Muualta Lapista

Muoniolaisen ladon alta löytyi ase, joka on osa suomalaista sotahistoriaa

Ase tuoksuu aseöljyltä ja tuntuu kädessä yllättävän painavalta. Täälläkin, syksyisellä ylimuoniolaisella pihalla, on helppo kuvitella, että tätä asetta ei olisi mukava kantaa selässä maastossa.

Ase on Degtjarjova pehotnyi -pikakivääri ja se valmistettiin ennen sotia Kovrovin asetehtaalla Moskovan eteläpuolella. Se annettiin puna-armeijan sotilaalle, joka taisteli suomalaisia vastaan jatkosodassa.

Sotilas kuoli, haavoittui tai jostakin muusta syystä hylkäsi aseen Syvärillä vuonna 1941. Pikakiväärin otti haltuunsa sotasaaliiksi Jalkaväkirykmentti 50, joka lisäsi sen omiin varusteisiinsa.

Degtjarjovan litteä, pyörivä rumpulipas muistutti aikalaisia gramofonilevyistä, ja siksi ase sai tuon ajan jättihittikappaleen mukaisesti suomalaissotilailta lempinimen Emma. Emmat olivat Suomen armeijan käytössä yleisesti. Rumpulipas kävi monelle sotilaalle myös korttipöydästä, se kun saattoi olla maastossa ainoa tasainen kohta, johon jakaa pelilaput.

JR50:n käsiinsä saama Emma näki JR50:n mukana kymmeniä, satoja taisteluita ja niin jatkosodan asemasotavaiheen, puolustustaistelut kuin Lapin sodankin.

Aseen vaiheista itärintamalla ei ole tarkkoja tietoja, mutta Lapin sodasta ja sen jälkeiseltä ajalta on. Kävi nimittäin niin, että kun marraskuussa 1944 JR50 kotiutettiin Lapin sodasta, joku sotilaista ”unohti” Emman muoniolaisen ladon alle, myöhempää käyttöä varten. Pelkona oli, että Neuvostoliittoa vastaan jouduttaisiin taistelemaan vielä uudelleen.

Sotasaaliiksi saatu Emma oli otollista kätkentämateriaalia. Neuvostoliiton johtama valvontakomissio tarkkaili suomalaisten toimintaa ja sillä oli oikeus käydä läpi asiakirjoja. Jotkut suomalaiset aseet merkittiin kirjanpitoihin taisteluissa kadonneiksi tai tuhoutuneiksi, mutta sotasaalis-Emma ei ollut virallisesti JR50:n mukana. Sitä ei ollut missään dokumenteissa.

Ladon alta aseen löysi sodan jälkeen sattumalta muoniolainen Eeli Liljala, joka siirsi sen oman latonsa alle piiloon. Liljala kertoi vuosia myöhemmin, vuonna 1975, löydöstään rajavartiolaitoksen asevarastolla työskennelleelle Antti Metsolalle, joka vaihtoi aseen itselleen. Vastineeksi Metsola antoi Pohjolan Sanomien vuosikerran.

Metsola puolestaan esitteli asetta särkijärveläiselle opettajalle Pentti Rautiolle juteltuaan tämän kanssa Lapin sodasta. Rautio hoksasi, että hänen isänsä oli ollut Muonion taisteluissa JR50:n joukkueenjohtajana. Ase oli sama, jonka JR50 oli laittanut ladon alle.

Matka itärintamalta Muonioon oli pitkä. Emmamme lähti syyskuun 1944 lopulla JR50:n mukana pohjoiseen ja nousi maihin Torniossa. JR50 ja Emma näkivät Tornion taistelut ensimmäisten joukossa ja kulkivat sen jälkeen Tornionjokivartta aina Muonioon asti.

JR50:n viimeiset taistelut olivat Oloksella, kun se yritti koukata Muonion kirkonkylää miehittäneiden saksalaisten taakse. Saksalaiset onnistuivat kuitenkin vetäytymään, Muonio paloi.

Oloksen taistelut loppuivat 30.10.1944, samoin Emman matka. JR50 purettiin.

Ladonalus. Eeli Liljala. Antti Metsola.

Antti Metsola antoi aseen vuosituhannen alussa historiaa harrastavalle rajavartiolaitoksen kollegalleen Kosti Hietalalle. Asetta oli jo deaktivoitu hitsaamalla, mutta Hietala deaktivoi aseen virallisesti asesepällä. Aseen kaikki liikkuvat osat on nyt hitsattu kiinni ja piippuun on porattu reikiä.

Hietala hankki aseelle myös tarvittavat dokumentit. Poliisille kelpasi selvitys aseen vaiheista.

Nyt jo edesmennyt Metsola toivoi, että Hietala kertoisi aseen tarinan eteenpäin, kun aika on.

– Ja nyt se on kerrottu, sanoo Kosti Hietala ja laittaa aseen asekaappiinsa 80 vuotta Oloksen taisteluiden jälkeen.

Juttua varten haastateltiin Kosti Hietalaa ja käytettiin Sota Lapista -kirjaa (Amanita, 2024) sekä Sotapolku.fi-sivustoa.