Ihmiset 

Pekka Peltonen oli toistakymmentä vuotta laajan kunnan ainoa lääkäri

Kunnanlääkäri Pekka Peltonen olisi täyttänyt tänä vuonna sata vuotta. Peltonen tunnettiin Kittilässä aikansa suurena persoonana.

Kittilässä pitkän ja arvostetun työuran tehnyt Pekka Peltonen ja muut kunnanlääkärit olivat Suomessa yksityisyrittäjiä, jotka saivat peruspalkan kunnalta ja perivät hoitamiltaan potilailta maksun. Kunnan tuli järjestää lääkärille korvauksetta asunto ja vastaanottotilat. Kunnanlääkäri vastasi myös neuvola- ja koulutarkastuksista.

Pekka Peltonen toimi Kittilässä lääkärinä vuodesta 1953 vuoteen 1985. Viisitoista ensimmäistä virkavuottaan hän oli Kittilässä ainoa lääkäri.

Kittilän kunnanvaltuuston puheenjohtajana toiminut Arvi Junttila piti perusteellisen puheen Pekka Peltosen eläkkeellejääntijuhlassa Hotelli Kittilässä 30. toukokuuta vuonna 1985. Hän maalasi legendaarisesta miehestä muotokuvan puheensa kautta. Junttila sanoi tuolloin, että Pekka Peltosesta voidaan hyvällä syyllä tänään sanoa, että hän on legenda jo eläessään. Niin monet jutut, huulet ja kaskut hänestä jo kiertävät ja jäävät hänen jälkeensä elämään.

”Mikä sai Pekka Peltosen aikanaan antautumaan lääkärinuralle? Oman kertomansa mukaan Peltonen teki Kannaksella 1944 lopullisen päätöksen ryhtyä opiskelemaan lääketiedettä. Hän, nuori jalkaväen joukkueenjohtaja, makasi ankaran tykistökeskityksen aikana erään asetoverinsa kanssa juoksuhaudassa, ja silloin nämä nuoret miehet päättivät, että jos sieltä vielä hengissä selviävät, he ryhtyvät opiskelemaan lääkäriksi”, Junttila kertoi.

Kittilään Peltonen lähti ensin vain hoitamaan kunnanlääkärin vuosiloman sijaisuudet vuosina 1951 ja 1952. Tätä ennen ja jälkeenkin hän oli työskennellyt monilla muilla paikkakunnilla ja sairaaloissa. Kittilässä Peltonen kertoi mieltyneensä heti Lapin ihmisiin ja maisemiin.

Puhelimia oli yleensä vain yksi valtion puhelin kylää kohti.

”Hän oli nuori, tarmokas ja työstään kiinnostunut, ja kun hän lisäksi täällä näki valtavan työkentän vailla tekijäänsä, se suurelta osin vaikutti ratkaisuun jäädä tänne. Sodan jälkeinen jälleenrakennuskausi oli päättymässä. Kunnan asukasluku oli tuolloin noin 8500. Perheet olivat enimmäkseen suuria. Laajan kunnan sivukylien tieyhteydet olivat huonot. Varsinkin talvella liikenneyhteyksiä hoidettiin hevos- ja porokyydeillä. Puhelimia oli yleensä vain yksi valtion puhelin kylää kohti. Kylät olivat vielä miltei kauttaaltaan vailla sähköä.”

Haastavissa oloissa ei ollut aina mahdollista turvautua lääkärin apuun, joten ihmisten oli ollut pakko keksiä omia parannuskeinoja.

”Kuppari kuului kylänkuvaan hyvin usein, ja kyllä hän siihen aikaan paransikin taidoillaan ihmisiä monista kivuista ja säryistä. Omia lääkkeitäkin valmistettiin, mitä osattiin ja mihin uskottiin. Lapsetkin tehtiin vielä usein alusta loppuun kotona eli myös synnytykset tapahtuivat kotioloissa kylän oman kätilövaimon avustama. Kätilö ja kuppari olivatkin papin, lääkärin ja opettajan ohella sen ajan ihmisten silmissä arvostetuimpia virkamiehiä”, Junttila sanoi.

Lääkärin vastaanotolla riitti potilaita. Aikavarausjärjestelmiä ei ollut: tultiin vastaanotolle ja odoteltiin vuoroa. Kittilässä oli suuria savottoja, joissa saattoi olla jopa satoja miehiä.

”Ne, jotka niissä savotoissa ovat olleet tai niistä kuulleet tietävät, ettei siellä eikä noihin aikoihin vielä työturvallisuutta kovinkaan korostettu. Tosin 50-luvun alussa ei vielä ollut moottorisahoja , mutta tapaturmia silti sattui usein, ja niiden aiheuttaja monesti oli kirves.

Työpäivät olivat pitkiä, ja jos vapaa-aikana jäi puhelimen ulottuville, sai usein hälytyksen työhön.

Kätilö ja kuppari olivatkin papin, lääkärin ja opettajan ohella sen ajan ihmisten silmissä arvostetuimpia virkamiehiä.

Sivukylillä pidettiin omia vastaanottoja, joille kertyi pituutta aamuvarhaisesta iltamyöhään. Sivukylillä odotettiinkin vuosittain kahta merkittävää tapahtumaa: pappia ja lukkaria kinkerien pitoon ja kunnanlääkäriä apulaisineen vastaanotolle.

”Niissä oli tapana aluksi tarkastaa koululaiset, jonka jälkeen oli lasten- ja äitiysneuvola. Ensimmäiseksi pääsivät kipeimmät. Ja ennen kuin iltaan ehdittiin, oli asiansa toimitellut muutama pirtu- tai hokamnintippareseptin pyytäjäkin. Lääkärin täytyi siis hallita monia asioita ilman nykyaikaisia välineitä. Peltonenkin hoiti monet kirurgiset toimenpiteet vielä niissä oloissa täällä, kun ne nyt siirretään Rovaniemellä suoritettaviksi. Taudinmäärityksiä tehdessään Peltonen oppi vuosien varrella luottamaan enemmän omiin havaintoihinsa, kokemukseensa ja potilaan taustan antamaan tietoon, kuin koneisiin ja kokeisiin.”

Peltosen sanottiin tuntevat nuorimmatkin kittiläläiset sukujen piirteistä ja erikoisominaisuuksista, joiden perusteella hänellä on tutkittavasta jo kättelyssä ollut tarpeellista perustietoa. Hän toimi joidenkin sukujen henkilääkärinä hoitaen saman suvun vanhimmasta nuorimpaan kolme neljä sukupolvea.

Peltonen teki lujasti töitä, vuorotta pyhää arkea. Ja, kun teki töitä, tuli rahaakin, eikä hän ollut tätä yhteyttä huomannutkaan, ennen kuin verottaja iski. Peltonen tunsi syvää katkeruutta verottajaa kohtaan.

”Verokierteeseen joutui pakosta, sillä lääkäreitä oli vähän ja potilaita paljon. Ja paljosta työstä tuli paljon palkkaa. Lääkärihän ei voinut kieltäytyä työstä jo humaanisista syistä. Oli pakkotyö, jota seurasi ryöstöverotus.”

Myös kansanterveyslain soveltaminen sai Peltoselta kirpeää arvostelua. Kansanterveyslain voimaantulo lopetti muun muassa kunnanlääkäriajan.

”Laki sinänsä on hänen mielestään hyvä, mutta sitä ei ole osattu tai haluttu soveltaa oikealla tavalla. Potilaiden hoito byrokratisoitui, lain toteuttamisessa mentiin liian nopeasti ennalta ehkäisevään terveydenhoitoon ja sairaat jäivät hoitamatta. Helsingin herrat ottivat lain nojalla valtaa pois paikallisilta päättäjiltä. Asiat määrättiin jostakin kaukaa, missä ei tiedetty elämän jossakin muualla saattavan olevan täysin toisenlaista. Peltonen on myös sitä mieltä, että lain nopea soveltaminen vaikutti myös lääkäreiden aseman nopeaan heikkenemiseen.”

Peltonen saatiin mukaan myös kunnallispolitiikkaan. Terveyspalvelut kehittyivät tuona aikana kovaa vauhtia. Kunnansairaalaa laajennettiin, seuraava rakennettiin.

”Pöytäkirjoista näemme, että lääkäreiden saanti oli kiven takana. Joskus hakijoita ei ollut lainkaan, usein oli vain yksi, joka valituksi tultuaan peruutti hakemuksensa tai viipyi vain lyhyen aikaa virassaan.”

Valtuustossa mukana olleet ovat kertoneet, että valtuutettu Peltonen käytti harvoin puheenvuoroja, mutta silloin, kun hän sellaisen pyysi, sanottava oli täyttä asiaa ja häntä kuunneltiin.

”Lääkintöneuvos Pekka Peltonen on tykätty ihminen ihmisten keskuudessa laidasta laitaan. Hän on sopeutunut viimeistä soluaan myöten paikkakunnan maaperään, henkeen ja ilmapiiriin, kanssaihmisten keskelle. Pekka Peltonen on saavuttanut kuntalaisten luottamuksen sekä ihmisenä ihmisten joukossa että ammatissaan taitavana lääkärinä”, Junttila sanoi puheessaan.

Värikäs persoona kun oli, Peltonen päätyi kirjailija Mauri Sariolan kirjoihin. Sariola oli 50-luvun alkupuolella Lompolon koululla opettajana, ja lääkäri ja opettaja, kohtasivat. Aikanaan ilmestyi Sariolan kuulu romaani Ei loitsu eikä rukous, jonka päähenkilö tohtori Erkki Tuuloksen voi tunnistaa Peltoseksi.

Sariola on mukana myös tarinassa, jonka Junttila puheessaan jakoi.

”Peltosilla oli vieraita, joista yksi oli kirjailija Mauri Sariola. Istuttiin siinä iltaa, ja jossakin vaiheessa tuli tarpeelliseksi kirjoittaa pirturesepti jollekin. Ei sattunut löytymään paperia mistään, vaikka kuinka etsittiin. Eipä kuitenkaan hätää, sillä Peltonen sattui muistamaan, ettei reseptin koolle eikä materiaalille Lääkintähallituksen taholta asetettu erityisiä rajoituksia. Niinpä otettiin makuuhuoneen ovi, johon Peltonen timpurin kynällä kirjoitti tarvittavan lääkemääräyksen, ja lääkettä ehkä saatiin. Tämän tapauksen jälkeen reseptien muodosta annettiin kuitenkin jostakin syystä tarkat ohjeet: reseptit piti kirjoittaa valkoiselle, ovea huomattavasti pienemmälle paperille. ”

Puheessaan Junttila kertoi monen odottavan Peltosen muistelmia. Elämäkerta jäi ilmestymättä. Sen sijaan Markku Paksuniemi teki vuonna 1986 lääkintöneuvoksesta televisiodokumentin TV2:lle. Nuorta Peltosta esitti terveyskeskuslääkäri Jyrki Vanhakartano.

Eläkkeelle jäämisensä jälkeen Peltonen piti vielä yksityisvastaanottoa. Pekka Peltonen kuoli kevättalvella 2001.

Lähteenä käytetty Kittilän kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimineen Arvi Junttilan puheen lisäksi Eila Markukselan kirjaa Tavotuksia ja rookkauksia - Kittilän sairaanhoidon ja sairaalan historiaa.