Ihmiset

Rauhan kuningas saapuu arkeen ja elämään hämmästyttävän hiljaisesti

Ensimmäinen adventti avaa uuden kirkkovuoden. Tunturi-Lapissa se koittaa valkean talvimaiseman keskelle: pakkasaamujen sinisyyteen, lumen ääneen kenkien alla ja kotien kausivalojen pehmeään hohteeseen. Luontokin käy ikään kuin odottavaan tilaan – aivan kuten me ihmisetkin.

Ensimmäinen adventti tuo monelle mieleen Hoosianna-virren, kynttilöiden sytyttämisen ja joulun odotuksen. Perinteet kantavat meitä vuodesta toiseen, mutta ensimmäisen adventin sanoma on kuitenkin syvempi kuin pelkkä juhlavalmistelujen alku. Sen ytimessä on kertomus kuninkaasta, joka saapuu kansansa luo – ei näyttävästi eikä voimalla, vaan hämmästyttävän hiljaisesti. Evankeliumi kertoo Jeesuksesta, joka ratsastaa Jerusalemiin nöyrästi, aasilla. Ei kuninkaallista loistoa, ei sotajoukkoja, ei meteliä. Vain rauhan kuningas, joka tulee lähelle tavallisia ihmisiä.

Adventti muistuttaa, että toivo syntyy hiljaa mutta varmasti, aivan kuten valo pimeydessä.

Ehkä Jumalan tapa tulla luoksemme on juuri tällainen: ei suurin äänin, vaan arjen keskelle, lempeänä ja kantavana. Adventti muistuttaa Jumalasta, joka ei pysy etäällä, vaan astuu rinnalle, siihen kohtaan, missä elämme. Aloitamme adventin omasta elämästämme käsin: ilojemme, huoliemme ja toiveidemme keskeltä. Jokaisella meistä on jotakin, mikä kaipaa rauhaa ja lohdutusta. Siksi on lohdullista, että Jeesus tulee yhä uudelleen, ei vaatimalla, vaan vastaanottaen, ei kiireellä vaan rauhalla.

Pohjoisen pitkä talvi, kaamoksen hämäryys ja sen keskelle ilmestyvät valot kertovat samasta toivosta. Adventti muistuttaa, että toivo syntyy hiljaa mutta varmasti, aivan kuten valo pimeydessä.

Toivotan sinulle siunattua adventin aikaa, rauhaa ja odotuksen iloa.

Kirjoittaja on Muonion seurakunnan diakoniatyöntekijä