Mielipiteet

Lukijalta: Kasvuvyöhykkeen huipulla

Vihdoin on koittanut sisäkylvön aika. Ikkunalaudat täyttyvät esikasvatusruukuista ja pikku taimista.

Itse olen puutarhurina kokeileva ja salliva harrastelija, joka noudattaa kylvöohjeita vähän sinne päin ja improvisoiden. Aina ei hektisessä perhearjessa ehdi muuta kuin viskoa siemenet multaan, ja katsoa sitten miten käy. Tällöin myös minulla ei ole paljon vaatimuksia ja ennakko-odotuksia kasveja kohtaan, ja ne saavat toteuttaa itseään vapaasti. Ei ole pakko kasvaa suureksi, suoraksi ja hyvännäköiseksi, ei ole pakko kukkia, tuottaa satoa, tai olla muutenkaan hyödyksi. On mukavaa kun ei ole suorituspaineita, ei kasvilla eikä puutarhurilla.

Ehkä se on Lapin karu ja haastava kasvuympäristö mikä saa suhtautumaan armollisesti itseensä ainakin puutarhurina. Enontekiöllä viljellessä mietityttää usein että pärjääkö kasvi tai lajike näin pohjoisessa. Olen sitä mieltä että parempi on kokeilla kuin olla kokeilematta. Kasvit oppii tuntemaan lopulta kasvattamalla eikä vain ohjeita lukemalla. Uskon että kasvuvyöhykkeet kylvettäville siemenille ovat vain suuntaa-antavia, eikä mikään estä kasvia sopeutumasta pohjoisempaan kasvuympäristöön omalla ainutlaatuisella tavallaan.

Opin että kesäkuussa voi pikkutaimien päälle sataa monta senttiä lunta, ja ne silti selviävät.

Hyvä puoli hajamielisessä puutarhanhoidossa on se, että sillä selviää mitkä kasveista ovat helppohoitoisia ja sinnikkäitä. Oma erityinen kiinnostuksen kohteeni on pölyttäjille hyödyllisten kukkien, nk. mesikasvien viljely. Aloitin tämän harrastuksen ennakkoluulottomasti heti ensimmäisenä kesänä Enontekiöllä jolloin kasvatin siemenestä noin kymmenen eri mesikasvia.

Paljon tuli opittua Lapin viljelyolosuhteista ja -mahdollisuuksista pelkästä yhdestä pölyttäjien kukkapenkistä. Opin että kesäkuussa voi pikkutaimien päälle sataa monta senttiä lunta, ja ne silti selviävät. Opin että kaukasianmaksaruoho (Sedum spurium) tulee syödyksi juurineen villikanien vatsoihin kauan ennen kuin siitä ehtii tulla pölyttäjille ravintoa. Kangasajuruoho eli timjami (Thymus serpyllum) ei silloin kukkinut, mutta antoi maustetta kotikeittiööni koko kesän ajan, ja levisi kukkapenkissä ilomielin maksaruohon tilalle. Iisoppi (Hyssopus officinalis) kasvoi sitkeästi matalana varpuna. Mahtavaa, ajattelin, että tämä Välimeren puolipensas osasi heti sulautua paikalliseen tunturikasvillisuuteen. Rohtopurasruoho (Borago officinalis) oli niin sanotusti testivoittaja pölyttäjien kukkapenkissäni. Sen karvaisen piikikkäät lehdet eivät maistuneet villikaneille, mutta kukat olivat kimalaisille suurinta herkkua. Kaikesta siis tuli jotakin, eikä voinut kuin ihailla luonnon anteliaisuutta.

Eniten koen oppineeni että viljely Enontekiöllä ei ole missään nimessä askeettista puurtamista armottomissa olosuhteissa, eikä viljeltävien kasvien tarvitse olla yksipuolisia. Jo pienellä vaivalla saa aikaan mielenkiintoisia tuloksia ja arvokasta kokemusta. Ei tarvitse olla viljelyn ekspertti laittaakseen kädet multaan ja aloittaakseen kokemuksen kartuttamisen heti. Maaperän parannuksesta ja viljelystä ei ehdi oppimaan kaikkea yhden kasvukauden aikana, mutta pitkälle pääsee kun on kärsivällinen, armollinen itselleen ja lempeä luonnolle. Toivon palkitsevaa taimikasvatusta ja aurinkoista kevään odotusta kaikille.

Veronika Paschenko

Kirjoittaja on Vuontisjärvellä asuva harrastelijapuutarhuri.