Pääkirjoitukset

Rallikuskit eivät koulutiellä koskaan voita

Puistomäentietä, joka johtaa maantieltä Hetan koulukeskuksen ohi, ajetaan usein aivan liian lujaa.

Tie on vain muutaman kymmenen pikkuaskeleen pätkä oppilaiden päivittäistä reittiä. Ounastiellä koulun kohdalla on kaksikin suojatietä, mutta Puistomäentiellä ne eivät suojaa. Sen yli kävellään, hypellään, pyrähdellään, kipaistaan, juostaan, pyöräillään ja potkutellaan päivittäin, yksin tai kaveriporukan kanssa.

Sen lisäksi, että siitä mennään aamuisin koululle ja iltapäivällä kotiin, sitä pitkin kuljetaan pitkin päivää hammaslääkäriin, kauppareissuille ja vaikka koulun järjestämiin puuhasteluihin muualla kylällä.

Koulun pihalle kääntyvät työntekijät, koulukyydit ja vanhemmat ajavat varovaisesti ja hiljaa, mutta Puistomäentietä suoraan painellaan vauhdilla. Sinne kulkee suuriakin autoja, monesti jopa rekkoja, jotka kuljettavat tavaraa keskuskeittiölle, lämpölaitokselle, kirjastoon tai ylempänä Puistomäentiellä sijaitseviin asuntoihin. Tietä kaahataan pitkin päivää Hetan kuntosalille tai pururadalle liikkumaan. Esimerkiksi.

Kuinka suurelta häviö silloin tuntuu, jos vain silmänräpäyksessä tiellä onkin yhtäkkiä yhdet pienet askeleet vähemmän?

Puistomäentietä pitkin ei ajeta junalle, johon pitäisi ehtiä, ei lennolle, joka on juuri lähdössä, eikä laivaan, joka on nostamassa ankkuria. Tien päässä ei ole sellaista asiaa, jonne ei voisi hieman myöhässä mennä, jos itse on ajoittanut lähtönsä väärin. Mikään tien päässä oleva asia ei ole sellainen, joka sieltä katoaisi, vaikka sen pikkuaskelten mittaisen pätkän ajaisi hitaammin.

Silti joka ikinen päivä jonkun kokoinen auto ajaa tietä kuin se olisi viimeinen erikoiskoe rallikilpailussa, ja joka ainoa päivä joku kuskeista ei vilkaisekaan koululle päin.

Montako sekuntia niin pienellä tienpätkällä edes voi voittaa? Kuinka suurelta häviö silloin tuntuu, jos vain silmänräpäyksessä tiellä onkin yhtäkkiä yhdet pienet askeleet vähemmän?

Katja Keskitalo