Kolumnit

Lystrosaurus oli täydellinen

Onkohan maailmassa ollut onnellisempaa oliota kuin lystrosaurus? Se eli reilut 250 miljoonaa vuotta sitten yhden maapallon suurimmista joukkotuhoista jälkeen.

Lystrosaurus oli nöyrä ja vaatimaton kasvinsyöjälaji, jolla oli tylppä naama, suuret silmäkuopat ja kaksi suurta, hassun näköistä kulmahammasta. Sian kokoinen nisäkkäiden esi-isä näytti fossiilien perusteella lystikkäältä eikä ollut tippaakaan vaarallinen, mutta se selvisi permikauden ilmaston lämpenemisestä ja oli tuhon jälkeisen maapallon yleisin selkärankainen.

Se hallitsi lähes koko planeettaamme Etelä-Afrikasta Venäjälle ja Kiinasta Etelämantereelle, kolme neljäsosaa kaikista maailman selkärankaisista oli lystrosauruksia.

Lystrosaurus oli täydellinen downshiftaaja. Sillä oli koko maailma leikkikenttänään, sillä muut sen kokoiset tai sitä suuremmat lajit eivät pärjänneet planeettamme muuttuneen ilmaston mullistuttua suuresti, mutta se eli silti nöyränä ja sopeutuvana kasvissyöjänä. Suurin osa kasveista oli tuhoutunut ja ruokaa oli vähän, mutta ahkera lystrosaurus kattoi isojakin alueita etsiessään täytettä mahaan – juuria, mukuloita, mitä tahansa. Kulmahammasnysät olivat sen ainoa työkalu, sillä ei ollut edes muita hampaita.

Monet nykynisäkkäistä polveutuvat ainakin osin lystrosauruksesta, myös ihminen. Ihminen on monella tavalla lystrosauruksen kaltainen, sopeutuvainen ja tietyllä tapaa ahkerakin ravintoketjun huippu, mutta monella tavalla myös lystrosauruksen vastakohta: ahne, kuluttava ja tuhoisan tehokas keksimään työkaluja.

Molemmat eläimet, ihminen ja lystrosaurus, kohtasivat tai kohtaavat lajinsa kukoistuksessa muuttuvan planeetan. Lystrosaurus pärjäsi pitkään vaatimattomalla elämäntavallaan, mutta ihmisen kohdalla se vaihtoehto taitaa olla mennyttä. Löytääkö laji kuitenkin työkalut muuttuvan ilmaston muovaamalla pallolla elämiseen?

Lystrosaurukselle kävi lopulta huonosti. Sillä ei pitkään aikaan ollut luontaisia saalistajia, sillä suuremmat, ahneemmat ja toisella tapaa erikoistuneet eläimet olivat tuhoutuneet. Liskot kuitenkin toipuivat hiljalleen ja kasvoivat sukupolvi sukupolvelta, lopulta niin isoiksi, että niistä tuli saalistajia lystrosauruksillekin. Koska lystikäs lystrosaurus ei ollut tottunut olemaan kenenkään saalis, se oli isoille liskoille helppo ateria.

Esimerkiksi erythrosuchus kasvoi kolmemetriseksi ja oli aikansa huippupeto, eikä lystrosaurus osannut tai ehkä edes ymmärtänyt lainkaan puolustautua siltä. Erythrosuchukset söivät lystrosaurukset suihinsa, mahdollisesti jopa sukupuuttoon asti.

Maailman hallitsija lystrosaurus katosi. Liskot kasvoivat vuosimiljoonien aikana dinosauruksiksi ja olivat vuorollaan pallon hallitsijoita, mutta dinosaurustenkin aika loppui meteoriitin iskuun ja sen aiheuttamaan mullistukseen.