Mielipiteet

Lukijoilta: Luoteis-Lapistakin löytyi valtakunnallisesti arvokkaita arkeologisia kohteita

Kolarista listaukseen pääsi seitsemän aluetta, Muoniosta viisi.

Viimeisten viiden vuoden aikana Museovirastossa on seulottu Manner-Suomen valtakunnallisesti merkittävimmät arkeologiset kohteet. Hankkeen nimi lyhennettiin kirjainyhdistelmäksi VARK. Maastamme tunnetaan yli 38 000 muinaisjäännöstä, joita arkeologisissa tutkimuksissa löytyy vuosittain jatkuvasti lisää. Valtakunnallisesti arvokkaiksi hyväksyttiin lopulta 1392 kohdetta, jotka hienoisesti painottuvat rannikoille ja maan kaakkoisosaan. Kohteiden nosto merkittäviksi perustuu maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen alueidenkäytön suunnittelujärjestelmään, jossa kaavoituksen ja maankäytön vaikutukset rauhoitettuihin muinaisjäännöksiin on huomioitava.

Merkittävyys määritettiin kohteiden kulttuurihistorian, tutkimusarvon, yleisyyden tai harvinaisuuden, ympäristön ja maiseman sekä säilyneisyyden perusteella. Tavoitteena oli tunnistaa ja inventoida kaikissa oloissa säilytettävä arkeologinen kulttuuriperintö arvioimalla kohteiden ympäristövaikutuksia muun muassa luontoon, ihmisiin, yhteisöihin ja talouteen nähden. Lopputulos esitetään valtioneuvostolle hyväksyttäväksi. VARK-alueista tuotettiin maakunnalliset kuvaukset, Lapista kaksikin, sillä eteläosa ja Saamen kotiseutualue käsitellään erillään hanketta vetäneen Teija Tiitisen mukaan. Lisätietoa löytyy Museoviraston verkkosivuilta ja muinaisjäännösrekisteristä kyppi.fi.

Yllättävää oli kohteiden vähäiseksi arvioitu vaikutus yritystoimintaan, vaikka kulttuuriperinnön hyödyntäminen matkailun sisällöntuotannossa on yleistynyt. Toisaalta maankäyttöön nojautuva yritysmaailma voi kokea suojelukohteet kiusallisina työn hidasteina.

VARK-työryhmä määritteli kohteiden ympäristövaikutuksina muun muassa paikalliset luontoelämykset ihmisten hyvinvointia lisäävänä tekijänä. VARK-kohteista jopa 70 prosenttia sijaitsee maaseudulla. Tämä voi edistää alueiden vetovoimaa ja tasa-arvoisuutta. Museovirasto kannustaakin hoitamaan VARK-kohteita, joihin on haettavissa muinaisjäännösten hoitotukea. Yllättävää oli kohteiden vähäiseksi arvioitu vaikutus yritystoimintaan, vaikka kulttuuriperinnön hyödyntäminen matkailun sisällöntuotannossa on yleistynyt. Toisaalta maankäyttöön nojautuva yritysmaailma voi kokea suojelukohteet kiusallisina työn hidasteina.

Mitkä kohteet valikoitiin Luoteis-Lapista? Kolarista mainitaan seitsemän VARK-aluetta, jotka sisältävät kahdeksan erillisiksi laskettua muinaisjäännöstä. Esiteollista kalkintuotantoa edustavat Äkäsjokisuun Kalkkitörmän polttouunit, jotka olivat käytössä ennen Partek Oy:n teollisuuslaitoksen avaamista vuonna 1968, kun varhaisimmat viitteet kyläalueen kalkkiesiintymistä ulottuvat 1700-luvulle. Vanhinta kulttuurikerrostumaa edustavat Luntanginkankaan kivikautiset asuinpaikat. Runsaslöytöisestä kohteesta on saatu yli 9000 vuotta vanha radiohiiliajoitus. Ainakin 1800-luvulle ulottuvaa tervanpolttoperinnettä edustaa Venejärven Mukkaskoskenlaen tervahauta, joka sijoittuu merkittävän kulttuuriympäristön, Teuravuoman telatie- eli pitkospuureitin tuntumaan.

Porkkavaarassa hyvin säilyneet rajalatomukset edustavat jo 1200-luvun jälkipuolella Muonion-, Tornion- sekä Ounasjokilaaksojen väliselle vedenjakajalle kehkeytynyttä vyöhykettä, joka erotti ruotsalaisten pirkkalaiskauppiaille vahvistaman alueen novgorodilaisesta Lapin käynnin piiristä. Pähkinäsaaressa 701 vuotta sitten solmitusta rauhasta huolimatta Ruotsin katolinen kirkko levittäytyi asutustoiminnan mukana pohjoiseen, jossa mainitun vedenjakajan myötäisesti jo 1370-luvulla vahvistettiin Upsalan arkkihiippakunnan ja Turun hiippakunnan välinen raja. Se erotti Länsipohjan maakuntaan liittyneen Tornion nykyiselle Rovaniemelle ulottuneesta Kemin pitäjästä. Alueen eteläosassa rajapyykeistä on löytynyt mainintoja jo vuodelta 1346. Pitäjien pohjoispuolelta aukenivat metsäsaamelaiset Lapinmaat, joiden Tornionjoella tiedetään 1430-luvulla alkaneen nykyisen Pellon pohjoispuolelta Sorvasta. Vuonna 1584 Tornion pitäjän luoteisraja vedettiin jo Enontekiön Sonkamuotkaan. Toimenpide vahvisti Väylän eteläosista käsin talonpoikaista eränkäyntiä ja helpotti uudisasutusta, kun samoihin aikoihin Kolariin ensimmäisen maatilan perusti savolainen Pekka Kolari.

Porkkavaara nykyisin kolmen kunnan kulmalla oli heti Rauvastenvuomalla sijainneen Kemin Lapin etelärajan pohjoispuolella Sompion käräjiltä vuodelta 1687 säilyneen tiedon mukaan. Raja vedettiin pohjoisessa Ruototunturiin Muonion, Enontekiön ja Kittilän yhtymäkohtaan. Vedenjakajan muut rajapyykit sijoitettiin Hirvasselkään, Untesrovan Rajalaelle, Sammalvaaraan, Porttitievalle sekä Tuulijoenselkään. Rajalatomukset piirrettiin kartoille ensi kerran 1754. Historianprofessori Kyösti Julku löysi pyykeistä useimmat 1990-luvun alkupuolella. Porkkavaara kertoo näin läntisen Lapin kunnanrajojen syntytarinaa.

Edelleen Pajalan Köngäsen 1600-luvun puolivälissä alkaneeseen ruukkitoimintaan liittyvät VARK-kohteet Kolarissa ovat Lappeankankaan sysi- eli hiilimiiluesiintymät sekä Juvakaisenmaan louhoskaivannot, joista viimeisimmät syntyivät 1840-luvun autonomisen Suomen kaivossuunnitelman kärkihankkeena. Saako muinaisjäännöksenä rauhoitetulta alueelta etsiä malmia jokaisenoikeudella? Eipä tosiaankaan, varsinkaan maa- ja kallioperään kajoavin näytteenottomenetelmin. Näin on kuitenkin käynyt Juvakaisessa lähivuosina kobolttiyhtiön toimeksiantona. Kulttuurisesti erityiseksi arvotettuun paikkaan malmiyhtiö on tarkentanut etsintälupahakemuksensa. Kaivaminen alueella ei siis muinaismuistolain mukaan ole nykyään sallittua. Vanhimmistakin louhoskuopista on vasta murto-osa kartoitettu arkistotallenteisiin.

Muoniosta VARK-luetteloon valittiin viisi kohdetta. Niistä kolme, nimittäin Paka- ja Äkässaivojen pyhät lammet sekä erikseen rekisteröity Kirkkopahdan seitakivi liittyvät vanhoihin saamelaisperäisiin uskomuksiin, ja kohteet ovat kaikki tunnettuja nähtävyyksiä. Sellainen on myös listalle otettu Jerisjärven Keimiöniemen Kenttäranta ikiaikaisine kalamökkeineen, kun järvikalastuksen merkit paikalla ulottuvat muun muassa tuuralöydön perusteella jo kivikaudelle.

Esihistorialliseen maariistan pyyntiin viittaa Juutilaisenjärven kuoppajärjestelmä Kajangin kylän itäpuolella. Alueelta on laskettu kaikkiaan 21:n kuopan muodostelma.

Kuopat sijaitsevat peuranpyynnille tyypillisesti mäntyä kasvavalla harjulla, kun lähialueella yhä on poroaitoja siuloineen. Pyyntimenetelminä kuopat ovat pohjoisella pallonpuoliskolla tavanomaisia. Muoniosta tunnetaan kaikkiaan 48 pyyntikuoppaesiintymää. Kuoppien lukumäärät voivat paikoittain vaihdella yksittäisestä kymmeniinkin. Pyyntikuopat on kaivettu alkujaan pari metriä syviksi, ja seinämät ovat olleet lähes pystysuorat. Kuoppia on voitu tukea puurakenteilla. Pohjalla on voinut olla keihäs pystyssä. Käyttöaikanaan kuopat naamioitiin risuilla, sammalilla ja jäkälällä. Kuopparyhmien kaivaminen, käyttö ja saaliin käsittely vaati metsästäjiltä yhteistoimintaa. Maatuneet pyyntikuopat ovat pyöreänsoikeahkoja, nyttemmin enää vain loivia painumia. Suomen vanhimmat pyyntikuopat ajoittuvat jo mesoliittiselle kivikaudelle noin 10 000 vuoden taakse, vaikka pääasiallinen käyttöaika painottuu meillä noin 3000 vuoden jaksolle ennen ajanlaskumme alkua. Historiallisia lähdetietoja tunnetaan Suomesta ja Ruotsista kuoppapyynnistä 1600-luvulta vielä 1900-luvulle asti.

Hilkka Oksala, Kolarin kotiseutumuseon kausiamanuenssi, arkeologi (FM)