Muualta Lapista

Näin valtakunnan rajan raivaus sujui Sallan Kelloselästä Puitsitunturiin vuonna 1940

Kirjoittaja kuvailee 100 kilometrin rajalinjan raivaamista välirauhan aikana.

Sotien välissä tehdyn Suomen ja Venäjän rajalinjan raivauksen suorittivat pääasiassa JR 12 II-pataljoonan miehet.

Pataljoonan sijoituspaikka oli tuolloin Savukosken Saunakankaalla. Osa miehistä oli vasta asevelvollisia, jotka olivat astuneet palvelukseen huhtikuussa 1940 Oulussa. Heidän alokasaikansa JR 12 oli tuolloin vielä kesken. Rajavartilaitoksen toiminta rajan aukaisussa liittyi virka-avun antoon.

Kysyttäessä vapaaehtoisia ei tulevaa tehtävää heille ilmoitettu.

Raivausosaston tehtäviin valittiin vapaaehtoisia, alan ammatin taitavia sekä kirves- ja metsätöihin pystyviä miehiä. Kysyttäessä vapaaehtoisia ei tulevaa tehtävää heille ilmoitettu. Vasta myöhemmin raivausporukkaan valituille selvisi, mikä heidän tehtävänsä tulisi olemaan. Suomalaisten kokonaisvahvuus oli 30–40 miestä, jotka osallistuivat raivaustöihin.

Kokonaisvahvuuteen kuului huoltoryhmä, jonka tehtävänä oli muonituksen toimittaminen raivausosastolle Saijan kylästä käsin. Ensivaiheessa huolto kulki veneellä Tenniöjokea ylös Wiskiskönkäälle sakka. Kun rajalinjan raivaus eteni pohjoiseen, huolto nousi Naruskajokea ylös.

Raivattavaa rajalinjaa oli yli 100 kilometriä. Suomen puolelta raivaustöitä oli johtamassa tri Viktor Olander ja Rajavartioston puolelta majuri Sarta. Venäläisten puolelta työtä johti upseerin arvoinen mies.

Työt aloitettiin Kelloselästä juhannusta edeltäneellä viikolla vuonna 1940, ja ne saatettiin päätökseen Puitsitunturiin neljä viikkoa myöhemmin.

Ensimmäisenä rajalinjalla kulkivat niin sanotut piirtomiehet, linjamiehet, jotka olivat maanmittauslaitoksen henkilöitä. He taakoittivat rajalinjan tarkan kulun. Seuraavana tulivat kaatomiehet ja heidän jälkeensä puun karsijat ja kantomiehet. Kantomiehet suorittivat rajalinjan lopullisen siistimisen. Viimeisenä kulkivat rajapaalujen veistäjät ja pystyttäjät, joita oli kaksi ryhmää. Rajapaalun sijainnin määräsi maaston peitteisyys. Paalun tuli näkyä raja-aukolle mentäessä. Suosituksena mieluummin kaksi paalua yhtä aikaa.

Työ eteni niin, että raivaajat olivat eri tasolla pitkällä, noin kilometrin välillä. Tämä tehtiin tapaturmavaaran vuoksi. Näin menetellen ei tarvinnut pelätä, että joku jäisi kaatuvan puun alle.

Venäläiset toimivat suurinpiirtein samalla periaatteella omalla puolellaan kuin suomalaisetkin. Venäläisillä oli käytössä kahden miehen käytettävä moottorisaha. Saha ei toiminut juuri monestikaan, joten siitä työvälineestä ei paljon apua heille ollut. Suomalaiset joutuivat odottelemaan ja hidastelemaan työtahtiaan.

Venäläisillä oli huonojen työvälineitten lisäksi myös tottumattomat työntekijät raivaustyöhön. Suomalaiset joutuivat opastamaan työtapoja. Esimerkiksi näyttämään ja opastamaan, että puu kaatuu parhaiten sinne, mihin se on kallellaan. Jos puu ylitti rajaviivan, se piti katkaista keskeltä aukkoa. Kumpikin osapuoli otti sitten alueelleen oman puolensa puusta.

Raja-aukon raivauksessa oli tarkat säännöt. Rajaviivaa ei saanut ylittää. Rajan raivaajilla oli valkoinen käsivarsinauha, joka ilmaisi, että kysymyksessä on raivausosastoon kuuluva henkilö. Valkoinen nauha auttoi tunnistamaan työosaston, eikä näin päässyt syntymään väärinkäsityksiä. Muiden henkilöiden liikkumista oli tuolloin rajan läheisyydessä rajoitettu.

Venäläiset tekivät myös räjäyttämällä rajapaalulle paikat. Kerrotaan, että joskus suomalaisten oli haettava parempaa suojaa Venäjän puolelta, vaikka rajan ylittäminen oli ankarasti kielletty. Pakon edessä ei kuitenkaan ollut muuta tehtävissä.

Työ, jonka venäläiset tekivät huolella, oli rajapaalujen huolellinen valmistus. Paalujen viimeistelyyn he käyttivät höylää ja muita tasoitusvälineitä. Venäläiset kummeksuivat suomalaisten tapaa jättää rajapaalut rosoisiksi. Viimeistelyyn suomalaiset käyttivät vain kirvestä. Maalaaminen jätettiin myöhempään ajankohtaan.

Venäläisten tiedustellessa syytä paalujen huonolle viimeistelylle, olivat suomalaiset tiettävästi vastanneet: ”Kyllä ne näin väliaikaiseksi välttää. Ei me pidetä niin tärkeänä höylätä paaluja. Meidän mielestä nämä paalut kuuluu vanhalle rajalle”.

Tällöin olivat venäläiset sanoneet: ”Miten niin väliaikaisesti. Jos rajaa joudutaan taas siirtämään, niin se siirretään Torniojokivarteen”.

Koko raivaustyön ajan oli aistittavissa tietynlaista jännittettä suomalaisten ja venäläisten kesken.

Samaan aikaan kun suomalaiset pitivät juhannusviikolla vapaata eväitten loppumisen vuoksi viettäen ”Mannerheimin syntymäpäivää”, suorittivat venäläiset ammuntojaan omalla puolen. Suomalaiset arvelivat ammuntojen tarkoituksena olevan tietynlaisen uhittelun ja pelottelun. Suomalaisillahan ei ollut tietoa maitten välisestä tilanteesta, kun korvessa olivat. Jälkeenpäin kantautui vain tietoja, että suomalaisten ja venäläisten kesken oli ”etelämpänä” pieniä taisteluita. Venäläisillä ilmeisesti oli mukana viestivälineet, joten heillä oli koko ajan tieto siitä, miten tilanteet maitten välillä kehittyvät.

Venäläisillä oli koko rajanraivausajan mukanaan propagandalehtiä. Niitä esiteltiin suomalaisille sanoen: ”Tällaisia me venäläiset lueskelemme”. Kuvissa venäläiset ajoivat takaa panssarivaunuin suomalaisia. Suomalaiset olivat vastanneet: ”Eiväthän nämä tankit palanneet koskaan takaisin Sallasta”.

Ihmetystä suomalaisten taholta aiheutti myös se, miksi raja kiertää Suomen puolelta kaikki korkeimmat tunturin laet. Tähän venäläiset olivat vastanneet: ”Onhan sieltä hyvä tähystää”.

Suomalaisilla ei ollut raivaustöissä mukana aseistusta, toisin kun venäläisillä. Ainoastaan yksi pistooli oli suomalaisella kersantilla. Venäläiset olivat aseistautuneet huomattavan raskaasti. Aseita heillä oli mukana käsikranaateista lähtien, joita he pitivät näkyvästi esillä raivaustöiden aikana.

Kumpikin puoli huolsi osastonsa. Suomalaista osastoa huollettiin erillisellä huoltoryhmällä Saijan kylästä käsin. Huoltoryhmään kuului noin 10 miestä. Huoltoretkiä tehtiin puolikymmentä.

Kerran sattui niin, että suomalaisilta pääsi ruoka loppumaan. Muonan tuojat olivat eksyneet eivätkä löytäneet raivaajia. Suomalainen raivausryhmä joutui tuolloin pitämään kolme muonatonta vapaapäivää juhannusviikolla. Aikansa harhailtuaan etsittyään määränpäätä oli muonantuojien palattava takaisin eväitten kanssa Saijalle. Uudelle huoltoretkelle oli lähdettävä heti, koska osasto oli ilman huoltoa. Tällä kertaa otettiin oppaaksi alueen hyvin tunteva paikkakuntalainen Naruskalta.

Tuon muutaman päivän ajan pitivät rajan raivausosaston miehet työstä vapaata juhannuksen tienoilla. Tästä toimenpiteestä venäläiset olivat kiinnostuneita ja ihmeissäänkin. Mikä juhla suomalaisilla on, kun pitävät vapaapäiviä? Tähän olivat suomalaiset antaneet syyksi jo edellä mainitun Mannerheimin syntymäpäivän, joka on 4. kesäkuuta, eli huomattavasti aikaisemmin.

– Kyllähän sellaiset juhlat tulee pitää. Juhlien pito on vain viivästynyt, kun näin korvessa ollaan, olivat suomalaiset selittäneet.

Totuutta ei venäläisille haluttu kertoa. Paikka, jossa ”Mannerheimin syntymäpäivää ” vietettiin, oli Ahvenlammen maasto. Ahvenlammesta miehet onkivat pieniä ahvenia pahimpaan nälkäänsä kolmen päivän ajan.

Ruokatoimitukset raivaajille sisälsivät pääasiassa lihasäilykkeitä ja näkkileipää. Huoltoreittinä käytettiin pitkälti Tenniö- ja Naruskajokea. Naruskajoea niin ylös kuin se oli veneellä mahdollista. Huoltoryhmään kuului nuoria asevelvollisia. Yöpymiseen käytettiin telttoja. Teltankannot ja huoltoon liittyvät välineitten siirrot huolehtivat siihen varatut miehet.

Paluumatka Puitsitunturilta Saijalle tehtiin oppaitten mukana, ja se tapahtui kahdessa päivässä. Ensimmäinen yöpyminen oli Ylä-Naruskalla Kota-Antissa.

Kota-Antin paikkaan saavuttuaan raivausosaston miehet muistavat, kuinka heitä kohtasi kuvottava haju. Talvisodan vuoksi evakkoon lähteneet olivat joutuneet ampumaan talon lehmät navettaan.

Seuraavana päivänä raivausporukka olikin jo Saijan kylässä. Paluumatkaa Puitsitunturilta Saijalle kertyy lähes 120 kilometriä.

Pekka Moilanen

Vanhempi rajavartija, evp.

Tekstin aineisto on koottu ja mukailtu Eino Jokelaisen ja Eemeli Aholan haastattelun pohjalta.