Kotimaa

Mökkielämää muualla: Iiro Orjala mökkeilee papan rakentamassa sukumökissä — ”Täällä on oppinut kunnioittamaan vettä ja merta”

Sukumökki on Iiro Orjalan ja hänen siskojensa omistuksessa. ”Tämä on tarkoitus siirtää joskus taas eteenpäin seuraavalle sukupolvelle”, Orjala kertoo.

– Ei yhtään laivaa mikkelinpäivän jälkeen, Iiro Orjala lukee ääneen.

Muumeista tuttu, hieman aavemainen lause on raapustettu Ohtakarissa Suutarin kämpän vieraskirjaan. Vaikka päivä on aurinkoinen ja maisema mitä idyllisin, niskavillat nousevat silti pystyyn. Sitaatti viittaa siis muumijaksoon, jossa ollaan majakkasaarella, ja jonka ympäristössä seilaa aavelaiva.

Tähän vieraskirjaan teksti on kuitenkin kirjoitettu vain hauskana, nostalgisena sitaattina.

Suutarin kämppä on pieni kalastusmökki Lohtajan Ohtakarissa.

Kun Lohtajan keskustasta lähtee ajelemaan kohti Vattajanniemen kärkeä, pitkän metsäisen osion jälkeen putkahtaa yhtäkkiä aivan toiseen maailmaan. Vastassa on idyllinen näkymä: valkeaa hiekkaa, aavaa merta ja vieri vieressä pieniä punaisia kalastajamökkejä.

Hetken on jopa vaikeaa uskoa olevansa koto-Suomessa.

1990-luvun lopulla syntynyt Orjala on viettänyt lapsuutensa kesät pitkälti Ohtakarissa.

– Kaksi viikkoa taitaa olla pisin aika, jonka olen täällä ollut. Isän kanssa tultiin tänne pakoon vilskettä ja kiirettä. Kerran taidettiin käydä sinä aikana kaupassa.

Vilskettä Ohtakarissa kyllä pääsee pakoon. Sen verran kaukana kaikesta ollaan, että melusaasteesta ei saaressa juuri tarvitse murehtia. Mökkirauha ei häiriinny kiireisimpänäkään kesäpäivänä, sen verran sivussa Orjaloiden mökki sijaitsee.

Poikkeuksen tekevät tietysti Kalajuhlat, jolloin saareen pakkautuu helposti tuhatpäinen yleisö. Silloin ihmisiä ramppaa välillä mökkipihan poikki tuon tuosta, mutta lopulta sekään ei liikaa häiritse.

– Kalajuhlilla on aina kova hulina ja vilinä, mutta se on aina hauskaa. Kaikki on hyvällä fiiliksellä ja silloin näkee monesti sellaisiakin tuttuja, joita ei ole nähnyt vuosiin, Orjala sanoo.

Ohtakarissa mökit ovat aina siirtyneet suvussa sukupolvelta toiselle. Suutarin kämpänkin on rakentanut aikanaan Iiro Orjalan pappa, Vilho Tiitto, yhdessä veljensä Paavo Tiiton kanssa.

Alkuun kämppä oli Vilho Tiiton ja hänen kalastusporukkansa käytössä, mutta siirtyi jo 1960-luvun loppupuolella Tiiton ja hänen vaimonsa nimiin. Silloin Ohtakariin ei vielä päässyt kuin veneellä. Pengertie saareen rakennettiin vasta seuravalla vuosikymmenellä.

Vilho Tiitto oli Lohtajalla tunnettu suutari, minkä vuoksi mökki kulkee yhä tänä päivänä nimellä Suutarin kämppä.

– Vilho teki suutarin töitä ja asui sitten kesät täällä kalastamassa. Täällä on ollut hyvä kalastaa, Orjala kertoo.

1990-luvun lopulla Suutarin kämppä koki ensimmäisen sukupolvenvaihdoksen, kun se siirtyi Orjalan vanhemmille. 2013 mökki siirtyi jälleen eteenpäin Iiro Orjalalle sekä hänen siskoilleen Emma Orjalalle ja Katja Pohjoselle.

– Mökki on meillä yhteiskäytössä. Tämä on tarkoitus siirtää joskus taas eteenpäin seuraavalle sukupolvelle, Orjala kertoo.

Suutarin kämppä ei ehkä koolla tai hienouksilla koreile, mutta sisään mahtuu kaikki olennainen. Tuvassa ja pienessä kamarissa on nukkumatilat yhteensä viidelle. Ruokaa voi laittaa kaasuhellalla, sillä sähköjä mökissä ei ole. Vesi täytyy kantaa läheiseltä vesipisteeltä kanistereilla, eikä omaa vessaa ole.

Katso tästä video mökiltä:

– Täällä on aina kokattu sellaista yksinkertaista ruokaa. Paistettu makkaraa, laitettu lihapullia ja muusia kaasuliedellä, tai paistettu palaa, jos on saatu saalista tai ostettu kalastajilta, Orjala sanoo.

Kalaa Ohtakarissa on riittänyt.

Maakirjoissa Ohtakari mainitaan kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohtana jo 1500-luvun puolivälistä lähtien. Nykyisistä mökeistä vanhimmat ovat 1800-luvun puolivälistä, mutta suurin osa niistä on rakennettu 1950–1960-luvuilla.

Vaikka ammattikalastajat ovat jo siirtyneet pitkälti ajasta ikuisuuteen tai ainakin jo eläkkeelle, Ohtakarissa kalastus on edelleen läsnä.

Sukumökki on säilynyt yli kuusikymmentä vuotta pitkälti alkuperäisessä asussaan. Takan päällä on ikivanha radio, tuvan nurkassa korissa Tarzan-sarjakuvia 1980-luvulta.

Mökillä aikaa on luonnollisesti vietetty pitkälti pihalla. On uitu, kalastettu ja kierrelty saarta. Noin 30 hehtaarin kokoisella saarella on riittänytkin tutkittavaa. Orjalan lapsuuden suosikkipaikkaa ei valitettavasti enää ole.

– Eskon laituri oli sellainen pieni uimalaituri tuossa rannassa. Siinä leikittiin ja vilvoiteltiin jalkoja vedessä.

Lapsena vedessä pulikoitiin tietysti aina niin pitkään, että huulet sinersivät, ja saaren sijainti on antanut siihen mahtavat puitteet. Vieressä Vattajan hiekkarannat tuntuvat jatkuvan silmän kantamattomiin. Yksin perheen lapset eivät kuitenkaan rantaan saaneet mennä. Tarinoita näkistä kerrottiin ahkerasti.

– Täällä on kyllä oppinut kunnioittamaan vettä ja merta, Orjala sanoo.

Orjalan parhaat lapsuuden mökkimuistot liittyvät kenties kesäaamuihin ja meren ääniin.

– Kun aamulla heräsi siihen, kun vanhemmat laittoivat mökissä aamupalaa, ja kun meni avaamaan mökin oven ja kuuli, kun kalastajat lähtivät veneillään liikkeelle, Orjala muistelee ja tuijottaa hetken meren suuntaan.

Sitä äänimaailmaa ei vain voita mikään.

Koska mökissä ei ole omaa vessaa tai ulkohuussia, vessa- ja suihkuasiat on edelleen hoidettava Ohtakarin huoltorakennuksessa. Orjala muistelee, kuinka lapsena vessareissutkin saattoivat olla seikkailu, varsinkin yöaikaan.

– Isä kertoi useasti kummitustarinoita, Orjala naureskelee.

Yhden isän tarinan mukaan Ohtakarin sillan kaiteella istuu aina yöaikaan vanhan kalastajan haamu, joka tilaisuuden tullen nappaa pahaa aavistamattoman ohikulkijan onkensa koukkuun ja kelaa luokseen.

– Ne olivat varsinaisia hyvän mielen iltasatuja. Niiden jälkeen oli jännä lähteä vessaan.

Jutussa on käytetty lähteenä myös Ohtakarin Kalastusmuseoyhdistyksen julkaisemaa Ohtakari-kirjaa sekä Lauri Tuomi-Nikulan kirjoittamaa kirjaa Saariston helmet - Pohjanlahden kalastajasaaret.

Juttu kuuluu Hillan toimitusten yhteiseen Kesäkeidas-juttusarjaan, jossa esitellään lukijoidemme tärkeitä kesänviettopaikkoja Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueilta. Juttusarja päättyy elokuussa.