pitää hienona sitä, kun näkee ihmisten ja koirien välistä työskentelyä. Eläimet ovat hänen mielestään ihania ja aina hyvällä tuulella.

Monnikala Äijä porskuttelee menemään vielä yli kolmikymppisenäkin. Vierailija tapaa sen päiväunillaan liikkumattomana pää piilossa, mutta kuulemma Äijä ottaa vielä vireänä seniorina sellaisia spurtteja, että vesi vain roiskuu akvaariossa.

Lapin taikaa -konserttien lisäksi Tarjalla on työn alla yhteinen projekti Riitta Tirrin kanssa. Yhteisprojektia oli mietitty jo vuosia, mutta aina oli tullut jokin este, kunnes Ruotsin puolella pidetyissä juhlissa kohdattiin ja päätettiin nyt olevan sopiva aika aloittaa.

Esityksessä nostetaan esille Tornionlaaksolaisten tekijöiden tekstejä ja sävellyksiä rajan molemmin puolin. Tarkkaa aikataulua ei ole, mutta koska jonkinlainen päätepiste on pitänyt laittaa, on esitys luvassa viimeistään vuonna 2026.