Mielipiteet

Lukijalta: Enontekiön ja Lapin alueen pitäjien suvuissa on paljon yhteistä

Suomen kesä on jo täydessä vauhdissaan. Kesä on myös useiden sukujen kokoontumisen aikaa ja niihin liittyviä kokouksia pidetään monissa paikoissa – myös Lapissa.

Sukututkimuksen myötä myös entisajan yhteiskunta avautuu tutkijalle uudessa valossa. Jotkut eivät halua sukuaan tutkittavan, kun häpeilevät esivanhemmista löytyvän ”vain” renkejä ja piikoja. Minusta rengit ja piiat näyttävät olleen todellisia luottohenkilöitä, joiksi ei kelpuutettu ketä tahansa, vaan hyvän talon tyttöjä ja poikia.

Paikkakunnaksi miellämme aina paikan, jonne ihmiset ovat muuttanut asumaan. Muuttoaallot ovat olleet aina erilaisia ja eri syistä johtuvia. Tärkeä syy muuttamiselle on ollut paremman elämisen edellytyksen hakeminen perheelle. Jokaisella pitäjällä on aina ollut omat ominaispiirteensä. Lapin alueen kunnat ovat saaneet muuttoaalloissa paljon ihmisiä eri suunnilta Suomea mm Savo, Karjala suunnilta. Voidaan puhua usein paikkakunnan perussuvuista eli ns kantasuvuista. Nämä ovat asuttaneet paikkakuntaa pitkään ja aina tiedot löytyvät 1600-luvulta saakka.

Eira-suku on alun perin Enontekiön Peltojärveltä lähtöisin. Päiviön suku on hyvin vanhaa sukua, mutten ole löytänyt yhtymäkohtaa suoraan siihen, että 1600-1700-luvuilla esiintyneen Pehr Erikinpoika Päiviö eli Eiran (1650-1724) puoliso Åsa Sarriesdatter (1653-1743), Tenon tyttäriä. Suku ei ole samaa kuin vanhempi Päiviön nimellä oleva suku. Päiviö nimi tulee saamenkielisestä Peäivaz, tarkoittaen päivää tai aurinkoa. Hänet mainitaan Peltojärven lappalaisena ja nimismiehenä 1700-luvun alussa. Päiviön sukuja on ollut pohjoisen alueilla ainakin Enontekiöllä ja Kittilässä. Eira-suvun levinneisyys on siis lähtenyt Enontekiöltä, ja sukua on paljon Norjassa ja Suomessa.

Me synnymme sukuun ja saamme syntymän hetkellä sukuyhteyden, joka säilyy elämämme loppuun saakka.

Vanhojen asuma-alueiden tunteminen ja niiden historian säilyttäminen on tärkeätä perinteen eteenpäin viemistä. Me synnymme sukuun ja saamme syntymän hetkellä sukuyhteyden, joka säilyy elämämme loppuun saakka. Polveutuminen on ainoa tapa osoittaa ihmisten ja sukujen asutuksen historia, ihmisen identiteetti määritellään aina polveutumisen perusteella. Eira-suku on vanhaa saamelaista alkuperää, ja suku on säilyttänyt tämän erityispiirteensä.

Sukuseuratoiminta perustuu sukututkimuksiin ja perinnehistoriaan ja tietysti asutushistoriaan. Suomessa perustetaan joka vuosi sukuseuroja, ja useat niistä rekisteröidään Patentti- ja rekisterihallituksessa. Sukuseura saa näin rekisteriin nimen ja id-numeron. Siitä se lähtee. Sukuseuran toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja sukukokoukset pidetään seuran säännöissä määrätyin väliajoin.

Eira-sukuseura ry on perustettu vuonna 2012, ja kokoontuu nyt viidennen kerran varsinaiseen sukukokoukseen 2.8.2025 Sodankylän Sattasessa. Eira-suvusta on ihmisiä muuttanut myös Sodankylän alueelle. Yksi suurista Eira suvun sukuhaaroista on Sodankylän Korvaseen 1800-luvun paikkeilla muuttanut Pehr Johaninpoika Eira (1784-1873). Pehr avioitui Eeva Kaisa Antintr Korvanen, Musta (1794-1875) kanssa. Korvanen tuli sukunimeksi ja isäntää kutsuttiin ”Korvasen Iso-Äijä”. Näin rengistä tuli talon isäntä, tällainen että renki saattoi päätyä isännäksi, oli hyvin yleistä. Korvasen suku on siis Eira suvun sivusukuhaara – iso ja monen sukunimen antaja Sodankylän alueella.

Sukujen erityispiirteet saattavat korostua vielä monien sukupolvien jälkeenkin.

Myös meille pohjoisen ihmisille on hyvin tärkeätä saada omien sukujuurien tuntemiseen oikeata tietoa kotiseudustaan. Sukujen erityispiirteet saattavat korostua vielä monien sukupolvien jälkeenkin. Kaikki se työ mitä nyt teemme oman kotiseudun kulttuurin eteen: kirjoitamme ja tallennamme tai keräämme vanhoja valokuvia ja tarinoita on sijoitusta meidän jälkeisille polville. Tulevaisuudestahan emme tiedä, mutta kun teemme parhaamme yhdessä toisten kanssa tai yksin, näin voimme kokea sitä hyvää oloa aina itsekin. Haluammehan jättää jälkeemme hyvää tietoa, sitä tietoa, jota vielä jälkipolvemmekin arvostaa ja se oppii arvostamaan, kun me viitoitamme heille tietä siihen.

Sukuseuratoiminta ei tulisikaan olla pelkästään jokin kokoontuminen, vaikka joka kolmas vuosi vaan, että seura järjestää kulttuurista tietoisuutta ja tekee näin tärkeätä kulttuurityötä. Nykyään ihmiset ovat vieraantuneet suvuistaan ja jopa läheisistään – entisajan yhteisöllisyyttä ei juuri ole.

Sukututkimus, sukuseuratoiminta on sukuhistorian tärkeimpiä tehtäviä, joilla saadaan säilymään myös Lapin alueen asutus ja historia.

Paavo Riihitammela

Kirjoittaja on Eira-sukuseuran puheenjohtaja, sukuaktiivi ja kolmen omakustanteisen sukukirjan tekijä