Muualta Lapista

Lapsen liike alkaa kotoa – Mikko ”Peltsi” Peltola: “Lapsi tarvitsee esimerkin, ei pelkkää autokyytiä treeneihin”

Mikko ”Peltsi” Peltola kävi Ivalossa puhumassa liikunnan riemuista.

Pitkän linjan toimittaja, juontaja sekä liikkumisen ja urheilun puolestapuhuja Mikko Peltola on vääjäämättä kokenut esiintyjä. Peltolan puhekeikka Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarteessa lokakuun alussa oli herättelevä. Hyvän puhujakeikan tunnistaakin siitä, että se saa yleisön pohtimaan omia toimintatapojaan. Parhaassa tapauksessa se antaa sen toivotun loppusysäyksen, jonka jälkeen kuulija ottaa askeleen kohti terveellisempiä elämäntapoja.

Illan aikana Peltsi pohti muun muassa sitä, että miten voisimme tukea nuoria löytämään liikunnan ja ulkoilun ilon – ja innostua ehkä samalla itsekin enemmän. Hänen mukaansa liikkuminen ei ole vain fyysistä hyvinvointia, vaan siihen sisältyy myös psyykkistä jaksamista, yhteisöllisyyttä ja aineksia parempaan elämänlaatuun.

Ennen puhujakeikan alkamista istahdimme pitkän linjan toimittajan kanssa alas juttusille.

”Kuvitellaan tällainen tilanne: Olet muuttanut perheesi kanssa Ivaloon. Olette löytäneet Ivalosta teille mukavan kodin, arki rullaa. Nyt on Peltsin vapaapäivä, mitä sinä lähdet tekemään?”

– Riippuu tietysti vuodenajasta, mutta minä lähtisin johonkin päin kalaa hakemaan tai sitten pitkälle pyörälenkille, se on toinen. En ole pyörinyt hirveästi tässä Ivalon kupeessa, mutta olen kuullut, että Ivalostakin löytyy tänä päivänä hyviä maastopyöräreittejä. En ole niitä koskaan ajanut, eli suuntaisin ehkä sinne.

– Saariselältä ja Kiilopäältä löytyy aivan maailman mittapuulla mahtavat pyöräilyreitit. Mutta jos asuisin Ivalossa, niin hyödyntäisin näitä aivan vierestä löytyviä reittejä. Sama se on meillä Helsingissäkin, että jos tiistai-iltana on tunti aikaa lähteä maastopyörälenkille, niin reittien on pakko olla siinä lähellä. Ei kai Ivalostakaan lähdetä tuolla aikataululla pyörän kanssa autolla Saariselälle.

Jos joku nyt huomaa että hei, nyt minä haluan ottaa liikunnan osaksi elämää, niin mistä on hyvä aloittaa?

– Kävely on kaiken perusta, kaikessa liikkumisessa. Oletuksena tietenkin, että on terve ihminen. Minä itsekin kävelen, vaikka olen olevinani hyvässä kunnossa. Minusta pitkät kävelylenkit on mahtavia. Jos niihin haluaa vähän tehoa, niin voi ottaa sauvat mukaan ja kävellä vaikka ylämäkiä tai rappusia. Minä pistän aina jossain kohti hölkäksi.

– Hyötypyöräily on toinen josta kannattaa aloittaa. Rauhalliset pyörälenkit ovat nivelille armollisia. Moni voisi miettiä, että pitäisikö se työmatka esimerkiksi mennä pyörällä. Olen ymmärtänyt että ne työmatkat joita autolla mennään, ovat hyvin lyhyitä. Kuulin jopa, että erään Inarin kunnan kyselyn mukaan lapsia viedään kouluun autolla jopa 500 metrin matkoja. Eihän siinä ole järjen hiventäkään.

Millä eväillä vanhemmat saavat lapsensa liikkeelle?

– Minä ainakin olen kasvanut sellaisessa kodissa jossa kyytiä ei ole saanut paikasta toiseen. Jääkiekkoharjoituksiin isä kyllä vei, kun ne sijaitsivat tosi kaukana kotoa. Muuten jos halus ihan mihin vaan, niin sinne piti ite hankkiutua ja silloinhan se kyyti oli polkupyörä.

– Minun mielestä vanhemmat voivat vielä nykypäivänäkin päättää lastensa asioista – miten sitä aikaa kulutetaan kotosalla? Kuluuko lapsen tai nuoren aika pelkästään sängyllä tai sohvalla makaamiseen vai tehdäänkö jotain yhdessä? Olen itse huomannut, että tuollainen esimerkin voima on kohtuullisen hyvä. Tarjoudun aina, kun olen kotona, tekemään lasten kanssa jotain liikuntaa. On se sitten uimista, kävelyä, pyöräilyä, hiihtoa tai ihan vain mettässä haahuilua.

– Kun lapsi on pienestä asti nähnyt, että vanhempi lähtee pyöräilemään tai juoksulenkille, niin kyllä se heilläkin alkaa se jonkun näköinen halu tehdä niitä asioita myös itse. Meidän Osmo-pojalla skuutti-into on tällä hetkellä tosi kova. Kyllä me useampana iltana viikossa sinne skuuttiparkkiin lähdetään. Minä itse harjottelen siellä ajamaan yksipyöräisellä. Olen siinä aivan älyttömän surkea ja se pitää minut hyvin nöyränä.

Jos vanhempi ei itse ole urheilullinen, niin miten lasta voi silloin kannustaa liikkumaan?

– Vaikka itse ei olisi liikunnallinen, niin lasta on hyvä kannustaa kuitenkin jonkinlaisen liikunnan pariin. Ei kaikkien tarvitse urheilla, joka on siis liikunnasta sellainen ”vakavampi” muoto. Sitä voi lähteä vaikka lapsen kanssa yhdessä urheilukentälle hölkkäilemään tai tekemään jotain hauskaa. Ei vanhemman urheilullinen tarvitse olla, mutta liikunnallinen kyllä vois olla.

Voiko liikuttamisen jättää pelkästään urheiluseurojen ja koulun vastuulle?

– Se on vähän kaikkien homma. Joku tutkija sanoi, että se ei riitä lapselle, että hänet viedään neljä kertaa viikossa ohjattuun liikuntaharrastukseen. Vaan sen lisäksi pitäisi olla sellaista omaehtoista liikkumista, missä lapsi saa itse päättää mitä tekee. Haluaako hän esimerkiksi pelata jalkapalloa taikka koripalloa pihalla? Lapsi saisi tehdä sitä sen aikaa kuin huvittaa, omaehtoisuuden kautta.

– Jos mietin omaa lapsuutta, niin oli meilläkin sellaisia elektroniikkapelejä joiden parissa olisi voinut kuluttaa tuntikausia. Me valittiin kuitenki se jääkiekkokenttä, jonne mentiin heti viikonloppuaamusta ja kun ei ollut kännykkää, niin äiti tuli johonki aikaan hakemaan, että muistimme syödä jotain. Sitte lähdettiin takasin ja oltiin siellä niin kauan kuin valoja kaukalolla pidettiin päällä.

Joukkueurheilussa syntyy monesti kaveriporukoita, jotka viettävät aikaa toistensa kanssa myös vapaa-ajalla ja koulussa. Miten hiljaisempia ja ”vetääntyneempiä” lapsia, joilla voisi olla kiinnostusta, voisi saada mukaan joukkueurheiluun?

– Siinä tarvitaan sitten kyllä koulun sekä valmentajien apua ja vanhempien rohkaisua. Pitäisi nähdä sellaisten lasten tarve, jos vaikka joku lapsi ei uskalla sanoa, että hän haluaisi pelata jääkiekkoa. Olisi tärkeää, että mahdollisuus kuitenkin tarjottaisiin.

– Osa harrastuksista on kalliimpia kuin toiset. Ja sehän on ihan selvää, että kaikkien ei ole mahdollista harrastaa kaikkea. Minäkin sanoin meidän tytölle, että älä vaan ihastu taitoluistelusta tai ratsastuksesta, sillä sitten meillä menee niihin kaikki rahat, Peltola nauraa.

– Harrastuksia on eri hintaisia, mutta tuollaisten perusharrastusten pitäisi olla sen hintaisia, että jokaisella olisi mahdollisuus niitä harrastaa.

– Nuo jääkiekkojoukkueet on kyllä melkoisia älämölö-kerhoja. Mutta harrastaminen ei pitäisi olla siitä kiinni, että onko nuori supliikki tai verbaalisesti lahjakas. Kyllä siellä hiljaistenkin ihmisten pitäisi saada hyväksytysti ja hyvin harrastaa.

Kuinka tärkeä vastuu vanhemmilla on lasten liikuttamisessa?

– Vanhemmathan on ne ensimmäiset aikuiset jotka sen lapsen kanssa on. Ne tavallaan luovat sen liikuntakulttuurin jo ihan pienenä. Jossain kohtaa siihen tulee varhaiskasvatus mukaan, ja onkin tärkeää, että siellä ulkoillaan sekä liikutaan, ja että siellä on niihin asioihin sellainen kannustava ilmapiiri. Eli päiväkodin opettajienkin täytyy lähteä silloin sateella sinne ulos liikkumaan lasten kanssa. Sitten tulee koulumaailma ja jossain kohti ne harrastukset.

– Mutta minun mielestäni ei ole ok, että lapsi sysätään vaan sinne toisten hoteisiin. Harrastukset ovat tietenkin tärkeitä, mutta niiden lisäksi pitäisi olla sellaista perheen yhteistä liikuntaa, missä touhutaan sisarusten tai vanhempien kanssa.

– Ja eri sääoloissa tehtävistä liikuntajutuista voi tulla myös elämänmittaisia hienoja kokemuksia. Pääsee sadetakit päällä kunnon syyssateessa vanhempien kanssa temmeltämään, niin ne on hienoja hetkiä lapselle.

Kun lapsi tulee teini-ikään, niin silloin ollaan monesti eräänlaisessa taitosvaiheessa – harrastusta jatketaan ”totisemmissa merkeissä” tai se lopetetaan. Miten yläasteikäisen lapsen mielenkiintoa liikkumiseen saadaan ylläpidettyä?

– Muistan kuinka itse lopetin jääkiekon 15-vuotiaana, kun se alkoi mennä kaikissa seuroissa niin vakavaksi. Ensin heitettiin pihalle yhestä seurasta ja sitten mentiin kavereiden kanssa toiseen vähän ”huonompaan” seuraan. Ei se sielläkään kauaa rentona pysynyt, vaan jossain vaiheessa alkoi nämä aluesarjat ja muut viemään touhua totisemmaksi.

– Sitä olisi vaan tarvinnut sellaisen joukkueen jonka kanssa olisi voinut kahdesti viikossa treeneissä, ja ehkä joskus pelata jonku pelin, ilman että joku huutaa vieressä pää punaisena jos sattuu mokaamaan. Kilpailullisuutta olisi saanut vähän vähentää meille, jotka olisi halunnut harrastaa lajia hieman rennommin.

– Olen ymmärtänyt, että tänä päivänä löytyy jo sellaisia harraste- ja kilpaurheiluryhmiä, joissa se harrasteporukka treenaa huomattavasti kevyemmin, sielläkin voi olla kivaa.

– Lukioikäinenkin joutuu jo tekemään paljon asioita koulun eteen. Siihen on vaikea mahduttaa parin tunnin treenit neljä kertaa viikossa. Jos toinen vaihtoehto on se, että lopettaa kokonaan nuo urheilut, niin se on varmasti helppo valinta. Pitäisi olla tarjolla myös niitä ”välimuodon” harrastusmahdollisuuksia.

Miten löytää intoa liikkumiseen nyt kun päivät alkavat lyhentymään?

– Jos harrastaa sisätilaliikuntaa, niin sittenhän tuo ei haittaa mitään. Mutta jos harrastaa ulkona, niin minä itse ainakin olen huomannut, että mitä surkeampi keli on ollut juoksulenkillä, niin sitä parempi mieli siitä tulee.

– Ja esimerkiksi maastopyöräily pimeässä metsässä, kun on hyvä otsalamppu, niin tuntuupa mahtavalta. Hiihtolenkki pimeällä tai lumikenkäily umpihangessa, ne ovat mahtavaa puuhaa, mutta kysyvät tietenkin harrastuneisuutta.

– Tässä pitää tiedostaa se, että sohvalla viltin alla makoilu ei vaan loputtomiin tee hyvää. Harrastan sitä tietenkin itsekin, mutta se ei saa olla hallitseva olotila.

Mikä on Peltsin lempivuodenaika?

– Pitäiskö se minun sanoa tähän, että talvi. Jos kysytään koko kansalta, niin 99 prosenttia varmasti sanoo varmasti että kesä. Kyllä minä sitä talvea odotan. Välillä tuntuu siltä, että tuolla etelässä nuo talvet ovat välillä sellaisia, että niitä ei ole ollenkaan. Kevät ja uuden alku on myös minun mieleeni.

– No pidänhän minä toki myös kesästä, ja tietenkin myös syksystä. Syksyllä on omat harrasteensa. Syksyllä luonto ikään kuin kuolee, niin siinä on jotain tosi viihdyttävää. Minulta löytyy metsästyskortti, ja olen käynyt monena vuonna täällä Inarissa hirvijahdissa paikallisten kanssa. Nämä reissut ovat sellaisia mitä odottaa pitkään.

– Minussa asuu sellainen vastarannan kiiski, että kun muut hehkuttavat helteitä, niin minä hehkutan mieluummin pakkasia. Onhan sekin synkkää, että ihmiset elävät vain sille kesälle, muut vuodenajat jäävät siinä sitten paitsioon.

Millainen liikkuja on Mikko ”Peltsi” Peltola?

– Pyrin pyörällä menemään kaupungissa tapahtuvista omista matkoista. Jonkin verran pitää lapsia kuskata treeneihin autolla, mutta omat menot pääsääntöisesti pyörällä. Etätyöt ovat vähentäneet työmatkapyöräilyä, mutta saatan sitten käydä aamusella kuitenkin jonkun lenkin tekemässä.

– Meillä on myös iso koira, joka vaatii lenkkejä. Sen kanssa tulee sen pari-kolme kertaa viikossa juoksulenkkejä. Vaikka en kuntosaleista perustakaan, niin olen tietoinen niiden vaikutuksesta terveyteen ja sen vuoksi käyn kerran viikossa salilla.

– Lapset haluavat uimaan vähintään kerran viikossa. Täällä Ivalossa jos on yksi uimahalli, jossa on kylmä vesi, niin minä laskin juuri, että meillä taitaa kotona olla kuuden kilometrin säteellä kuusi uimahallia. On lämpimiä porealtaita ja hyviä saunoja, eli valinnanvaraa löytyy.

– Lähtökohtaisesti otan kaiken liikunnan vastaan minkä vaan saan, sen vuoksi kävin tänäänkin Juutuanpolulla juoksulenkillä ennen kuin tulin tänne Ivaloon.

Ruukaatko sinä käydä Inarin tai Utsjoen alueella kalareissuilla?

– Kasurisen Jussin kanssa minä olen paljon kulkenut tällä seudulla kalassa. Ja yksi asia, joka täytyy sanoa on se, että Juutuajoki ei ole antanut minulle vielä isoa taimenta. Muutaman pienemmän olen saanut, mutta vielä on kana kynimättä sen ison taimenen osalta.

– Täällä on todella paljon hyviä kalapaikkoja. Utsjoen ja Tenon vesistöt tietenkin vähän surettavat, kun ei lohta päästä pyytämään. Minusta tuntuu, että jos ei töitä lasketa, niin tämän alueen kalareissut ovat minulle sellaisia kesälomatekemisiä.

– Minä kuulun yhteen perhokalastusseuraan ja se on Ivalon Perhokalastajat. Olimme viime kesänä Osmon kanssa Ivalon Perhokalastajien kalareissulla Norjan puolella.

Onko Luulammen ja Rautulammen väli Suomen paras maastopyöräilypätkä?

– Varsinkin juuri noin päin se on upea pätkä. Siinä on sellaisia polun kohtia, jotka tuntuu tosi hienolta. Olemme alkaneet puhumaan, että se on maailman paras maastopyöräilypätkä. Lopussa joen ylitys, ja sen jälkeen saa palkita itsensä Luulammella munkkikahveilla.

– Saariselän ja Kiilopään alue on maastopyöräilyyn mahtavaa aluetta. Nykyään ei tarvitse edes omaa fillaria, että pääsee ajamaan, kun on noita pyöränvuokrausfirmoja. Ja jos haluaa avustusta pyöräilyyn, niin löytyy sähköpyöriäkin.

Koska Peltsi muuttaa Ivaloon?

– Me sitä joskus mietittiin. Minä olin silloin niin kova alueen fani, että minulle tuli ihan Inarilainenkin kotiin. Tämä oli aikaa ennen lapsia ja muistan kuinka sanoin vaimolle, että pitäskö muuttaa Ivaloon tai jonnekin sinne suunnalle. Hän mietti, että mitä me sillä töiksemme tehtäis. Minä sanoin, että saisin varmasti Yleltä jonkin näköisen pestin, mutta millaisia töitä hänelle olisi tarjolla, kun hän on vakuutusyhtiössä töissä?

– Otin Inarilaisen käteen ja siellä oli työnhakuilmoituksessa siivoajan paikka auki. Sanoin vaimolle, että alota tosta ja katotaan, että mihin sitten ryhdytään. Helsingistä kun on asuntolainaa maksanut tarpeeksi, niin sieltä kämppä myyntiin ja etitään toinen Ivalosta. Ei me kuitenkaan koskaan sitä päätöstä muutosta tehty. On se aika radikaali muutos perheelle, joka on jonkinlaiseen elämään tottunut, niin muuttaa 1200 kilometrin päähän.

– Nyt kun olemme rakennuttaneet itsellemme talon ja saaneet lapsia, niin eihän me nyt olla mihinkään muuttamassa. Mutta sitä kun ihminen vanhenee, niin laittaahan se miettimään. Toisaalta olisinko minä sitten yhtään sen onnellisempi jos muuttaisin. Täällä Lapissa saa aina aika paljon rampata työhommissa. Nämä on aina olleet mukavia kohtaamisia ja kokemuksia.