Muualta Lapista

Rajajääkäri Eevert Palokangas Ivalon Rajajääkärikomppanian valapäivänä: ”Ruoka on parasta ja hauskinta on ampuminen”

– Velipoika on käynyt Ivalon ja hän kehui tätä haastavaksi paikaksi. Kyllä minulle oli ihan selvää, että minäkin haluan Ivalon Rajaan, enkä ole katunut, tämä on tarpeeksi kova, mutta samalla kiva palveluspaikka, tuumaili tuore rajajääkäri, Eevert Palokangas, Kajaanin mies, mutta juuret vahvasti myös Ivalojokivarressa.

Eevert Palokankaalle fyysisesti lähin palveluspaikka olisi ollut Kainuun Prikaati, mutta hän oli alusta alkaen sitä mieltä, että Ivaloon täytyy päästä.

– Valamarssi ei ollut erityisen raskas, ei se vielä tunnu missään. Mutta nythän niitä harjoituksia vasta alkaa tulla, niin että varmasti tässä saa vielä haastaa itteään ihan tosissaan, myhäili Eevert hyväntuulisesti.

Kysymykseen, mikä on Ivalon Rajassa parasta, Eevert vastasi, että varmasti komppanian ruoka.

– Ampuminenkin on hauskaa. Ampumaradalla näkee aina sen oman kehittymisen ampumisessa ja siinä saa aina haastaa itseään, joten se on mielenkiintoista. Käytännössä aloitin ampumaradalla ihan nollasta, kun ei minulla ole mitään ampumis- tai metsästystaustaa, mitä nyt joskus olen ilmakiväärillä ampunut.

– Kuntsarista en kyllä tiedä, mutta sanotaan näin, että ihan positiivisia yllätyksiä siellä ampumaradalla on tullut, hän sanoi.

Eevert harmitteli sitä, että hänellä oli aika kova flunssa silloin, kun hän oli viiden päivän tetsillä.

– Maastossa tuntui silloin aika raskaalta, olo oli voimaton, mutta muutenhan siellä oli ihan hauskaa. Sen olen huomannut, että kunto on muuten noussut palvelusaikana, vaikka eihän se huono ollut tänne tullessakaan.

Eevertin tuvan nimi on Siilastupa. Valapäivänä jonkun varusmiehen isä, tai ehkä isoisä, tupsahti tupaan ja kysäisi siellä nuorukaisilta, vieläkö huonosti pedattu punkka räjähtää lattialle kuten hänen palvelusaikanaan – 30 vuotta sitten.

– Ei sänkyä enää hajoteta, se on varmaan ihan sääntökin, että ei saa koskea punkkaan. Kyllä punkka täytyy pedata siistiksi, mutta ei sitä viivoittimella mitata, että onko peitto suorassa, naurahti Siilastuvassa rajajääkäri Ari Pekkala.

Rovaniemeläinen Pekkala kertoi, että hänen velipoikansa on käynyt Ivalon Rajan ja veli kehui paikkaa niin, että hänkin päätti lähteä samoille jalanjäljille.

– Kyllähän tämä on kovimpia paikkoja mitä on, heti laskuvarjojääkäreiden ja taistelusukeltajien jälkeen.

Pekkala ihmetteli, kuinka nopeasti se Ivalon paljon puhuttu rajahenki syntyykään:

– Ensin oli tupa täynnä vieraita miehiä, mutta tosi pian tuli hyvä porukkahenki. Ei mennyt kuin kaksi päivää, niin kaikki olivat kavereita keskenään.

Siilastupa näyttää kohtuullisen karulta ja ainoa mukavuus pistää silmään ikkunalaudalta; siellä on vedenkeitin.

– Kun lähdetään aamulla metsään, niin vedenkeitin nopeasti päälle. Siinä ehtii keittää vettä termariin, selittää Pekkala.

– Pakillekin on käyttöä. Kun teltassa kamina lämpiää, niin kipinämikko iskee vesipakin siihen päälle lämpiämään. Muutoin metsässä käytetään trangiaa, kertoi Eevert.

Varmin tae rauhalle

– Suomen uskottava puolustuskyky yhdessä Nato-liittolaisten kanssa on varmin tae, takuu rauhalle. Hyvät Ivalon nuoret varusmiehet, nyt on teidän vuoronne ottaa vastuuta ja tulla mukaan tämän vastuun kantamiseen, totesi Lapin rajavartioston komentaja, eversti Jarkko Alén komentajan puheessaan Ivalon kirkossa.

– Ivalon Rajajääkärikomppanian alokkaat. Lapin rajavartioston tavoitteena on kouluttaa teistä sotakelpoinen ja hyvähenkinen rajajoukko, joka kykenee suorittamaan sille annetut tehtävät äärimmäisissä olosuhteissa. Teistä koulutetaan tiedustelijoita.

Komentaja totesi, että Ivalossa palveleva varusmies ei pääse helpolla ja nuorukaisilta vaaditaan fyysistä ja henkistä jaksamista. Hän lisäsi, että jaksamista auttaa rajajoukkojen hyvä henki, johon kuuluu se, että kaverista pidetään huolta.

– Varusmiespalvelus tulee antamaan teille myöskin eväitä elämään. Opitte toisen huomioimista, epävarmuuden sietämistä ja ennen kaikkea sitä, että yhdessä joukkona te tulette voittamaan teidän eteen tulevat haasteet ja saavuttamaan teille annetut tehtävät.

Ivalossa Naton paras keittiö…?

Jarkko Alén muistutti, että armeija marssii vatsallaan.

– Meillä on Ivalossa Suomen paras varuskuntakeittiö. Tulevina vuosina nähdään, onko se myös Naton paras.

– Ivalon ruoka ja vaativa koulutus ovat ensimmäisiä asioita, mitä Ivalon entiset varusmiehet muistelevat, ja vieläpä tässä järjestyksessä. Valan esilukijana toiminut Ivalon keittiön ravitsemuspäällikkö Annikki Länsman, kiitos teille ja henkilökunnalle erinomaisesta työstä.

Puheensa lopuksi komentaja onnitteli rajajääkäreitä heidän nimityksensä johdosta ja hän toivoi heidän kantavan palvelusarvoaan kunnialla.

Komentaja oli kuullut, että osa miehistä, jotka olisivat halunneet valamarssille, jouduttiin käskemään jäämään kasarmille.

– Pitää muistaa, että on tärkeää parantaa taudit loppuun asti ennen kuin lähtee voimakkaaseen rasitukseen. Te, jotka jouduitte jättämään valamarssin väliin, olkaa huoletta, teillä on vielä monta tilaisuutta ansaita baretti, lohdutti komentaja Jarkko Alén.

Majoitus uusissa parakeissa

Ivalon varusmiehet ovat nyt majoittuneet kasarmialueella tilapäisiin viipaleparakkeihin. Vanhan kasarmirakennuksen tuvat ovat tyhjiä ja uuden päärakennuksen rakentaminen on vielä kesken.

– Parakeissa on ihan hyvä nukkua. Mehän ei tiedetä millaista niissä vanhoissa tuvissa oli, joten meillehän nämä parakit on ihan normaaliarkea, sanoi ivalolainen rajajääkäri Arttu Kontsas.

Artulle oli ihan selvää, että hän haluaa palvelukseen juuri Ivaloon.

– Isä on Rajalla töissä ja tämä on lähellä kotia. En minä muita paikkoja oikeastaan ajatellutkaan.

Arttu harmitteli sitä, että hän ei päässyt valamarssille kuumeen takia. Ivalolainen nuori mies kyllä yritti lähteä marssille, mutta eihän sinne häntä päästetty toipilaana.

– Harmittihan se, mutta tuleehan niitä vielä marsseja, ja kuulemma vielä fyysisesti kovempiakin kuin mitä valamarssi, Arttu lohduttautui.

Metsäsuksilla hiihtäminen vaatii joiltakin Ivalon Rajan varusmiehiltä hieman opettelua, mutta Artulla ei ole ollut vaikeuksia sivakoimisessa:

– Ihan hyvin luonnistuu. Meillähän on nyt uudet suksetkin, niinsanotut Nato-sukset, jotka on hieman entisiä kevyemmät. Täytyy myöntää, että kun ensimmäisen kerran nosti painavan rinkan selkään ja lähti hiihtämään, niin olihan siinä haastekerrointa. Juuri se painava rinkka tekee sen, että täytyy vähän totutella hiihtämiseen. Ja rinkan säätöjen täytyy olla kohdillaan, hän naurahti.

Arttu antoi suuren kiitoksen komppanian keittiölle, sillä ruoka on erinomaista:

– Hyvä ruoka myös motivoi. Kun tietää, että muutaman tunnin päästä pääsee syömään hyvää ruokaa, niin sillä sitä jaksaa palveluksessa.

Arttu on jääkiekkoilija, mutta hän arveli, että kiekkoilu jää nyt palvelusaikana minimiin.

– Kun alokasaika on nyt ohi, niin kyllähän sitä saisi mennä harjoituksiin, mutta tuskin menen. Parempi keskittyä palvelukseen. Voisi mennä touhu liian raskaaksi, jos kulkisi vielä hallilla kaiken lisäksi.

”Pojat ovat hyvissä käsissä”

– Valatilaisuus oli vaikuttava Ivalon kirkossa. Täytyy olla ylpeä pojista, jotka ovat tämmöiseen sissikoulutukseen päässeet. Ei täällä helpolla pääse ja tärkeisiin tehtäviin nuoria miehiä koulutetaan, sanoi Pirkko Saarela valahernekeiton äärellä.

Pirkko-äiti oli jo ehtinyt silmäillä Mikke-pojan varusteita ja niiden perusteella näytti siltä, että pojista pidetään hyvää huolta.

– Katselin heidän uusia Nato-vaatteita ja niiden materiaali vaikutti hyvältä ja ovat varmasti lämpimät. Ja heillä on kuulemma uudet Nato-suksetkin, jotka ovat modernimmat kuin ne entiset metsäsukset.

– Kyllä pojat ovat hyvissä käsissä, voi leikkisästi sanoa, että olot voi olla paremmat kuin kotona, vitsaili Pirkko.

Rajajääkäri Mikke Huhtamellan isä Seppo muisteli omaa palvelusaikaansa Ivalossa, joka tapahtui 47 vuotta sitten.

– Tämä oli pieni paikka silloinkin. Tai meitähän oli monta kertaa vähemmän silloin kuin varusmiehiä nyt on, niin pieni yksikkö tämä oli. Mutta minusta tuntuu, että meininki on Ivalossa ollut aina sama. Hyvää koulutusta ja hyvää ruokaa, ja tiukkaa koulutusta ja kovaa kuria.

Seppo Huhtamella arveli, että simputus ei ole koskaan kuulunut Ivalon Rajan luonteeseen.

– Etelän isoissa varuskunnissa voi olla sitäkin, mutta Ivalon meininkiä simputus ei ole, Rajalla hommat hoidetaan toisin. Täällä on aina ollut hyvä yhteishenki ja kaikki tuntevat toisensa. Muistaakseni minun aikana saattoi tulla ylimääräisiä hukeja, siivousta ja roskanpolttoa, mutta nehän saattoi tulla ihan aiheesta, hän naurahti.

Valamarssin jälkeen baretti päähän

– Valamarssilla käytiin Kiertämäpää kiertämässä ja pyörittiin siellä Rajajoosepin suunnalla. Minulla painoi vähän flunssa marssin aikana, mutta halusin kuitenkin lähteä, että saa painaa baretin päähän, kertoi rajajääkäri Mikke Huhtamella.

– Valamarssin käytäntöhän on se, että 50 minuuttia marssia, 10 minuutin tauko ja ruokatauko neljän tunnin välein. Sissiteltassa nukuttiin yksi yö ja siellähän kyllä on hyvä nukkua, kun teltta on niin matala, että kamina lämmittää sen hyvin.

Mikke antoi kiitosta uusille varusmiesten vaatteille, joista käytetään nimitystä Nato-varustus.

– Meillä on uudet kerrastot ja kaikenlaista uutta vaatetta ja lisääkin varmasti tulee. Sukset on muuttuneet silläkin lailla, että näissä uusissa suksissa on erilaiset lukot, jotka on helpompi ja nopeampi laittaa kiinni.

Myös Mikke antoi kiitosta Ivalon Rajan ruuille.

– Ruokailu on päivän paras hetki. Käristystä ei tosin vielä ole ollut.

Sotkussakin Mikke on ehtinyt käydä ja kerran hän testasi Sotkun makkaraperunat.

– Ne maistui hyvältä, vaikka ei sen puolesta olisi tarvinnut ostaa, että nälkä olisi ollut, kiitos keittiön ruokien. Yleensä Sotkussa riittää munkkikahvit. Munkin syöminen ei näy missään, koska paino on tippunut kolme kiloa.

Mikke tunnusti, että aamuherätys kuudelta kasarmilla tuntuu vieläkin vähän oudolta.

– Kyllähän raskaan päivän jälkeen tuntuu, ettei oikein jaksaisi, mutta kun huuto pärähtää käytävällä, niin kyllähän sitä vain on pakko nousta ja siitä se lähtee käyntiin. Viimeistään 15 minuuttia yli kuuden on jo täysin herännyt, siihen mennessä sitä vain toimii kuin horroksessa, hän naurahti.

”Halataan, kun tavataan”

– Aina kun reservissä näkee omaa porukkaa tai vanhoja kouluttajia, niin kyllä sitä halataan. Olemme veljiä. Ivalon aika ja Ivalon kovat koettelemukset yhdistävät meitä aina, vakuutti valapäivään osallistunut Sebastian Anttila, Oulussa asuva Rajajääkäriosaston puheenjohtaja.

Hiljattain perustettu Rajajääkäriosasto on Lapin rajavartioston Kilta ry:n alla toimiva osasto.

– Homma on vasta lähtemässä käyntiin, mutta monenlaista ideaa on heitelty ilmaan. Tarkoitus on pitää yhteisöllisyyttä ja maanpuolustushenkeä yllä erilaisilla mielekkäillä tapahtumilla, kertoi Anttila.

Vartin yli kuusi pitää olla aamupalalla, joten hampaat voi pestä sitä ennen, jos kerkiää. Jokainen hoitaa aamupesut omaan tahtiinsa, mutta iltapesulle mennään sitten jonossa, kertoi rajajääkäri Ari Pekkala.