Mielipiteet

Lukijalta: Varhaiskasvatus vieraili kotimuseolla - Harva lapsista oli nähnyt, miten lehmä syö

Kittilän kunnan viisivuotiaat kävivät Alakylässä Vene-Aapon Venehuoneella, aikamatkalla 150 vuoden takaiseen maailmaan. Vieressä virtaa vanha valtatie, Ounasjoki. Vierailupaikka kertoi veneentekijän työpaikasta, venehuoneesta. Ennen autojen aikaa Alakylään olisikin tultu Könkäältä tai kirkonkylältä veneellä.

Puhuimme ruuasta, viljan viljelystä pohjoisen äärialueella sekä lehmien avulla saadusta ruuasta. Maidon, voin, viilin ja juuston lisäksi tärkeä tuote oli lehmän lanta. Se oli lannoite, joka sai perunat kasvamaan. Nykyään olemme täysin ostolannoitteiden varassa, sillä koko kunnassa on vain yksi maitotila. Lehmä oli ennen perheen tärkein omaisuus ja vieläkin tunnetaan sanonta, joka kertoo huonosta talouden pidosta: tyhmintä on lypsävän lehmän tappaminen.

Lehmän ruoka, nurmi, kasvaa hyvin Lapin viileinä kesinä ja jänkäpelloissa riittää kosteutta myös kuivana aikana, pohjoisen maanviljely on sopeutunut hyvin omaan ilmastoonsa.

Harva lapsista oli nähnyt, miten lehmä syö. Laiduntaminen ei ole vain lehmien jaloittelua vaan tapa, miten se ahmii ruokaa, kuten kiireinen kaupunkilainen take away -annoksensa kanssa kulkiessaan. Syötyään tarpeeksi lehmä asettuu märehtimään ja vasta silloin ruoka menee ruuansulatuksen käyttöön. Lehmän ruoka, nurmi, kasvaa hyvin Lapin viileinä kesinä ja jänkäpelloissa riittää kosteutta myös kuivana aikana, pohjoisen maanviljely on sopeutunut hyvin omaan ilmastoonsa. Suopeltojen kohtalona saattaa kuitenkin olla niiden käytöstä poistaminen. Menetetäänkö näillä muutoksilla entiset vahvuutemme?

Viljan viljely oli kovaa työtä, sitä esiteltiin sadun avulla. Sadussa Pieni punainen kana teki yksin kaikki työt, eivätkä kaverit auttaneet muussa kuin leivän syömisessä. Arvot ovat muuttuneet, huomasi lasten kanssa keskustellessa: 60-luvun lapsi olisi paheksunut sitä, että ei osallistu yhteiseen työhön. 2020-luvun lapsen mielestä leipä olisi kuulunut jakaa kaikille, myös heille, jotka eivät olleet mitään tehneet.

Riihen puintia ei enää tehdä käsin, mutta sana on jäänyt käyttöön, kun kerrotaan hikisestä, vaativasta urakasta. Kohta onkin alkamassa valtion budjettiriihi ja sen mäiske kuuluu kauas!

Jos viljasato epäonnistuu eikä jauhoja ole, jouduttiin ottamaan käyttöön hätäruoka. Näytettiin, miten pettua otetaan männystä. Muistelimme Saarijärven Paavon sanoja: ” pane leipään puolet petäjäistä, kahta leveämmät ojat kaivan”. Vuonna 1867, jolloin Suomi kohtasi Euroopan viimeisen rauhanajan nälänhädän, ei mietitty soiden entisöimistä, johon nyt on varaa hyvinvointivaltiossa koko ikänsä eläneillä, hiukan ylipainoisilla ihmisillä.

Hevonen oli tärkeä apu raskaissa töissä. Työhevosesta on jäänyt muistoksi sana hevosvoima ja lapset voivatkin kysyä kotona, paljonko hevosvoimia onkaan perheen autossa.

Naisten töistä puhuttiin myös. Pyykinpesu sähkön aikakaudella on vain pesuohjelman valinta pyykkikoneesta. Menneisyydessä se oli koko päivän työ pyykkilaudan, keittämisen ja joessa huuhtelun kanssa. Leipominenkin on yksinkertaista, vain sähköuuni lämpenemään. Entisaikojen emäntä aloitti leipomispäivän ulkokaton kastelulla ja jonkun piti olla palovahtina pihalla. Tulipalot, eli punainen kukko, olikin usein ei-toivottu vieras.

Tunnin vierailun jälkeen porukka lähti takaisin nykyajan kulkuvälineellä, linja-autolla. Soutamalla ja sauvomalla kohti Kittilää olisikin mennyt tovi. Mutta entisinä aikoina ihmiset selvisivät Kemiin asti ulottuneista, veneellä tehdyistä, viiden kosken kautta kulkeneista kauppareissuista. Silloin ei tarvinnut lähteä salille, arjessa sai ihan tarpeeksi voimatreeniä!

Kirjoittaja pitää kotimuseota Vene-Aapon Venehuoneella Alakylässä.