Kulttuuri

Muonion Louis Philippen puistoon patsaan veistänyt Sofia Saari koki uskomattoman yllätyksen patsasta tehdessä – ”Mietin miten tämä voi olla totta”

Yli 200 vuotta sitten Muoniossa vieraillut Ranskan kuninkaallinen käynnisti erikoisten sattumuksien sarjan.

Muonioon avattiin lauantaina 15. kesäkuuta kuninkaallinen puisto, jonka perällä seisoo prinssi Louis Philippen näköispatsas. Hänen katseensa suuntautuu kohti Muonion vanhaa Pappilaa, jossa hän yöpyi 1700-luvun lopulla pakomatkallaan Ranskan vallankumouksen aikaan. Tuolla seikkailulla 22-vuotias nuori prinssi tapasi Pappilan emännän sisaren, muoniolaisen Beata Katariina Wahlbomin. Romanttisen traaginen tarina kahden eri maailmoista tulleen nuoren merkityksellisestä kohtaamisesta antoi alkusysäyksen toiselle tarinalle, joka odotti yli sukupolvien 200 vuotta, ennen kuin puhkesi kukkaan. Myös puiston patsaan valmistumiseen johti sarja traagisia, mutta myös onnellisen merkittäviä käänteitä, jotka saavat pohtimaan sattumanvaraisuuden osaa.

Tuoreemman tarinan tapahtumien keskiössä ovat taiteen maisteri ja kuvanveistäjä Sofia Saari, kansainvälisessä kaupassa uransa tehnyt liikemies Martti Haapala, palkittu toimittaja, kolumnisti ja tietokirjailija Helena Petäistö sekä edesmennyt matemaatikko, historioitsija ja tietokirjailija Osmo Pekonen.

Lapin Yliopistossa dosenttina toiminut sekä Ranskan ja Suomen suhteiden eteen työskennellyt Pekonen käynnisti patsashankkeen vuonna 2021.

– Osmo oli Lapin yliopiston toimessaan tutkinut laajasti Väylänvarren historiaa ja nostanut esille näkökulmia Väylänvarren ainutlaatuisesta, moninaisesta kulttuuripääomasta. Osmo kutsui minut veistämään tunnistettavan näköisyyden nuorelle herttualle, Saari kertoi patsaan julkistamistilaisuudessa pitämässään puheessa.

”Tuntui, ettei voi olla sattumaa, että juuri minä olin valikoitunut tähän työhön.” Sofia Saari

Saaren lähdettyä projektiin mukaan, hanke eteni hyvää tahtia. Myös Muonion kunta oli mukana ja tarjosi sekä suunnitteli patsaalle sijoituspaikan.

Tarina prinssin Lapin matkasta puhutteli kuvataiteilija Saarta heti projektin alkumetreiltä, sillä hän oli myös itse taittanut useita kertoja saman reitin: Turusta ylös Länsi-Lappiin.

– Väylänvarren seutu, sen luonnon kauneus ja kulttuuri ovat aina puhutelleet minua.

Kaihoisa kaipuu Länsikairaan oli Saarelle myös tunnepohjainen inspiraatio patsaan veistämiseen. Hän pohtii prinssin, myöhemmin kuningas Louis Philippe I:n suhdetta Lapin matkaan.

– Sen on täytynyt olla erittäin merkityksellinen, että se sai hänet lähettämään hovimaalarinsa yli 20 vuotta myöhemmin taltioimaan tuota matkaansa maalauksiin.

”...kuolema tuli täysin yllätyksenä. Se oli todella surullista.” Sofia Saari

Yksi näistä hovimaalari François-Auguste Briardin maalaamista tauluista on Louvren taidemuseossa esillä oleva kuvaus saamelaiskodasta. Maalauksen keskiössä on komsiossa makaava lapsi, jonka vierellä seisoo silinterihattuinen Louis Philippe. Kyseinen maalaus toimi Pekosen ja Saaren lähtökohtana veistoksen toteuttamiselle.

– Tuossa maalauksessa prinssi on paljon lähempänä lasta kuin kuvan naishahmo, joka pitää nuotion tulta yllä. Se, että prinssi on asetettu niin kauas tästä kuvan naisesta, kuvastaa selkeästi heidän suurta välimatkaansa ja kaipuuta. Siinä tiivistyy tämän koko tarinan ja teoksen sisältö.

Hanke sai kuitenkin synkän käänteen syksyllä 2022, kun Pekonen suuntasi hänelle rakkaaseen Ranskaan pyöräilymatkalle. Hän toimi tuohon aikaan kulttuurisäätiön hallituksessa, jonka oli määrä tulevassa kokouksessa päättää patsaan rahoituksesta. Saari oli valmistellut säätiölle esiteltäväksi koivuvanerille tehdyn luonnoksen. Hän lähetti luonnoksen valmiiksi Pekosen kotiin Jyväskylään, odottamaan tämän paluuta. Pekonen ei kuitenkaan koskaan palannut Ranskasta.

– Osmon kuolema tuli täysin yllätyksenä. Se oli todella surullista. Hän oli hyvä ystävä 12 vuoden ajalta, Saari kertoo.

Pekosen yllättävä menehtyminen vei hankkeelta pohjan ja Saari ajatteli projektin kaatuneen. Hanke sai kuitenkin uuden mahdollisuuden kesällä 2023 sattumanvaraiselta vaikuttavan kohtaamisen myötä, kun Saari kutsuttiin järjestämään taidenäyttely Ouluun.

– Kun menin purkamaan kyseistä näyttelyä Villa Hannalaan, tapasin paikan omistaja Martti Haapalan. Olin juuri palannut Muoniosta, joten se nousi meillä luonnollisesti keskustelun aiheeksi.

Keskustelusta kävi nopeasti ilmi, että Muoniolla on erityinen merkitys myös Haapalalle ja että hänellekin prinssin tarina oli entuudestaan tuttu. Niinkin tuttu, että tiesi sukunsa polveutuvan kirkkoherra Matias Kolströmistä, joka tarjosi majapaikan prinssille hänen pakomatkallaan. Tämän kohtaamisen kautta projekti sai uuden promoottorin ja rahoittajan Haapalasta.

Haapalan kautta hankkeen suojelijaksi lähti Helena Petäistö.

– Helenan kanssaan käydyistä pitkistä keskusteiluista sain valtavasti tietoa, intoa, tukea ja inspiraatiota veistoprosessiin, Saari kertoo.

– Kun kuulin Martti Haapalalta ensimmäisen kerran tästä ja projektista, ja että Osmo Pekonen on aiemmin ollut sen takana, lupauduin heti mukaan, Petäistö kertoo.

”Minusta tämä on valtavan hienoa, että myös Suomessa osataan tarttua tällaiseen.” Helena Petäistö

– Oli kunnia päästä osaksi Osmon projektia. Minulla on valtavan kunnioitus hänen tekemää työtä kohtaan, Petäistö painottaa.

Näin projekti sai uuden alun ja patsaan veistäminen oli jo hyvällä mallilla, kun Länsi-Lapin kaipuu kutsui Saaren jälleen yhdelle useista Lapin matkoistaan. Matkalta palatessaan häntä odotti katastrofin ainekset. Elettiin talven kovimpien pakkasten aikaa ja sähkökatko oli katkaissut hänen hirsirakenteisesta studiostaan lämmitykset.

Saari kauhistui palatessaan ateljeelle. Veistos oli pakastunut. Se tarkoitti, että suuri osa tehdystä työstä oli valunut hukkaan.

– Se tarkoitti, että joudun purkamaan veistosta. Silloin meinasi lannistaa.

Lannistumisen selätti kuitenkin tieto, joka saapui kuin tilauksesta samana päivänä.

– Äitini teki tuolloin sukututkimusta ja kertoi sieltä paljastuneen, että olen suoraa sukua Beatha Wahlbomille! Se oli aivan uskomatonta. Mietin miten tämä voi olla totta. Tuntui, ettei voi olla sattumaa, että juuri minä olin valikoitunut tähän työhön.

Yhteen nivoutuneet tarinat saivat arvoisensa päätöksen paljastamistilaisuudessa. Tapahtumassa esitettiin prinssin matkaan ja rakkaustarinaan pohjautuva performanssi, jonka koreografiasta vastasi Mira Ollila ja esityksestä Birit Tornensis sekä Sofia Saari. Performanssin jälkeen kuultiin oululaisen Ilmari Mäenpään säveltämä teos, jossa yhdistettiin Ranskan hovimusiikin kaiut vierellä virtaavaan Jerisjoen solinaan sekä Wimme Saaren joikuun.

– Tämä on fantastista, Petäistö kommentoi julkistamistilaisuuden jälkeen.

– Ranska on maailman matkailutilastoissa ollut pitkään ykkönen ja siellä osataan hyödyntää matkailussa hyvin eri maakuntien ja paikkakuntien ominaispiirteitä sekä niiden uniikkia historiaa. Minusta tämä on valtavan hienoa, että myös Suomessa osataan tarttua tällaiseen.

Puheessaan hän nosti esille vastaavanlaisen esimerkin Ranskasta.

– Ranskan elokuvakaupungista Cannesista löytyy tällainen vastaavanlainen pysti aivan festivaalipalatsin vierestä. Siinä pönöttää Englannin kuningatar Victorian pääministeri Lordi Brougham, joka oli menossa tyttärensä kanssa lomailemaan Italiaan, mutta rutto esti heidän pääsynsä Italian puolelle. Niinpä lordi joutui jäämään tähän pahaiseen kalastajakylään, jossa hänelle tarjoiltiin Välimeren rannikon parasta bouillabaisseä, kalakeittoa. Sen jälkeen lordi ei enää lähtenyt yhtään mihinkään, vaan rakennutti huvilan Cannesiin, ja siitä lähti Ranskan Rivieran voittokulku lomarannikkona, Petäistö summaa.

Kaiken alku: Prinssin pakomatka

Muoniossa kulkiessa saattaa kuulla tarinaa 1700-luvun lopulla seudulla vierailleesta mystisestä hahmosta: ranskalaisesta kotiopettajana työskennelleestä herra Mullerista. Tämä salanimeä käyttävä mies oli Ranskan vallankumousta paennut tuolloinen Orléansin herttua Louis Filippe, joka tunnetaan aikakauteensa tyypillisestä saksalaistetusta nimestä Ludvig Filip.

Myöhemmin valtaan noustessaan hänestä tuli vallankumouksen jälkeinen ja Ranskan viimeinen kuningas. Hänen vierailustaan Muoniossa liikkuu useita tarinoita, mutta konkreettisin näistä on rakkaustarina Beata Katariina Wahlbomin kanssa. Filippe majoittui Muonion pappilassa seurakunnan Papin Mathias Kolströmin luona ja pappilaa emännöi Brita Elisabet Kolström, jonka sisar Wahlbom oli.

Rakkaustarina sai surullisen käänteen, kun Herttua suuntasi uusiin seikkailuihin ja jätti taakseen Muonion tunturit. Sydän särkyneenä suremaan jääneen Wahlbomin huomattiin odottavan lasta. Pappilassa raskaus pyrittiin salaamaan ja synnytys tapahtui salamyhkäisesti Liepimäjärven takana sijaitsevan Keräsjärven Hirvaslompolon rannalla sijaitsevalla pappilan kalapirtillä. Näin Muonioon syntyi tunnustusta vailla oleva kruununperillinen, poikalapsi, joka tunnetaan nimellä Puolikko-Erkki. Puolikko-lisänimensä, myöhemmin Erik Wahlbomiksi kastettu poika sai kalasaavista, jossa hänet kuljetettiin salaa kalapirteiltä pappilaan.