Ihmiset

Muistokirjoitus: Orvo Öhmanin (8.6.1940–21.7.2025) nokkeluudella pärjää tuonpuoleisessakin

Enontekiöllä syntynyt virkamies ja muusikko Orvo Öhman vietti eläkepäivät Muonion Särkijärvellä.

Taas yksi nuoruuden ystäväni on poissa.

Kotini Enontekiöllä oli nimismiehen puustellin lähin naapuri. Penskoina olimme päivittäin tekemisissä toistemme kanssa. Nimismiehen valkaman hiekkaranta oli mainio uintipaikka, jossa kurvoimme ensimmäisistä kevään rantaporheista aina syksyn jäitten tuloon asti. Saksalaisten sotilaiden maastosta keräilyyn käytetyt puulaatikot käytimme sukelluskorokkeen rakentamiseen syvänteen laitaan. Tarzan-leikkien viidakkoa edusti entisen pellon laitaan kasvanut tiheä männikkö, jossa pääsi helposti hyppäämään puusta toiseen ja missä ”pommittava” rätkäparvi tarjosi aidon vastuksen tarzaneille.

Talvisin kuljimme koulumatkat yhtä matkaa. Soratieltä löytyi kiviä niin, ettei kilometrin mittaisen koulutien varteen jäänyt yhtään ehyttä puhelinlangan eristettä – ”kuppia” ehyeksi.

Sodan jälkeiset juoksuhaudat pihoillamme ja Hetan vaarassa tarjosivat puitteet rajuillekin leikeille. Nimismiehen kanslian vieressä oli koppi, johon rehelliset löytäjät toivat maastosta löytyneet aseet – kiväärit ja konepistoolit sekä yhden järeän pistoolin ”Ukko-Mauseri”. Eräältä Kortelaisen käsityötunnilta karkasin Orvon kanssa. Olimme jo välitunnilla vieneet reput valmiiksi koulun hyysikkään, kun pyysimme päästä tarpeille tunnilta. Käymälän takaa juoksimme Hetan vaaraan. Mäntyvaaran Antin piharakennuksen alla oli valtava panoslaatikko täynnä kiväärin vöitä ja 9 mm pistoolin ammuksia. Piilotimme laatikon nimismiehen pikkupuolen kivijalassa olevaan tuuletusluukkuun. Nyt oli panoksia ja aseita, joilla kävimme aina Sissankin selällä asti ammuskelemassa.

Yhdellä kalareissulla törmäsimme Pahakurun kämpällä aamuyöllä pariinkymmeneen vähäpukeiseen nuoreen naiseen, jotka olivat vaeltamassa Pallas-Hetta tunturireittiä.

Keskikouluaikana talvisin olin vähemmän Orvon kanssa tekemisissä, mutta kesäisin meitä yhdisti yhteinen harrastus. Olimme molemmat intohimoisia erämiehiä. Olimme ainoat ihmiset Enontekiöllä, joilla puistonvartijoiden lisäksi oli nimismiehen lupa kalastaa Ounastunturin kansallispuiston alueella. Nimismies Öhman ei koskaan hyväksynyt asetusta, jolla puiston perustamislaista poiketen evättiin paikallisilta kalastusoikeus.

Yhdellä kalareissulla törmäsimme Pahakurun kämpällä aamuyöllä pariinkymmeneen vähäpukeiseen nuoreen naiseen, jotka olivat vaeltamassa Pallas-Hetta tunturireittiä. Tytöt kyllä tekivät laverilla tilaa, mutta jostakin ihmeen syystä uni ei ottanut tullakseen. Naiset tarjosivat meille aamulla puuroakin, mutta kun lautaset ja lusikat eivät kuuluneet tavallisesti meidän retkivarustuksiin, puuro meni kompostiin, vaikka nälkä kurni vattassa.

Siiat ja harrit paistoimme ja taimenet suolasimme, muut kalat (ahvenet ja hauet) päästimme kasvamaan.

Toisen ikimuistoisen kalareissun teimme Ylä-Käkkälölle Naltituvalle tavallisilla Jawa-merkkisillä maantiemoottoripyörillä.

Kolmantena mukana oli Kari-Pekka Kumpulainen, jolta opimme paljon kalastukseen liittyviä niksejä yhteisillä reissuilla. Useamman päivän matkan ajalle sattui seisova helleaalto, eikä kala oikein liikkunut, joten kirkkaissa vesissä suurimmat kalat saimme puukkoa arinana käyttämällä. Siiat ja harrit paistoimme ja taimenet suolasimme, muut kalat (ahvenet ja hauet) päästimme kasvamaan.

Nopeasti Orvo kevensi kiusallisen tilanteen kaivamalla taskustaan Merijalin tehtaan ”apteekkarin salmiakit”, joita tarjosi pojalle ja tämän äidille.

Lopuksi hauska juttu, joka kuvaa Orvolle tyypillistä nopeaa reagointia ja hyvää tilannekomiikkaa.

Olin Orvon kanssa jalkaisin postinhakureissulla. Vaikka postitoimisto avautui jo kymmeneltä ja postiautokin saapui ennen yhtätoista, sai saman päivän postin hakea tasan klo 12.30 – täsmällisen konttorinjohtajan Väinö Mäntyniemen ansiosta. Koska olimme naapureita, kuljimme yhtä matkaa ja suunnittelimme pitkäsiiman viemistä Ketojärveen taimenia varten. Olimme jo tilanneet 200 kastematoa Rovaniemeltä ja ne hyvinkin voisivat saapua jo päivän postin mukana.

Yht’äkkiä pysähtyneen postiauton takaa juoksi esiin noin 2-vuotias poika taakse katsoen Orvoa kohti ja huusi: ”Isä… iisää.” Orvo reagoi tilanteeseen nopeasti, kumartui nuoren miehenalun eteen ja kuiskasi kuuluvasti: ”Emmekö ole sopineet, ettei asiasta julkisesti puhuta.”

Poika seisoi Orvon edessä aivan hiljaa hämmästyneen näköisenä, mutta sanattomaksi jäykistyi jäljessä seurannut pojan äitikin.

Nopeasti Orvo kevensi kiusallisen tilanteen kaivamalla taskustaan Merijalin tehtaan ”apteekkarin salmiakit”, joita tarjosi pojalle ja tämän äidille, joka jäi torumaan poikaansa meidän siirtyessä jonottamaan postin saantia.

Tuolla nokkeluudella uskon Orvon pärjäävän myös tuonpuoleisessa.

Kirjoittaja on Orvo Öhmanin lapsuusajan naapuri ja ystävä.

Luoteis-Lappi haastatteli Orvo Öhmania eri aiheista: