Muualta Lapista

Nuoret taiteilijat loivat Kemijärvellä graffiteja ammattilaisten ohjauksessa

Kemijärven luvallinen graffitiseinä maalattiin uusiksi nuorten toimesta. Työpajaa vetämässä katutaidegenren huiput.

Kemijärven nuorisopalvelut järjesti graffitityöpajan, jossa joukko nuoria pääsi tutustumaan graffititaiteeseen ammattilaisten ohjeistuksella. Kaksipäiväistä työpajaa olivat vetämässä katutaiteilijat Hende Nieminen ja Marko ”Acton” Saarelainen.

Ensimmäisenä graffitityöpajan päivänä ryhmäläiset tutustuivat sekä ohjaajiin että toisiinsa. Lisäksi päivän aikana käytiin läpi, mitä graffitit ovat, ja mitä kaikkea kulttuuri pitää sisällään.

Kertoessaan graffiteista Nieminen korosti tarinallistamisen merkitystä. Tässä kohtaa yksi nuorista oli ottanut puheeksi sen, kuinka ollessaan skuuttaamassa, eli potkulautailemassa, äkäinen mummo oli tullut kertomaan, että tämä ei ole skuuttaamiseen tarkoitettu alue ja ehdotti maalaavansa mummon naaman kuvaan.

– Olin, että todellakin, nyt ollaan asian ytimessä, Nieminen muistelee innostunut hymy kasvoillaan.

Niemisen mukaan tarina mummosta on loistava esimerkki siitä, mitä katutaiteen avulla voidaan tulkita. Hän itse ajatteleekin, että katutaide on tehokas ilmaisukeino, jonka avulla taiteilija voi tuoda esiin iloja, suruja, haaveita ja monia muita koettuja tunteita.

Kurssin toisena päivänä ryhmäläiset saapuivat keskustasta ABC-asemalle vievän 5-tien alikulkuun, jossa heitä odotti tyhjä seinä, valmiina täyttymään väriloistolla ja tarinoilla. Ei mennytkään kauan, kun suojavaatteet olivat puettuna päälle ja spraymaalin tuoksu valtasi alikulun.

– Nämähän ovat ihan mielettömiä, ottaen huomioon, että näistä muutamaa lukuun ottamatta kukaan ei ole maalannut ikinä mitään. Hyvin ovat ottaneet koppia kiinni ohjeista, Saarelainen iloitsi koko ryhmän puolesta.

Onhan tämä nyt paljon siistimpää kuin olisi harmaa seinä.

Yksi työpajalle osallistuneista graffititaiteilijoista, Atte Halonen, 20, kertoo olevansa samalla graffitityöpajalla toistamiseen.

Matkalla Kemijärvelle ohjaajat Nieminen ja Saarelainen miettivät hieman jopa salaa, voisiko viime kerran työpajasta olla ketään paikalla.

Nähdessään Halosen molemmat miehistä olivat hämmentyneitä.

– Voiks tää olla totta? Tässä on aikuinen mies, joka oli silloin pienenä poikana mukana, ihan älyttömän makeeta, Nieminen hihkaisee.

Työssään Nieminen tykkään omien sanojensa mukaan laittaa viestikapulaa eteenpäin katutaiteesta, minkä vuoksi Halosen saapuminen yhdeksän vuoden jälkeen lämmitti erityisesti miehen sydäntä.

Vaikka Haloselle itselleen graffiteista ei olekaan tullut vakiintunut harrastus, kertoo hän käyvänsä maalaamassa noin kerran kesässä. Myös oma nimimerkki, Krode, löytyy, jonka hän jälleen maalasi seinälle.

– Skeittaajana graffitit ovat osa kulttuuria. Siihen on kasvanut ja sen näkee hienona juttuna. Onhan tämä nyt paljon siistimpää kuin olisi harmaa seinä, hän kommentoi graffititaidetta.

Nuorisopalveluiden järjestämässä graffitityöpajassa nuoret pääsivät todellisten graffitialan konkareiden ohjaukseen. Molemmilla taiteilijoilla, Niemeläisellä ja Saarelaisella on pitkä, yli kolmenkymmenen vuoden kokemus graffititaiteen parissa.

Töissään Nieminen tunnetaan sarjakuvamaisesta tyylistään, joka näkyy esimerkiksi Aku Ankka -lehden graffiti-kannessa, joka oli ensimmäinen maailmassa. Saarelainen puolestaan keskittyy enemmän graffitikirjaimiin, joista koko graffitikulttuuri on saanut alkunsa. Graafisena suunnittelijana hän omien sanojensa mukaan viekin työtään esille Suomessa ja ulkomailla taidekärjellä.

Niemisellä ja Saarelaisella on molemmilla Kemijärven katutaidetta silmillä pitäen yhtenäinen mielipide. He toivovatkin, että nuorten ja asukkaiden mielipiteitä kuunneltaisiin, ja että katutaidetta nähtäisiin enemmän antaen sille tilaa.

– Täällä on upea skeittiparkki, joka hohtaa harmauttaan, Nieminen muistuttaa.

Kemijärven nuorisopalveluissa työskentelevä Tiina Karppinen paljastaakin, että myös skeittaajat ja skuuttaajat ovat tulleet Karppiselle kertomaan, kuinka tylsän harmaa parkki tarvitsisi väriä.

– Siitä se ajatus lähti. Minä tein hankehakemuksen, että mennään skeittiparkki maalaamaan ja pyydetään ammattilaiset tänne, Karppinen muistelee.

Vaikka hankehakemus rahoista menikin läpi, loistaa skeittiparkki yhä harmaudellaan.

– No siinä kävikin sitten niin, että kaupunki ei halunnutkaan, että skeittiparkki vielä maalataan, vaan sen täytyy pysyä harmaana niin kauan kuin se pysyy harmaana.

Koska rahoitusta nuorten maalausprojektille oli myönnetty, sai Karppinen idean ja ehdotti parkin sijaan alikulun maalaamista ammattilaisten avulla.

Se, milloin skuutti- ja skeittiparkin vuoro on, on vielä arvoitus.

– Saas nähdä milloin sinne ensimmäinen, sellainen ei-kiva spreijaus tulee? Onko se sitten ehkä ensi kesänä? Karppinen pohtii.