Hyvinvointi

Maria Siekasta vietiin lapsena metsään, eikä se aina ollut mukavaa – Nyt luonto on henkireikä

Korissa on jo herkkutatteja edellispäivän pyöräretkeltä siltä varalta, ettemme löytäisi mitään. Ei tarvitse kuitenkaan mennä kauas polulta, kun Maria Siekas löytää ensimmäiset karvarouskut.

– Kun kerää sieniä, pitää peittää tyvi, että sienen juuret jää peittoon. Silloin voi kerätä lisää ensi vuonna samasta paikasta. Sanon tästä aina kaikille, hän sanoo ja painelee maata kenkänsä kärjellä.

Ylläsjärvellä asuva Siekas työskentelee kuvataideopettajana Kittilän yläkoulussa ja lukiossa, mutta hän on myös luonnontuotealan yrittäjä.

– Minut on viety puolukkametsään, hillametsään, metsänistutukseen. Joskus on kyllä pakotettukin, ei se aina ole ollut niin hauskaa. Se on ollut työtä, ja kun on menty metsään, on tiennyt, että siellä ollaan, hän muistelee lapsuuttaan pohjoisruotsalaisessa Kitkiöjärven kylässä.

Mie liikun aika paljon yksin. Se on mulle semmonen henkireikä. Maria Siekas

Nyt kun metsässä voi kulkea niin kuin itse haluaa, Siekas lähtee sinne aina mielellään.

– Mie liikun aika paljon yksin. Se on mulle semmonen henkireikä, hän sanoo.

Siekas retkeilee ja poimii marjoja, ja hänellä on myös metsästyskortti. Opiskeltuaan muutama vuosi sitten luonnontuotealaa hän alkoi kiinnostua aiempaa enemmän myös sienistä.

– Olen poiminut aiemminkin sieniä, mutta en ole ymmärtänyt niitten merkitystä, hän sanoo.

Joskus metsä- ja tunturiretkillä on mukana myös piirustusvälineet.

Siekas pitää kaikista vuodenajoista, mutta mieluisimpia ovat kevät ja syksy.

– Ne on aikoja, jolloin voi kerätä kaikkea ja seurata luontoa. Keväällä luonto herää henkiin, ja näkee, kun omat viljelykset alkaa nousemaan. Syksy on sadonkorjuun aikaa. Talvi on hiihtämistä ja muuten nauttimista koiran kans lenkillä, hän sanoo.

Luonnosta keräämänsä marjat, sienet ja kasvit Siekas jalostaa elintarvikkeiksi ja ihonhoitotuotteiksi. My Arctic Garden Lapland -yrityksensä hän perusti muutama vuosi sitten suoritettuaan luonnontuotealan opinnot Muoniossa.

Monessa muussa maassa käytetään luontoa aivan toisella tavalla kuin me. Maria Siekas

Jokaisella kasvilla on oma sesonkiaikansa.

– Esimerkiksi ensimmäinen, mitä lähden keräämään, on kuusenkerkkä. Se kasvaa hirveän nopeasti, ja sesonki on lyhyt. Tehen kuusenkerkkäsiirappia, -suolaa ja -juomaa, ja joskus olen tehnyt kuusenkerkkähyytelöäkin. Kuusenkerkkää voi semmosenaankin napsia, se on hyvin c-vitamiinipitoinen.

Siekaksen oma suosikki on kehäkukka. Sitä ei kasva luonnossa, mutta hän kasvattaa sitä itse, ja siitä hän tekee muun muassa huulirasvaa, iho- ja kasvoöljyä ja jalkasuolaa jalkakylpyyn. Voiteita syntyy myös muun muassa siankärsämöstä ja mesiangervosta. Siankärsämö sopii Siekaksen mukaan hyvin jalkavoiteisiin.

Luonnonmarjoista Siekas tekee mehua ja hyytelöä, ja myös pihan mustaherukoista syntyy mehuja ja talveksi glögiä.

– Luonnontuotealan koulutuksen jälkeen oppi ymmärtämään, kuinka paljon meillä on luonnossa käyttämättä, mikä me nykyihmiset ollaan unohettu. Monessa muussa maassa käytetään luontoa aivan toisella tavalla kuin me, Siekas sanoo.

Ulkomaalainen tuttava esimerkiksi kertoi, että suolaheinästä voi valmistaa hyvää pestoa.

Myös luonnon laaja luonnollinen lääkevarasto on Siekaksen mukaan unohdettu.

Siekas viihtyy Ylläksen alueella ja uskoo sen johtuvan siitä, että maisemassa on paljon samaa kuin lapsuuden ympäristössä Kitkiöjärvellä, vaikkei siellä tuntureita olekaan. Kitkiöjärvi on pieni kylä Ruotsin puolella suunnilleen Muonion korkeudella reilu parinkymmentä kilometriä rajajoelta sisämaahan päin.

– Siellä on hiekkadyynejä ja avaraa kävellä metsässä, ja siellä on samantyyppistä metsää kuin täällä. Siellä on paljon järviä ja harjuja ja helppokulkuisia metsiä, Siekas sanoo.

Jos multa kysytään, että minkämaalainen olen, niin olen torniojokilaaksolainen. Maria Siekas

Sukujuuria Siekaksella on molemmissa maissa, ja suvusta löytyy myös saamelaistaustaa ja poronhoitoa. Suomessa hän on asunut 35 vuotta.

– Jos multa kysytään, että minkämaalainen olen, niin olen torniojokilaaksolainen, hän sanoo.

Kysymys äidinkielestä on hankala. Siekas sanoo, ettei oikeastaan edes kunnolla muista, mitä kieltä kotona on käytetty.

– Todennäkösesti torniojokilaakson murretta. Koulukieli on ollut ruotsi, opettajat on olheet Etelä-Ruotsista. Mummon kans on puhuttu tornionjokilaakson murretta. Minun vanhemmat on puhuneet ruottia, meänkieltä ja suomea, hän sanoo.

Siekas opiskeli kuvataideopettajaksi Uumajassa, mutta veri veti pian takaisin pohjoiseen. Kalixista hän olisi saanut vakituisen viran, mutta se ei sopinut suunnitelmiin.

– Mulla oli hellu Ylläsjärvellä.

Hellusta tuli puoliso, ja Siekas sai töitä Kolarista. Kittilässä hän on käynyt töissä viimeiset 13 vuotta.

Siekaksen kodin yhteydessä on pieni putiikki, jossa on myynnissä sekä Siekaksen taidetta että hänen luonnontuotteitaan. Putiikki on auki pyynnöstä ja sesonkiaikoina muulloinkin.

Siekas on ollut tuttu näky myös monessa markkinatapahtumassa, ja tänä syksynä hänellä on ollut yhdessä Anja Degiampietron kanssa pop up -myymälä sunnuntaisin Totovaaran parkkipaikalta. Totovaarasta lähtevät retkeilyreitit Aakenustunturiin.

– Pitää mennä sinne, missä asiakkaita vois olla, hän sanoo.

Degiampietron Finnomenal-yrityksellä on paikalla kahvila ja riippukeinujen testausta.

Vierailijoita kiinnostaa tämä meän puhas luonto. Maria Siekas

Luonnontuotealan opinnot Ammattiopisto Lappiassa antoivat Siekakselle luonnontuotetuottajan ja -neuvojan pätevyyden, ja hän voi myös vetää esimerkiksi sieni- ja luonnonkasvikursseja sekä erilaisia työpajoja.

– On kysytty, jos mie vetäisin turisteille työpajaa. Vierailijoita kiinnostaa tämä meän puhas luonto, hän sanoo.

Taiteilija kun on, Siekas tekee itse myös tuotepakkaustensa etiketit. Tilaustöitäkin hän maalaa, ja nekin liittyvät usein luontoon. Moni esimerkiksi haluaa ikuistuttaa lempipaikkansa maalaukseen. Siekas on tehnyt myös erilaisia kuvitustöitä.

Kittilän kirjastoon syyskuulle sovittu näyttely siirtyi kirjaston remontin vuoksi ensi vuoteen.

Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.

Koriin on löytynyt lisää sieniä.

– Oli kylmä kesän alku, sitten oli helle eikä ollut kosteutta. Nyt vasta herkkutatit nousee, ja se on minun mielestä aika myöhään, kun nyt on jo syyskuu, Siekas sanoo.

Hän kertoo myös löytäneensä tänä vuonna tähän mennessä vain kaksi matsutakea, vaikka povattiin huippuvuotta. Aikaisempina vuosina hän on saattanut kerätä matsutakea itselleen ja myyntiin kymmeniäkin kiloja.

Yksi sellainen sieni on, jota Siekas ei syö eikä kerää – ei enää.

– Äiti keräsi tosi paljon korvasieniä. Siihen aikaan, kun olen ollut pieni, korvasientä oli ihan kaikissa ruuissa. Tapa, millä äiti jalosti sienen, ei ole se, mikä se tänä päivänä on. Tänä päivänä suositukset on aivan erit, hän sanoo.

– Mie en enää kerää, mutta jos näen korvasieniä, otan niistä mielellään valokuvia, ja se riittää mulle, Siekas sanoo.