Muualta Lapista
Rajalan kovin jätkä Marja-Leena Vaarala on ajanut autonosturia Moskovan Punaisella Torillakin
Marja-Leena Vaarala on tiettävästi Suomen vanhin nosturinkuljettaja.
– Viime kesänä kävin yhden keikan tekemässä. Ei kait tässä mitään ikärajaa ole, jos on hyvässä kunnossa, Marja-Leena Vaarala pohtii.
Hän nauttii työnteosta ja liikkeellä olemisesta. Päivät kuluvat omakotitaloa ylläpitäessä ja käsitöitä tehden. Marja-Leena on innokas kirjoneuleiden kutoja.
– Just tein losokuorman polttopuiksi.
Marja-Leena ei osaa olla jouten, hän nauttii touhuamisesta, minkä hän tietää ylläpitävän terveyttä ja toimintakykyä.
Marja-Leena palasi kotikyläänsä Rajalaan vuonna 2008 eläköidyttyään 26 vuoden työrupeaman jälkeen Pekka Niskalta. Sodankylässä hän jatkoi työn tekemistä Havatorin palveluksessa vuoteen 2021 asti, 76-vuotiaaksi.
Ensimmäisen lapsensa hän sai 17-vuotiaana. Mummo hänestä tuli vain 38-vuotiaana.
– Vuonna 1963 olin 18-vuotias, yhden lapsen äiti ja naimisissa. Muutettiin Sodankylästä Hesaan. En ollut käynyt Rovaniemeä etelämpänä. Olihan se ujolle ja aralle Lapin tytölle kaikki aivan erilaista.
Kun toinen lapsi syntyi vuonna 1966, perhe muutti Imatralle.
– Helsingistä lähtiessä päätin, etten ikinä enää tule tänne. Olin töitä vailla, kouluja en ollut käynyt kuin kansakoulun, rippikoulun ja elämänkoulun. Lapset alkoivat olla jo isoja, kun Lapissa kaikki kukkii nopeasti.
Kaikki olivat kauhuissaan, että akkoja nyt tuollaiseen hommaan.
Imatralta hän sai ammatin ja työn.
– Mies oli Kyösti Kiurulla töissä ja sitä kautta pääsin harjoittelemaan kuorman tekoa tehdasalueelle. Pian ajoin kuorma-autokortin ja pääsin ajamaan Venäjältä tulleita puita.
Ensimmäisen pokansa hän vei Vanajalla.
– Tein itse kuormat ja ajoin Tainion ja Kaukopään tehtaille. Tykkäsin työstä, vaikka kaikki olivat kauhuissaan, että akkoja nyt tuollaiseen hommaan. Kyösti sanoi, että ei siinä munia tarvita. Ajoin Jyry Sisua, Magirusta ja buldoggi-Mersua.
Keksin soittaa Pekka Niskalle, että pääsisikö Venäjälle töihin.
Vuonna 1976 Leena perusti miehensä kanssa yrityksen, he ostivat puutavara-auton, jota Leena ajoi. Pari vuotta myöhemmin tuli ero ja Leena siirtyi hetkeksi siivoushommiin. Lehdessä hän näki kuljetusliikkeen hakevan autonosturin kuljettajaa.
– En edes tiennyt, mikä vehje se sellainen on, mutta menin käymään. Katsoin kauhuissani. Ottivat numeroni ja sanoivat soittavansa, kun vapautuu pienemmälle koneelle kuljettajan paikka. Eikä mennyt kauan, kun soitettiin ja pyydettiin Volvo BM:n kuskiksi. Pihalla opettelin koneen käyttöä: tukijalat levälleen ja vehje pystyyn. Se oli siinä ja ei muuta kuin töihin Svetogorskiin.
Nosturi- ja satamanosturikortit Marja-Leena suoritti vuonna 1982, kun ne tulivat pakollisiksi. Hän läpäisi Kotkassa järjestetyn kahden päivän kurssin.
– Keksin soittaa Pekka Niskalle, että pääsisikö Venäjälle töihin. Ja niin aloitin työt Pekkaniskalla Pietarissa ja Moskovassa. Tämä mummo on ajanut Punaisella torilla 70t Kruppia!
Yksi mieleenpainuvimmista työkeikoista oli rikkinäisen Finnairin matkustajakoneen lastaaminen ranskalaiseen rahtikoneeseen Helsinki-Vantaan lentokentällä. Finnairilta hän sai kiitoskirjeen.
– Sanoivat, että olin tehnyt ranskalaisiin vaikutuksen rauhallisuudella ja ammattitaidolla. Olen kuulemma ranskalaisille legenda.
Viimeisen keikan Marja-Leena teki vuonna 2021, kun häntä pyydettiin Porvooseen Nesteen jalostamolle huoltoseisokkiin töihin.
– Se oli viimeinen keikkani ja jäin 76-vuotiaana lopullisesti eläkkeelle. Toisinaan näen vieläkin unia, että olen töissä. Yhtään konetta en ole urani aikana kaatanut. Tämä oli työ, josta todella tykkäsin, ei tarvinnut koskaan hampaat irvessä lähteä töihin. Parasta olivat työkaverit, vaikka olin naisena harvinainen näky työmailla, kohtelu oli hyvää ja aina oli reilu meininki.