Kolumnit

Moni kaupunki Suomessa on valittavasti menettänyt omaleimaisuutensa

Kesälomalla tein kaksi matkaa, jotka laittoivat katselemaan Eurooppaa eri silmin. Kiersin Itämeren ja vietin neljä helteistä päivää Kristiinankaupungissa.

Kristiinankaupungissa ei tapahdu oikeastaan mitään, vaan se elää rauhallisesti omaa hidasta elämää. Keskustan alueella oli 1700-luvun ja 1900-luvun alun välisenä aikana rakennettuja ja hienosti kunnostettuja asuintaloja. Peruskoulun yksi osa oli rakennettu jo 1680-luvulla, ja oli silloinkin ollut jo koulu.

Syy on yksinkertaisesti vanhan hävittäminen mahdollisimman tehokkaasti – purkaminen.

Kaupungin kävelee läpi hetkessä ja luulen, että neljän päivän aikana tuli kierrettyä kaikki kadut. Siellä havaitsee, mikä on suomalaisten kaupunkien keskeinen ongelma. Miksi monet suomalaiset kaupungit menettävät omaleimaisuuden ja alkavat muistuttaa Murmanskia tai muuta Neuvostoliiton reaalisosialismin tuotteita? Syy on yksinkertaisesti vanhan hävittäminen mahdollisimman tehokkaasti – purkaminen. Tähän tulokseen on tultu jo vuosikymmeniä, mutta siitä ei juurikaan opita.

Kristiinankaupungissa on vanhoja taloja ja niitä remontoidaan koko ajan ja ne ovat ”halpoja” ja yksinkertaisia korjata, koska ovat selkeitä puurakenteita. Halpa on aina suhteellinen käsite.

Ainoastaan Neuvostoliiton arkkitehtuuri rikkoo tunnelman.

Kristiinankaupungissa on muutama 1960- ja 1970-lukujen liikerakennus ja virastotalo, jotka ovat selvästi kaupungin rumimmat ja huonokuntoisimmat rakennukset. Niitä on vaikea korjata ja ennen kaikkea se tulee kalliiksi.

Tanskan, Saksan ja Puolan rantamaisemia kulkiessa huomasi saman asian. Tanskassa ja Saksassa on lähes maalauksellisia vanhoja kaupunkeja oikean mittakaavan rakennuksineen, joiden ovat materiaalit helposti huollettavia ja korjattavia. Kaupunkikuva on kaunis.

Puolassa ja Baltian maissa on säilynyt vanhaa, ja sitä pidetään kunnossa. Ainoastaan Neuvostoliiton arkkitehtuuri rikkoo tunnelman. Iso betonikolossi tai muuten täysin paikkaan sopimaton rakennus rikkoo katukuvan.

Kirjoittaja on kolarilainen lukion rehtori, historian ja yhteiskuntaopin lehtori ja kirjoittamisen harrastaja