Hyvinvointi
Pekka Kustula poltti näppinsä riistakameran johtoon – sama ongelma voi piillä kausivalojen kanssa
Sodankyläläisen luontokuvaajan Pekka Kustulan riistakameran akun johto syttyi pakkasessa palamaan.
Muista ottaa riistakameran ja kausivalojen akun johto irti kun tuot sen ulkoa sisälle tai autoon. Kaapeli voi syttyä herkästi palamaan, muistuttaa Pekka Kustula Kelujärveltä.
Ahkerana luontokuvaajana tunnettu Kustula sai tästä aiheesta oppia niin sanotusti kantapään kautta viime viikolla.
Kustula oli asettanut ladattavan riistakameran akkuineen kuvaamaan metsäkauriita. Seuraavalla kerralla hän vaihtoi akun ja tarkisti asetukset.
– Toimi hyvin – paitsi että pieni muovin palohaju nokkaan. No, kamat kasaan ja pelipaikalle, hän muistelee tapahtumia Facebook-sivullaan.
Pekka Kustula lisäsi ruokaa kauriiden ruokintapaikalle, asetti kameran paikoilleen ja yritti saada laitteeseen virran päälle.
– Ei tule kameraan virtaa! Käsi kameran alle ja johtoon kiinni. Sormet lähes paloivat: liitin kuumana ja muovi oli sulanut! Johto äkkiä irti kamerasta! Käry loppui, muovijohto kovettui pakkasessa, Kustula kertaa.
Näppien palaminen ei ollut ainoa vahinko, sillä pahemminkin meinasi käydä. Kuvaaja palasi kotiin ja kokeili siellä liikuttaa johdosta liittimen kohtaa. Se syttyi tuleen.
– Sininen tuli, paljon savua! Johdon muovikuoret sulivat molemmista päistä.
Pekka Kustula haluaa jakaa oppinsa.
– Akunjohdot irti, kun se tuodaan autoon tai sisälle. Kaapeli voi syttyä missä tahansa tuleen kun siinä on virtaa.
Hän muistuttaa, että samanlaisia muovijohtoja on myös kausivaloissa. Pakkasessa ne menevät herkästi poikki. Siksi niitä ei kannata liikutella kovin kylmällä.
Muista nämä kausivalojen kanssa
Noudata käyttöohjetta ja säilytä se.
Tarkista valosarjan kunto ennen käyttöönottoa.
Vaihda rikkinäinen lamppu ja varmista, että vaihdettava lamppu vastaa tyypiltään ja mitoitukseltaan alkuperäistä. Älä kytke toisiinsa kuulumattomia valosarjoja ja muuntajia yhteen.
Kytke ulkovalo aina vikavirtasuojalla varmistettuun pistorasiaan. Vanhempiin pistorasioihin voi hankkia erillisen suojalaitteen.
Jos aiot kytkeä muuntajan ulkopistorasiaan, varmista, että myös muuntaja on tarkoitettu ulkokäyttöön.
Sammuta sisäkäytön valosarjat mennessäsi nukkumaan tai kun poistut asunnosta pidemmäksi aikaa.
Säilytä valot alkuperäisissä pakkauksissaan. Vältä varastointia kosteissa ja käsittelyä kylmissä olosuhteissa.
Älä käytä sisäkäyttöön tarkoitettuja valosarjoja ja muuntajia ulkona.
Älä poista tai vaihda lamppua kun valaisimeen on kytketty sähköt.
Älä käytä tai korjaa rikkinäistä valosarjaa.
Lähde: Turvatekniikan keskus Tukes