Paikallisuutiset
Kunnanhallitus keskeytti reittisuunnitelmia
Kunnanhallitus päätti tiistain kokouksessa keskeyttää kolmen ulkoilureitin perustamisen. Kirkonkylällä Eeron Reenireitti -nimisen reitin tavoiteltu virallistaminen keskeytettiin maanomistajan vaatimuksesta. Alue koostuu metsäautoteistä, jotka ovat metsätalouden käytössä. Reittisuunnitelma on maanomistajan mukaan tehty häntä kuulematta. Ulkoilureittisuunnitelma on ollut julkisesti nähtävillä 18.tammikuuta ja 1. helmikuuta välisen ajan.
Tikkalinjärvi-Pahtavuoma-ulkoilureitti päätettiin keskeyttää luonnonsuojelullisista syistä. Suunnitelmasta jätettiin yksi muistutus. Sen mukaan kansallispuiston osalta reitin perustaminen tulisi käsitellä hoito- ja käyttösuunnitelman uudistamisen yhteydessä, Aakenusvaaran alueelle reittiä ei tulisi perustaa luonnonsuojelullisista syistä ja Tikkalinjärvellä on muun muassa arvokasta aarnimetsikköä. Metsähallitus ei myöskään hyväksy ulkoilureitin perustamista käytössään oleville metsäautoteille.
Jänkäläisen ulkoilureitti puolestaan keskeytettiin tarpeettomana, koska kyseessä olisi ollut Tikkalinjärvi-Pahtavuoman yhdysreitti.
Reittien päätarkoituksena olisi ollut toimia yhdysreittinä Levin, Pallaksen ja Ylläksen reittien välillä.