Muualta Lapista

Satavuotias Aune Jolanki ei ymmärrä ikänsä ihmettelyä: ”Eihän se ikä kerralla tule, vaan pikku hiljaa”

Kun ylitorniolaioselta, satavuotiaalta Aune Jolangilta kysyy, miltä korkea ikä tuntuu, hän hymähtää: – Eihän se kerralla tule. Vähitellen on kertynyt, niin ei sitä huomaa, hän sanoo hitaasti sanan kerrallaan pudotellen.

Häntä myös nolostuttaa, että mitäpä hänestä nyt lehteen juttua tekemään.

– Että tämmöiset kaikki minun takiani. Onko se nyt tarpeen, hän kysyy vaatimattomana.

Aune Jolanki asuu nykyään Ylitornion keskustassa Katajahovissa, joka on Attendon hoivayksikkö. Elämänsä hän on kuitenkin asunut Lohijärvellä.

Elämäntyönä hänellä ja Pauli-puolisolla oli maatila, jonka töihin Aune oli oppinut jo lapsuuden kodissa.

– Isän kanssa ajettiin puita metsästä. Kylmäkin oli ja äiti sanoi, että tytön pitäisi edes villasukat laittaa jalkaan, hän muistelee.

Hevosen nimikin on mielessä: se oli Virkku.

– Isä kaatoi puut ja minä autoin lastaamaan niitä rekeen, Aune Jolanki kertoo.

Lehmistä hän sanoo tykänneensä jo pienestä asti. Hän muistaa, kuinka perheeseen hankittiin lehmä:

– Kun se tuli, menin ja sanoin äidille, että anna maitoa, hän naurahtaa ja myöntää, että lämmin maito oli hyvää.

Lehmien lisäksi myös lampaat ja kanat ovat olleet mieluisia hoidettavia. Kysymyksiin, tekikö hän töiden lisäksi esimerkiksi käsitöitä, Aune Jolanki vastaa, että ei ehtinyt, kun oli tehtävä töitä.

Myöhempinä vuosina ja vanhuudessa myös käsityöt ovat olleet mieluisa harrastus. Hän on tehnyt lukuisia liinoja, verhoja ja päiväpeittoja virkkaammalla sekä neulomalla. Myös ristipistotöitä hän on tehnyt kymmeniä jälkipolville.

Myös ristisanatehtävät ovat olleet mukavaa ajanvietettä, kuten myös lukeminen. Penkkiurheilija Aune Jolanki oli jo miehensä Paulin kanssa, mutta myös hoivakodissa hän katsoo paljon urheiluohjelmia, monesti myöhään yöhönkin.

– Hiihdin minäkin nuorena, kokonaisen järven poikki, Pessalompolosta ja Lohijärveltä, hän muistelee.

Aune Jolanki ei halunnut kouluttautua, vaikka sisaruksia opintielle lähtikin.

– Minä viihdyin kotona. Pauli löytyi kotikylältä, hän oli oikein hyvä poika. Äiti sanoikin, että oli se onni, että Pauli sai asian puheeksi, hän kertoo.

– Niin ja sovinnossa me aina elettiin, hän jatkaa.

Pariskunnalla on kuusi lasta, joista yksi asuu kotitilalla.

Ennen Katajanhoviiin siirtymistä Aune Jolanki asui tyttäriensä kanssa. Ympärivuorokautisessa hoivayksikössä hän on asunut puolentoista vuoden ajan. Pääosin päivät kuluvat vuoteessa lepäillen, sillä istumassa hän jaksaa olla noin puolisen tuntia kerrallaan.

Syntymäpäivänä 21.1. hän juhli lapsiensa ja muiden läheisten sekä Katajahovin väen kanssa.