Muualta Lapista
Lappilainen Toni Jaatinen Band on tanssittanut pian kolmen vuosikymmenen ajan: "Ennen bändit viihdyttivät, nyt ne liikuttavat”
Konkariyhtyeen jäsenet löysivät toisensa lukiossa ja yhtye hiljeni vain varusmiespalveluksen ajaksi.
Toni Jaatinen Band on ensi vuonna kiertänyt tanssilavoja 30 vuotta.
– Ennen bändit viihdyttivät. Nykyisin ne tanssittavat ja liikuttavat. Ohjelmiston pitää olla tosi monipuolinen. Jenkka, valssi, humppa ja tango ei riitä, vaan kaikki trenditanssit on tultava illan aikana, solisti-harmonikansoittaja Toni Jaatinen kuvailee.
Jaatisen lisäksi bändissä soittavat kitaristi Marko Törmänen ja rumpali Sami Ylivaara.
Heillä on selitys sille, miksi tanssipaikat vähenevät. Tanssilavoilla käydään yhä enemmän kuntoiluharrastuksen vuoksi. Tapahtumanjärjestäjille tanssien järjestäminen ei enää olekaan kannattavaa, sillä myynti vähenee.
Retrotansseihin he ovat osallistuneet useampana vuonna. Väkeä on ollut aina lavan täydeltä.
Kolmikon musiikilliset tiet kohtasivat Sodankylän lukiossa. Ensimmäisen bändin nimi oli Stimulus. Nimi vaihtui Taigaksi kun he vetivät ensimmäisen tanssilavakeikan Syväjärvellä. Taiga valittiin Sodankylässä järjestetyn Orkesterimaratonin yleisön suosikiksi yli kymmenen yhtyeen joukosta vuonna 1995 ja keikkailu alkoi. Hiljaiseloa vietettiin kun bändiläiset suorittivat asepalvelusta vuosina 1996–1997.
Katso video: Toni Jaatinen Band soittaa ja parketti alkaa täyttyä tanssijoista Luoston Retrotansseissa
Ennen vuosituhannen vaihdetta bänditoiminta hiipui, kun Toni Jaatinen muutti Kuopioon. Vuonna 2008 Taiga-nimi luovutettiin Jarkko Honkasen orkesterille.
Kolmikon tiet kohtasivat, kun Toni Jaatinen muutti Rovaniemelle vuonna 2010, ja hänen äitinsä pyysi soittamaan pikkujouluihin. Nykyään trio soittaa kuutisenkymmentä keikkaa vuodessa.
– Koronan jälkeen tanssiväki väheni kun vanhat eivät enää palanneet lavoille. Ennen keikkailimme pelkästään oman kylän puolella. Nykyään käymme Haukiputaalla asti, he kertovat.
Lue lisää aiheesta:
Retrotanssit ovat yksi Luoston Klubin ilahduttavia kohokohtia – Tältä siellä näyttää