Ihmiset

Neljän kauden jälkeen valtuustotyöstä luopuva Birgitta Eira: ”Minua on aina kiinnostaneet asiat, ei se kuka saa sulan hathun”

Peltovuomalainen, matkan varrella osin kilpisjärveläiseksikin identifioitunut Birgitta Eira aloitti vuonna 2009 neljän kauden valtuustomaratoninsa. Sen lisäksi hän on kunnallispolitiikassa ollut mukana monessa, kunnanhallituksessakin koko reissun ajan.

– Roolissa, jos toisessa, Eira toteaa.

Eiran puolue ei ole enontekiöläiseksi perinteisin. Hän on Vihreän liiton edustaja. Viime vaaleissa hän sai 69 ääntä ja veti mukanaan Enontekiön kunnan valtuustoon toisenkin edustajan 16:lla äänellä.

Tämän kevään historialliset vaalit jäävät häneltä kuitenkin väliin niin kuntavaalien kuin aluevaalienkin osalta.

Ihmiset ei ole tyhmiä, ja net kyllä näkevät, jos meinaa luikuria lasketella.

Eiraa on vuosien varrella kritisoitu ajoittain pitkistä puheenvuoroista, liiallisesta asioihin tarttumisesta ja asioiden pitkättämisistä, mutta se tuskin on syy siihen, ettei hän ehdokkaaksi lähtenyt.

– Kokouskahvit alko närästää ykskaks.

Hän kertoo kyllästyneensä siihen, että asiat henkilöityivät ja tuntui siltä, että vaikka olipa ajatus hyvä tai huono, suhtautuminen siihen oli negatiivinen, koska asian esittäjä oli väärä.

– Minua on aina kiinnostaneet asiat, ei se kuka saa sulan hathun.

Suurta turhautumista hän kertoo kokeneensa siitä, että samoja asioita on pyöritelty vuodesta toiseen.

– Eikä tehdä asioille mitään, ennenko vasta viimisessä häässä tai jäätävän jankkaamisen jälkhen.

Paljon hyvääkin vuosien varrelle on osunut, ja Eira kertoo tuntevansa kausista kiitollisuutta.

– On ollut huikea reissu, oikea tunteiden vuoristorata, jonka rinnalla Lintsikin kalpenee.

Hänelle on painavasta vastuusta huolimatta ollut etuoikeus toimia valtuutettuna ja oppia niin yhteiskunnasta, politiikasta, ihmissuhteista, diplomatiasta, vallasta kuin lainsäädännöstäkin.

– Sellaista oppia ei saa mistään millään rahalla.

Kuntapolitiikan lingon läpikäyneenä hän tietää, että siinä oppii uskaltamaan, esiintymään, hakemaan kompromisseja, mutta ennen kaikkea olemaan rehellinen. Eira toteaa, että mielikuva poliitikoista saattaa olla päinvastainen, mutta pienessä kunnassa pärjää vain olemalla rehellinen.

– Ihmiset ei ole tyhmiä, ja net kyllä näkevät, jos meinaa luikuria lasketella.

Kuntapolitiikassa pääsee hänen mukaansa näkemään kaikki harmaan sävyt, ja sen jälkeen pärjää missä vain työyhteisössä.

– Heittämällä!

Ennen kaikkea puhukaa avoimesti ja kuunnelkaa syvästi.

Enontekiön Sanomat on kysynyt tämänhetkisten vaalien ehdokkailta, mikä olisi se keino, jolla enontekiöläisen kuntapolitiikan ilmapiiriä parannettaisiin.

Myös Eiralla olisi omat lääkkeensä vaivaan tarjottavana. Ensimmäinen resepti on löytää ilo itsestä ja toisista. Toisella tropilla Eira kehottaa olemaan eri mieltä asioista ja tinkaamaan tulisesti, mutta jokaisen kokouksen jälkeen kohtaamaan toisensa ihmisinä, arvostaen ja kunnioittaen. Kolmas rohto olisi kuunnella tarkasti heitä, joiden kanssa on eri mieltä, sillä heiltä voi oppia eniten.

– Ennen kaikkea puhukaa avoimesti ja kuunnelkaa syvästi.

Loppulääkityksenä pitää muistaa, että kunnalla ei ole mitään merkitystä ilman kuntalaisia, ja kunnan hyvinvointi on toissijaista kuntalaisten hyvinvointiin nähden.

Varsinki aikana, jolloin maailma on turbulenssissa, demokratiaa ei voi ottaa itsestäänselvyytenä eikä ylenkatsoa.

Kuntalaisia Eira haluaa tsempata siihen, etteivät nämä jättäisi valtuutettuja yksin. Palautetta voi antaa reilusti ja asioista kysyä, sillä tavoin valtuutetutkin pysyvät perillä kuntalaisten tunnoista.

Kiitoksen antaminen on hänen mielestään yhtä lailla hyvin tärkeää.

– Ei kukhan jaksa hoitaa yhteisiä asioita, jos aina vain moitithan vaikka mitä tekis, hän muistuttaa ja jatkaa, että vaikka varmasti aina löytyy parannettavaa, aina löytyy myös jotakin, josta kiittää.

Äänestämisen tärkeyttä Eira korostaa edelleen, vaikka ei enää itse olekaan kuntalaisten ääniä vailla.

– Äänioikeus ja demokratia on äärettömän arvokas asia. Varsinki aikana, jolloin maailma on turbulenssissa, demokratiaa ei voi ottaa itsestäänselvyytenä eikä ylenkatsoa.

Hän muistuttaa, että oikeuden äänestää ovat aikanaan toiset ihmiset meille verellään lunastaneet ja puolustaneet.

– Vähintä, mitä heidän kunniakseen voimme tehä, on raahautua äänestyskopeille.