Muualta Lapista

”Kovia mettäkoiria molemmat, mutta ehkä pohjis on lempeämpi kotona” - Koppelohaukut veti Ivaloon pohjanpystykorvia ja suomenpystykorvia ympäri Suomen

Ivalon Kuulaan piha oli perjantaina täynnä pohjanpystykorvia ja suomenpystykorvia, kun Ylä-Lapin Pystykorvat ry järjesti Suomen suurimman linnunhaukkukoetapahtuman Koppelohaukut. Tapahtuma pidettiin lauantaina, mutta perjantai oli ilmoittautumispäivä Kuulaassa ja eri puolilta maata tulleita pystykorvia omistajineen ja muine ”palvelusväkineen” pyöri pihakentällä pitkin päivää.

Koppelohaukut oli tarkoitettu vain naisohjaajille ja yhtenä ideana oli saada naisia ja tyttöjä lisää mukaan pystykorvatoimintaan.

Kittilästä Ivaloon olivat tulleet Niina ja Arvi Jauhojärvi yhdessä suomenpystykorva Lyyrapyrstön Vimman kanssa.

– Ensimmäistä kertaa ollaan Vimman kanssa kokeissa. Minullekin tämä on ylipäänsä ensimmäinen linnunhaukkukoetapahtuma. En osaa jännittää, kun en oikein tiedä mitä on tulossakaan, naurahti Niina.

Jauhojärvet ovat pystykorvaihmisiä, mutta Arvi Jauhojärvi täsmensi, että he taitavat olla ihan yleisesti koiraihmisiä, koska kotona on norjanharmaata, alaskanmalamuuttia, laikoja, ajokoiraa - ainakin näitä.

– Pohjanpystykorvaa ei juuri nyt ole, mutta sellainen on laitettu hankintaan. Meidän suomenpystis Vimma on nätti ja ihana, mutta kotona sillä on muiden koirien kanssa iso ego. Nyt se on tullut vieraaseen paikkaan ja näyttää vähän katselevan ja vierastavan näitä muita koiria ja ottavan aika rauhallisesti.

Oulusta Koppelohaukkuihin oli tullut 5-vuotias pohjanpystykorva Lintulaakson Adele yhdessä Saija ja Vesa-Matti Pernun kanssa.

– Adelen kanssa on saatu lintuja. Se on metsässä fiksu ja hyvin määrätietoinen. Noin muuten se on hyvin ihmisläheinen ja luonteeltaan tosi miellyttävä, vakuutti Saija Pernu.

Vesa-Matti Pernu kertoi, että hän on omistanut ”pohjiksia” peräti 31 vuotta.

– Haaveilin yleensä pystykorva-koirasta jo kotona, kun asuin vielä isän ja äidin kanssa, mutta he sanoi, ettei sitä voi pystykorvaa ottaa, kun se räkyttää niin, että naapurit hermostuu.

– Kun muutin rivitaloon armeijan jälkeen, niin otin sitten pohjiksen. Ihan hyvin olisin voinut ottaa suomenpystykorvankin, mutta kai se jossakin alitajunnassa oli semmoinen käsitys, että suomenpystärit räkyttää enemmän kuin pohjikset. Olen siitä lähtien tykännyt pohjiksista ja onhan ne aivan mahtavia perhekoiriakin ja tykkäävät viimeisen päälle lapsista.

Vesa-Matti Pernu sanoi, että kyllä hän oikeasti fanittaa yhtä lailla suomenpystykorvaa kuin pohjanpystykorvaakin.

– Minä olen vain tottunut pohjiksiin, mutta aivan yhtä hyvä metsäkoirahan se suomenpystykorvakin on, ei tässä mitään semmoista ole, että olisin jotain pohjanpystykorva-koulukunnan miehiä.

– Toki minun lapsuudessani suomenpystykorvalla oli vähän karu maine. Mutta sehän oli sitä aikaa, että koirat olivat ulkona yötä päivää narun päässä pihan perällä ja sinne käytiin nakkaamassa ruokaa kerran päivässä. Suomenpystykorva saattoi viettää elämänsä siellä pihan perällä, eikä mikään ihme, jos tuli sellainen maine, että ne haukkua räksyttävät ja saattavat olla vielä vihaisiakin.

Adele on viisivuotias ja se on metsästyskoiran iässä ikä, jolloin koira alkaa olla parhaimmillaan. Ei liian pentu, mutta ei vanhuskaan.

– Koira on paras metsästyskaveri. En minä ilman koiraa lähtisi pyssyn kanssa metsälle, koira kuuluu tähän harrastukseen ilman muuta, sanoi Saija.

Pohjanpystykorva huomaa metsässä kulkiessaan kaikki oravat puissa ja se mielellään jää niitä haukkumaan pitkäksikin aikaa.

– Sen kuulee jo koiran haukusta, että nyt siellä haukutaan oravaa. Kyllä sen siitä puun juurelta pois saa, kun koiran on kouluttanut, että se tottelee. Mutta oravahaukku kertoo muuten siitä, että pohjanpystykorva on ollutkin aikojen alussa myös oravakoira todella vahvasti. Oravahaukku on pohjiksella geeneissä, ei se voi mitään sille, kertoivat Pernut.

– Sorkkaeläimistä Adele on vapaa. Ei sitä kiinnosta hirvi, eikä poro. Ja pohjis-narttu muutenkin kiinnostuu niistä vähemmän, he lisäsivät.

Adele viettää kotona päivänsä yleensä sisätiloissa, mutta välillä se laitetaan pihalle isoon häkkiin, jos perhe lähtee asioille.

– Se on sille vaihtelua, kun saa muutaman kerran silloin tällöin olla pihalla häkissä. Olen minä joskus pitänyt jotain koiraa paljonkin häkissä, koska se ei yksinkertaisesti viihtynyt sisällä. Mutta kyllähän se on niin, että enemmän koira sosiaalistuu, kun se saa olla sisällä ja tottua ihmisiin, kertoi Vesa-Matti.

– Innolla odotan huomisia Koppelohaukkuja. Tänä iltana on kiva nähdä ja jutella toisten naisohjaajien kanssa, mutta huomenna keskitytään metsässä kisoihin. Täällä näkee samanhenkisiä ihmisiä ja hierotaan uusia tuttavuuksia, kertoi Saija.

Tuija ja Jukka Kilpinen tulivat Ivaloon Outokummusta 3-vuotiaan Tuikelehdon Onervan eli ”Pippurin” kanssa.

– Pippuri on semmoinen mummon kuntoutuskoira tuolla metsässä. Paljon kävellään ja joskus saadaan se lintukin. Täällä pohjoisessa on aina mukava käydä, kun onhan täällä oikeat erämaat ja tällä seudulla ei ole vielä hirvikärpäsiä.

Kilpiset vakuuttivat, että he eivät edusta mitään ”pohjanpystykorva-ideologiaa”, vaan suomenpystykorvakin heille kelpaisi, ja he epäilivät, että suomenpystis taitaa olla metsästyskoirana hieman jopa edellä pohjista.

– Me haluamme pitää koiraamme sisäkoirana ja ehkä pohjis sopii siihen paremmin. Punaisen suomenpystärin turkki on vähän tuuheampi ja se ei ehkä kotioloissa niin viihtyisi, vaan haluaisi pihalle.

– En tiedä, onko pohjiksen ja suomenpystärin luonteessa eroja. Ehkä suomenpystykorva on itsepäisempi, mutta niinhän sen pitää ollakin, kun se kerran suomenpystykorva on. Ja olisiko pohjiksen luonne sitten vähän pehmeämpi kotikoirana, mutta ihmisystävällisiähän nuo suomenpystäritkin ovat, pohdiskeli Jukka Kilpinen.

Heidi Bollström-Kärkkäinen tuli Lapinlahdelta mukaan Tervasroihun Naavan kanssa. Naava olikin erikoisen näköinen, sillä se ei ollut ruskeavalkoinen lainkaan, vaan sen turkki oli mustavalkoinen.

– Kyllä tämä aito pohjis on väristä huolimatta. Yksi tuhannesta pohjiksesta syntyy kuulemma tämän värisenä. Ja on tuolla pohjalla se ruskea karva, tuo musta väri on vain tässä päällimmäisenä. Jossain täällä Ivalossa asuu muuten Naavan velipoika ja sekin on mustavalkoinen.

– Pohjanpystykorva on hirmuisen kiva mettäkoira ja samalla kotikoira. Minä olen pohjis-ihminen, mutta toisaalta olenhan minä myös suomenpystäriväkeä, koska juuri nyt olen tehnyt varauksen suomenpystykorvan pentuun, hän kertoi.

Katso video: Pohjanpystykorva Adele on metsässä määrätietoinen ja kotona ihmisläheinen

– Minusta tuntuu, että isossa kuvassa suomenpystärit ja pohjanpystärit ovat yhtä hyviä metsästyskoiria. Niissä on varmaan pieniä eroja, mutta minä en ole niihin perehtynyt ja hienoja koiriahan ne ovat molemmat.

– Minulla oli aikanaan pystykorvia, mutta sitten elämä vei tuohon suurriistan puolelle ja karhukoirat tuli mukaan kuvioihin. Nyt minulla on vähän varaus pohjanpystykorvan puolelle. Voisihan se olla suomenpystykorvakin, mutta kun parilla kaverilla on pohjanpystykorvia, niin varmaan käy niin, että se pentu tulee sitten heiltä, jos koirat tekee jälkeläisiä, kertoi Kuulaan pihalla ilmoittautumispaikalla tietoja vastaanottanut Jari Sarre.

Kuulaan pihalla pystykorvaväestä ei löytynyt fanaattisia pohjanpystykorvan tai suomenpystykorvan kannattajia. Molemmat koirat ovat kuulemma hyviä metsällä ja kilttejä kotioloissa, joskin osa arveli, että ehkä pohjis on sittenkin jotenkin lempeämpi.