Kolumnit

Lauri Marttalan kolumni: Lapin sodan jäljet näkyvät edelleen Kittilän kylissä

Huhtikuun lopulla vietettiin kansallista veteraanipäivää. Samalla tuli kuluneeksi 80 vuotta Lapin sodan päättymisestä. Päivän muistamisten yhteydessä elokuvaohjaaja Aku Louhimies aloitti oman mediakampanjansa. Hän julkaisi seuraavan elokuvaprojektinsa, joka sijoittuu juuri Lapin sotaan. Elokuvalle on tilausta, sillä Lapin sota on jäänyt suurelle yleisölle verrattain tuntemattomaksi tapahtumaksi. Kuvaavaa esimerkiksi on, että yläkoulun nykyisissä historian oppikirjoissa Lapin sota sivuutetaan parin lauseen sivuhuomiolla.

Jokaisen puron varteen ja jokaiselle kuivalle kankaalle pystytettiin telttoja.

Louhimies kertoi haastatteluissaan, että kuvausryhmä on jo kiertänyt pitkin Lappia etsimässä sopivia kuvauspaikkoja. Kuvauskohteita oli valittu Torniosta, Kolarista ja Kittilästä. Kittilän kohteet alkoivat askarruttaa minua. Mistä täältä löytyisi elokuvaan sopivia paikkoja? Hetken pohdinnan jälkeen totesin kysymyksen nurinkuriseksi. Mistä täältä muka ei löytyisi Lapin sodan merkkejä ja tapahtumapaikkoja?

Lapin sota oli kansainvaellus, jonka kaltaista ei ole Lapissa muulloin koettu. Kittilän poikki pohjoiseen kulkenut hiekkatie oli Saksan armeijan yksi päävetäytymisväylä. Liikenne alkoi valtavina tavarakuljetuksina, jota seurasi kolmen divisioonan marssi kunnan läpi. Sotilaita on ollut useita kymmeniä tuhansia. Poltetun maan taktiikan toteutti jälkijoukkona toiminut SS-Vuoristodivisioona Nord. Saksalaisten perässä kulki vielä kymmenisen tuhatta suomalaista sotilasta.

Näin suuri joukko jätti jälkensä kaikkialle. Jokaisessa rakennuksessa ja pihamaalla asuttiin. Jokaisen puron varteen ja jokaiselle kuivalle kankaalle pystytettiin telttoja. Sodan merkit näkyvät maastossa yhä, vaikka paikallisetkaan eivät niihin aina kiinnitä huomiota.

Itse tunnen kaikkein parhaiten kunnan eteläpäädyn kylät ja alueet. Lohinivassa kyläyhdistys rakensi laavun vanhaan lossinrantaan. Laavua ympäröivät saksalaisten juoksuhaudat ja poltetun maatilan jäännökset. Helpissä räjäytettiin suuri ammusvarikko ja sen jäänteet levisivät laajalle. Nuotiopaikan valinnassa pitää yhä olla tarkkana. Myös Alakylässä Pahtajoen vesivoimala ja muut teollisuuslaitokset räjäytettiin. Niiden jäänteet ovat metsässä Rovaniemen tien molemmin puolin.

Alakylä oli saksalaisten joukkojen suuri majoituskeskus. Kenttäkeittiöiden, kenttätallien, sidontapaikkojen, tankkauspisteiden ja telttojen painaumat erottuvat yhä hiekkaisessa maastossa. Sodan romuja pyörähtää esiin mättäitä potkimalla. Kaukosen Maunujoki oli saksalaisten tärkein viivytysasema. Vanhan sillan ympäristössä on pitkiä juoksuhautoja sekä konekivääri- ja kranaatinheitinpesäkkeitä. Asemia reunustavilta soilta kerrotaan löytyneen miinoja vielä 2000-luvullakin. Kaukonen ja Kallo jäivät polttamatta, kun eräs jääkärijoukkue koukkasi Jääskön kylästä joen länsipuolta pitkin saksalaisten jälkijoukon edelle. Kylät ovat nykyään rakennuskantansa puolesta arvokkaita ounasjokisen talonpoikaiskulttuurin perintökohteita. Voisivatko nämä olla Louhimiehen valitsemia kuvauskohteita?

Nyt kun kevään myötä lumet sulavat ja kelirikko päättyy, kehotan Louhimiehen elokuvan innoittamana jokaista kittiläläistä tutustumaan omaan elinympäristöön. Kyseessä on kuitenkin meidän sotamme. Mitä merkkejä se jätti juuri sinun kotiisi ja kylääsi?

Kirjoittaja on kittiläläinen historian opettaja.

Muokattu 14.5. klo 8.33: Muokattu otsikkoa.