Ihmiset

Nykyisin Teamsit, tentit ja tehtävät vievät aikaa hoitotyöltä – Auli Kynsijärvi jää eläkkeelle hyvillä mielin

43 vuotta enontekiöläisten fysioterapeuttina on ollut Kynsijärven unelmatyö.

Se, etteivät liikuntatieteellisen ovet Jyväskylässä avautuneet aikoinaan Auli Kynsijärvelle, oli ainakin enontekiöläisten onni.

Maatalon tyttärenä Parikkalassa Kynsijärvi harrasti erittäin monipuolisesti liikuntaa, ja samalla hoiteli kotona perheenjäsenten haavoja ja pieniä haavereita.

Kun pääsy jumppamaikaksi jäi vaivaisen kolmen pisteen päähän, hän päätti yhdistää kaksi mieluista asiaa, hoitamisen ja liikunnan, ja opiskeli lääkintävoimistelijaksi Lappeenrannassa.

Nyt 43 vuotta kestänyt työ enontekiöläisten terveyden hyväksi lääkintävoimistelijana, lymfaterapeuttina ja fysioterapeuttina (AMK) päättyy, kun Kynsijärvi jää virallisesti eläkkeelle elokuun alussa.

Tämän perän kulttuuriin eivät mitkään kävelylenkit tai jumpat kuuluneet.

Työuransa Kynsijärvi ehti aloittaa Turun Lääkärikeskus & Laboratoriot Oy:ssä, sillä tuolloin nuori perhe, Auli, Markku ja heidän tyttärensä Annika, asuivat Turussa.

Kun Muonion-Enontekiön kansanterveystyön kuntainliitossa tuli kolmannen kerran avoimeksi lääkintävoimistelijan pesti, Markku sanoi, että "taas tuo paikka on avoinna, lähdetään pohjoiseen".

– Silloin tuntui, että mikä ettei, lähetään!

Vuodesta 1982 Kynsijärvet ovat Enontekiöllä asuneet, ja Auli on hoidellut selkiä, jalkoja ja lihaksia – muun muassa. Erikoistumisala hänellä on ollut tuki- ja liikuntaelimet.

Työ ei ole rajoittunut Hetan terveysaseman toimitilaan, vaan karesuvantolaiset noin 2000 käyntikerralla ja kilpisjärveläiset yli sadalla käynnillä ovat yhtä lailla tulleet tutuiksi.

–Tämän perän kulttuuriin eivät mitkään kävelylenkit tai jumpat kuuluneet.

Kynsijärvi muistelee, että aloitellessaan jumpparyhmää mukaan tuli viisi ihmistä, jotka niin kovasti ensimmäiselle kerralla jumppasivat, että taisivat lihakset kipeytyä.

– Seuraavalla viikolla he soittivat, että jos et hiero, me emme tule. "Jumppa ei sovi meille yhtään." Jäivät tulematta, Kynsijärvi nauraa.

UKK-Instituutti toi Enontekiölle Kunnossa kaiken ikää -testit, tapahtumat ja liikuntapiirakat, ja niin vain nousi Enontekiölläkin trendiksi se, että pystyäkseen tekemään töitä, pitää myös hieman liikkua.

– Jo kymmenen minuutin liikunnalla on terveysvaikutusta, ja kun niitä ripottelee pitkin päivää puoleksi tunniksi ja vähän enemmäksikin, niin se on jo hirveän hyvä juttu, sanoo Kynsijärvi.

Toki kaikki toimii yksilökohtaisesti, mutta passiivinen hoito jäi vähemmälle.

Samalla kun alkuaikojen jopa 15 hierontaa päivässä vähenivät, keveni Kynsijärven omankin työn fyysisyys.

Työ muuttui koko ajan aktiivisempaan suuntaan.

Vuosiin on kuulunut tietenkin yksilölähtöistä fysioterapiaa ja lymfaterapiaa, mutta myös paljon kotikäyntejä ikäihmisten luona ympäri kuntaa sekä Luppokodilla ja Ounasmajoilla, koululaisten ryhtitarkastuksia, kävelytestien tekemisiä Heikki Järvistön kanssa, kuntosaliohjelmia, kuntotestauksia ja vaikkapa asuntojen muutostyöarviointeja.

Muoniossa ehdittiin järjestää pari tämmöistä kurssia, ja sitten lääkäri Ilkka Nurmi totesi, että eiköhän mekin aleta.

Yksi tärkeimmistä osista Kynsijärven työssä on ollut ryhmätoiminta, joista paikalliset varhaiskuntoutuskurssit yhteistyössä Kelan kanssa olivat lähes uraauurtavia Suomessa.

– Muoniossa ehdittiin järjestää pari tämmöistä kurssia, ja sitten lääkäri Ilkka Nurmi totesi, että eiköhän mekin aleta.

Nurmen lisäksi toinen hyvä aisapari oli työterveyshoitaja Anneli Kuortti.

– Ihmiset kävivät Annelin luona, ja hän sitten kokosi sopivan ryhmän.

Ensimmäinen varhaiskuntoutuskurssi järjestettiin poromiehille vuonna 1992, Kynsijärvi kertoo.

Kurssien toiminta perustui siihen, että Kela maksoi kuntoutusrahaa joko kuntoutujalle tai työnantajalle.

– Jos työnantaja tuki työntekijänsä kuntoutusta maksamalla palkan kuntoutuskurssin ajalta, sai työnantaja tämän kuntoutusrahan.

Eri ammattiryhmille ja parille diabetesryhmälle järjestetyt kurssit koostuivat seitsemän tunnin päivistä kahden viikon ajan, ja kuukauden omaharjoittelujakson jälkeen tultiin vielä viikoksi kurssille.

Monesti kurssilaiset koottiin vielä tsemppauskerralle.

– Punainen lanka kursseilla oli se, että mitäs minä voisin tehdä, kun asun täällä keskellä ei mitään.

Kynsijärven mukaan yhteensä 41 eri ryhmää sai kuntoutusta, ja 178 enontekiöläistä ehti kurssin käymään.

Muusta ryhmätoiminnasta vanhemmuuteen ja lapsiin suunnatut ovat olleet synnytysvalmennus, sylihoito- ja vauvahieronta ja äiti-lapsi-jumpat sekä Sherborne-ryhmät kouluilla ja päiväkodeissa tukemassa lasten kokonaisvaltaista kehitystä.

Niiden lisäksi Kynsijärvi on vetänyt painonhallintaryhmiä Anneli Kultiman kanssa, sydänryhmiä yhdessä Pirkko Kuuselan ja Paula Keski-Kujalan kanssa, tyky-ryhmiä työttömille tai muille erillisille ammattiryhmille ja senioriryhmiä.

Jokin ryhmä esimerkiksi on kantanut vuosien päähän ja saanut syttymään tietyn kipinän ihmiselle.

Äiti-lapsi-jumpat ja se, että saa jonkin liikunnallisen taidon kehittymään, ovat olleet Kynsijärven mieleen jääneitä hetkiä vuosien varrella. Esimerkiksi.

Vaikeaahan parasta antia mieluisasta työstä on lokeroida, mutta josko se sitten olisi yksinkertaisesti sitä, että on auttanut ihmistä voimaan paremmin ja kehittymään liikunnallisesti.

– Kun jokin ryhmä esimerkiksi on kantanut vuosien päähän ja saanut syttymään tietyn kipinän ihmiselle.

Vielä nytkin hän haluaa painottaa liikunnan merkitystä erilaisten sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa: luusto vahvistuu, sokeriaineenvaihdunta paranee, kohonnut verenpaine ja korkea kolesteroli laskevat. Sen lisäksi liikunta on apuna painonhallinnassa, helpottaa stressiä ja parantaa yleensäkin.

Kynsijärvi kertoo koittaneensa toimia kuulevilla korvilla ja näkevillä silmillä mukana ja hahmottaa aina ihmisen kokonaistilanteen.

– Mitä vanhemmaksi tulee, sen paremmin tilanteeseen sisälle on päässytkin. Oma kroppakin kun sanoo yhtä sun toista, ja elämäntilanteiden muuttuessa pystyy samaistumaankin paremmin.

Ei ole ollut kahta samanlaista päivää, vaan minun mielestäni mukavaa sillisalaattia.

– Ei ole ollut kahta samanlaista päivää, vaan minun mielestäni mukavaa sillisalaattia, huokaisee Auli Kynsijärvi.

Hän kertoo saaneensa tehdä ihan kaikenlaista, työpaikka on ollut rajaton vauvahieronnasta ikäihmisten aktivointiin.

– Mie olen nauttinut hirveästi, tämä on ollut ihan minun työ, aivan unelmatyö!

Koulutuksia on vuosien varrella ollut ja joka päivälle on mahtunut uutta oppia alalta. Työhön on esimerkiksi kuulunut TNS-hoitoa eli transkutaanista hermostimulaatiota, ultraäänihoitoja, kaularanta-, ristiselkä- ja lonkkavetoa, hierontaa, manipulaatiot, nivelten mobilisointia, faskiamanipulaatiot ja kinesioteippauksia.

Kynsijärven reviiriä on ollut myös apuvälinepalvelu, jonka kautta ihmisille saadaan parempaa toimintakykyä kotiin. Saattohoidossakin hän kertoo saaneensa olla mukana muutaman kerran.

Aikaa ei enää ole lähimainkaan yhtä paljon normaaliin hoitotyöhön kuin aiemmin oli.

Tärkeää hänelle on aina ollut kokonaispalvelun antaminen ihmisille, vaikka onkin tuntunut siltä, että enemmän tarvittaisiin.

– Määräänsä enempää ei ihminen kuitenkaan voi antaa, hän sanoo.

Muutosta työhön on tullut, eikä välttämättä hyvään suuntaan.

Kun aiemmin toimittiin enemmän tarpeiden mukaan, ja omaa työtään pystyi itse kehittämään, enää se ei ole mahdollista. Aikaa kuluu liian paljon päätetyöskentelyyn ja koko ajan muuttuvien järjestelmien opetteluun.

– Työt täyttyvät Teams-palavereista, monenlaisista tenteistä, kyselyistä, kirjallisista tehtävistä ja määräpäivistä, hän tuskailee ja jatkaa:

– Aikaa ei enää ole lähimainkaan yhtä paljon normaaliin hoitotyöhön kuin aiemmin oli.

Vaikka hänen seuraajansa on valittu, ja siltä osin näyttää hyvältä, myöntää Kynsijärvi, että silti on pieni huoli siitä, miten palvelut Lapin hyvinvointialueella jatkuvat.

– Samanlaisia eivät varmastikaan, sillä jatkuvalla syötöllä tulee muutoksia.

Tämä on ollut ihan minun lemppariammatti.

Kynsijärvi jää eläkkeelle hyvällä ja helpottuneella mielellä.

– Mulla on semmonen tunne, että nyt olen valmis.

Mihinkään eläketyhjyyteen hän ei ole putoamassa, sillä ainakin jouluun asti suunnitelmia on jo hengästyttävä määrä odottamassa.

Nyt myös hänen miehensä Markun 18-vuotinen odotus päättyy: pariskunta pääsee vihdoin yhdessä liikkumaan. Tosin, yhteistä tekemistä heillä on työurienkin aikana riittänyt: parikymmentä vuotta Hetan Hukissa ja Elepassa, ja Lions Clubissa toiminta jatkuu edelleen.

Kynsijärvi kertoo koittaneensa elää omien oppiensa mukaisesti, mutta myös jatkaa elämäntapaansa eteenpäin jälkipolville. Liikunnan ilo on siirretty lapsille Annikalle ja Jenniinalle, ja nyt jo neljälle lapsenlapselle.

– Voisi ajatella, ettei se ihan ole mennyt pieleen.

Ja niitä liikuntatieteelliseen pääsystä puuttuvaa kolmea pistettä Kynsijärvi ei ole jäänyt surkuttelemaan.

– Nyt tuntuu siltä, että se olikin hyvä juttu, tämä on ollut ihan minun lemppariammatti, hän iloitsee.