Kulttuuri

Reidar Särestöniemi patikoi metsissä ja tuntureilla ja oli kovakuntoisempi kuin monet luulevat

Tarinoiden Särestö avautui museokävijöille, kun Reidar100-juhlavuosi avattiin juhlallisin menoin viime viikon tapahtumilla.

– Nostakaamme malja Lapin kuuluisimmalle taiteilijalle, värien ruhtinaalle, Reidar Särestöniemelle.

Näin Särestöniemi-museon museonjohtaja Anne Koskamo avasi gallerian tämän kevään juhlanäyttelyn yleisöavajaisissa perjantaina.

Taiteilija Reidar Särestöniemen syntymästä tulee tänä vuonna sata vuotta. Juhlavuoden ohjelmat käynnistyivät viime viikolla näyttelyavajaisilla, esittelykierroksilla, maljan nostatuksilla ja monilla esityksillä.

Museoon on ripustettu uusi näyttely, jonka nimi on Niin herää karhukoiras kevääseen. Kaikki teokset ovat yksityisistä kokoelmista.

– Yhdessä Rovaniemen taidemuseon kanssa etsimme ennen näkemättömiä tai harvoin nähtyjä Reidar Särestöniemen teoksia yksityisistä kokoelmista. Saimme sata yhteydenottoa. Aloin suunnittelmaan näistä kahta näyttelyä juhlavuodelle, Koskamo sanoi.

Kevään näyttely on esillä Särestöniemen kuolinpäivään 27. toukokuuta saakka ja toinen vuoden juhlanäyttely, Gufitar-äijä katsoi suoraan sieluuni, avataan Reidarin siunauspäivänä 6. kesäkuuta.

Tuoreessa näyttelyssä on Koskamon mukaan ajatuksena elämän kepeä kevät. Mukana on pääasiassa 60-luvun töitä tai sitä varhaisempia.

– Tuntuu, että 60-luku oli Reidarille nousukiidon aikaa, toivorikasta, elämän ehkä onnellisinta aikaa. Hän oli päättänyt opinnot Suomen taideakatemiassa, hän oli opiskellut Leningradissa Ilya Repin -taideinstituutissa. Siellä hän löysi sen oman taiteellisen suuntansa, Koskamo kertoi galleriassa.

Hän kuitenkin päätti rohkeasti asettua tänne Särestöön asumaan, vaikka kaiken keskus olisi ollut Helsinki. Anne Koskamo

Särestöniemen ensimmäiset yksityisnäyttelyt Helsingissä 1959 ja 1960 olivat arvostelu- ja yleisömenestyksiä. Taiteilijan ura lähti nousuun.

Viiden vuoden kuluttua Särestöniemi oli pitänyt jo kolme yksityisnäyttelyä Helsingissä ja muualla Suomessa sekä Pohjoismaissa. Hän oli saanut Pohjois-Kalotin kulttuuripalkinnon ja apurahoja, matkustellut muun muassa Espanjassa ja Huippuvuorilla.

– Hän eli todellakin hyvin vauhdikasta vaihetta elämässään. Hän kuitenkin päätti rohkeasti asettua tänne Särestöön asumaan, vaikka kaiken keskus olisi ollut Helsinki. Hän ei sinne halunnut jäädä.

Särestöniemi teki lapsuudenkotinsa eli vanhan Särestön pirtistä itselleen ensimmäisen ateljeetilan. Rakennuksesta oli suurennettava ikkunoita ja lisäksi seinille ja kattoon laitettiin valkeat levyt. Valoa tarvittiin, kun sähköjä ei vielä ollut.

Samassa tilassa asui myös seitsemän tukinajajaa ja poromiehiä. Muuri toimi maalaustelineenä.

– Illalla taulut otettiin pois ja tilalle laitettiin miesten vaatteet kuivumaan. Ahtaista oloista hän siis aloitti, Koskamo kertoi.

Särestöniemen vanhemmat asuivat kuolemaansa asti kotitilallaan 1970-luvun puoliväliin asti. Taloa jäi heidän jälkeensä asuttamaan Anton-veli, joka kuoli vuonna 1997.

Särestön ympäristö oli taiteilijan tärkein inspiraation lähde, ja se tulee myös uuden näyttelyn teoksissa selkeästi esille. Monissa teoksissa on suopursuja ja kesäyön aurinko. Koskamo sanoo, että Särestöniemen väripaletti löytyi luonnosta.

– Reidar oli luonnon lähitarkkailija, hän kulki paljon luonnossa ja aisti kaikilla aisteillaan — haistoi, maistoi, kosketti. Hän sanoi: ”Aistin koko ajan ja varastoin värejä sisälleni ja sitten joskus käytän niitä.”

Särestöntievoilta näkyi muun muassa Kumputunturi ja maisemat ympäröiville jängille.

– Kevät oli yksi Reidarin rakkaimpia vuodenaikoja, hänhän oli kevään lapsi. Yleensä talvi pelotti ja ahdisti, ja hän lähti ostettuun aurinkoon. Keväällä kun Ounasjoki loi jäänsä, hän halusi olla aina täällä, Koskamo sanoi.

Reidarilla oli turkkinsa ja karvahattunsa päällä, hän pärjäsi hyvin. Taina Veikkolin

Näyttelyn avajaisissa Särestöniemeä muisteli myös pitkäaikainen ystävä Taina Veikkolin. Hän tutustui Särestöniemeen vuonna 1969. Kaksikko matkusteli paljon maailmalla, ja muistoiksi on jäänyt muun muassa lukuisia Veikkolinin ottamia valokuvia.

Ensimmäiselle matkalle Veikkolin ja Särestöniemi lähtivät Helsingistä. Matka oli tarkoitettu röntgenhoitajille, mutta lennolla oli tilaa muillekin matkustajille.

– Se oli mittava reissu, Helsingistä lähdettiin ja Japaniin Tokioon päädyttiin. Välillä oli monta ländäystä ja käytiin siellä sun täällä.

Veikkolin kertoi tutustuneensa Särestöniemeen, kun kone joutui odottamaan tuntikaupalla tankkausta Delhin lentokentällä keskellä yötä. Osa matkustajista nukkui, osa kuljeskeli ympäriinsä.

– Reidar kun oli vähän rauhaton sielu, niin hän ramppasi ympäriinsä, ja itse ramppasin myös. Sitten löydettiin sellainen nyrkin kokoinen ötökkä, joka on tallella vieläkin, Veikkolin muisteli.

Matkustusystävyyden myötä kaksikko kävi useissa maissa. Seuraava reissu suuntautui Etelä-Amerikkaan ja Etelämantereelle. Matkan päätarkoituksena oli laivareissu Etelämantereelle.

– Matkalaukut hukkuivat menomatkalla. Ostettiin Buenos Airesista jotain rompetta päälle, että ei jäädytty pystyyn. Reidarilla oli turkkinsa ja karvahattunsa päällä, hän pärjäsi hyvin.

Veikkolin kertoi, että kyseessä ei ollut mikään luksusristeily, vaan matkaa tehtiin vaatimattomalla paatilla. Matkanjärjestäjät ihastuivat Veikkolinin mukaan heihin niin, että he saivat matkalleen viikon lisää. He näkivät risteilyn jälkeen esimerkiksi Iguassun putoukset. Putouksia he näkivät myös myöhemmin Afrikassa.

– Mun funktio siellä oli lähinnä katsoa perään, että se ei kävele sinne putoukseen. Siihen aikaan ei ollut suoja-aitoja, Veikkolin muisteli.

Särestöniemi ja Veikkolin matkustelivat useina vuosina. Yhteisillä reissuilla ei tehty juuri bisnestä. Tokion-matkalla Särestöniemi myi Veikkolinin mukaan näyttelynsä yhteydessä hotellinomistajalle 14 taulua ja jollekin toiselle yhden.

Matkoja tehtiin myös kotimaassa. Jokakesäiset tunturivaellukset suuntautuivat esimerkiksi Kittilästä Pallakselle ja Hettaan ja joskus takaisinkin päin.

– Reidarillahan oli erittäin hyvä kunto, ihan päinvastoin mitä on annettu ymmärtää. Hänellä oli valtavan hyvä fyysinen kunto ja hän kulki metsissä ja tuntureilla, Veikkolin sanoi.

Matkakaverin mukaan lehdistä ja juoruista on voinut saada sellaisen kuvan, että taiteilija olisi ollut raukka juoppo, joka ei pystynyt kuin sutimaan.

Tunturissa taiteilija tarkkaili Veikkolinin mukaan yksityiskohtia ja sammalia. Päivämatkat olivat kuitenkin usein 15 kilometriä, ja siinä sai pistää jalkaa toisen eteen, että ehti seuraavalle tuvalle.

Vieraat tuotti Reidarille ja Särestölle hyvin paljon mainetta ja kunniaa. Kittilän kunnalle tietyisti erikoisesti. Taina Veikkolin

Särestö oli paikka, johon vietiin merkittäviä vieraita. Gallerian tilaisuudessa kysyttiin myös Särestöniemen väleistä presidentti Urho Kekkoseen. Presidentti myönsi Särestöniemelle professorin arvonimen vuonna 1974. Kekkonen vieraili Särestössä ja kutsui taiteilijan Linnan juhliin.

Veikkolin kertoi, että Kekkosen vierailut olivat julkista tietoa ja niistä sai lukea seuraavan päivän Lapin Kansasta ja Hesarista.

– Vieraat tuotti Reidarille ja Särestölle hyvin paljon mainetta ja kunniaa. Kittilän kunnalle tietyisti erikoisesti, Veikkolin sanoi.

Koskamon mukaan Kekkonen osti Särestöniemeltä useamman taulun. Särestöniemi myös teki Kekkoselle teoksen nimeltä Ilves kohtaa Jäämeren, joka on Tamminiemessä edelleen.

Moni on kuullut huhuja erään valtioseurueen vierailusta Särestössä. Tarinan mukaan juhlajuomat ovat loppuneet ja paikalle on tiputettu lentokoneesta laskuvarjolla täydennystä. Koskamo vahvisti kuulleensa tarinan häneltä, joka juomat toi. TIetä silloin ei vielä Särestöön ollut.

Koskamo kiitteli, että niin monet yksityiset ovat lainanneet teoksensa juhlavuodeksi nähtäville.

– Rovaniemen taidemuseossa näyttelyn avajaisissa eräs teoksen omistaja sanoi, että on etuoikeus omistaa Reidarin työ ja on etuoikeus jakaa se myös muille nähtäväksi, Koskamo sanoi.

Myös Särestössä oli paikalla taulun yksityinen omistaja. Osmo Kurola kertoi, että hänen isänsä hankki aikoinaan näyttelystä Särestöniemen taulun nimeltään Hillankukkia, joka nyt on esillä galleriassa. Teoksen hinta oli 870 markkaa.

Kurola kertoi käyneensä montakin kertaa Särestössä, joista ensimmäiset vierailut ovat jääneet hyvin mieleen.

– Tultiin jokea pitkin, hevonen veti. Anttu ajoi, ja se oli kuin kirkkoreki, siinä isä ja äiti istui ja minä jalaksilla. Nyt tiedän, mitä on kirkossa käynti jouluaamuna. Sitä tultiin lujaa tuota jokea pitkin. Se polle oli ilmeisesti ollut tallissa vähän pitempään, kun oli juoksuhaluja.

Vanhassa Särestössä olivat vastassa myös taiteilijan vanhemmat.

– Silloin kävi ilmi Reidarin huolenpito omista vanhemmistaan. Hän toi toisen heistä kantaen pirttiin ja sanoi, että täytyy päästä juttutuokiolle, kun tuli vieraita. Siinä me sitten istuttiin, Kurola sanoi.

Myöhemmällä reissullaan Kurola otti kuvia galleriasta ja Särestöniemestä. Kuvanottotilannetta varten värien ruhtinas vaihtoi ylleen kokonaan oranssin pusakan.

Särestöniemeä juhlittiin viime viikolla monin menoin, ja juhlallisuudet jatkuvat koko vuoden. Mitähän päivänsankari olisi tykännyt?

– Hän olisi ollut hyvin polleana, että minun juhlat. Hän osasi olla hyvin ylpeä työstään, Taina Veikkolin sanoi.

Muokattu 31.1. klo 15.34: Oikaisu: Hillankukkia 1 -teoksen hankintahinnassa oli yksi nolla liikaa. Oikea hinta oli 870 markkaa.