Muualta Lapista

Kotiin palautetut saamelaisesineet kantavat mukanaan muistoja ja riistoa – Enontekiön esineisiin voi tutustua Marianpäivillä

Saamelaisten esineitä on viety ja tuhottu 1600-luvulta lähtien. Enontekiöllä palautettuun esineistöön pääsee tutustamaan heti Hetan Marianpäivien alkuun, torstaina 20. maaliskuuta seurakuntakodilla.

Saamelaisten esineet kantavat mukanaa sekä muistoja alkuperäisestä yhteisöstään ja maailmastaan että kokemuksia riistosta ja oikeudenloukkauksista, saamelaisten totuus- ja sovintokomission komissaari Kari Mäkinen sanoo.

– Puhumme komissiossa usein saamelaisten oikeudesta menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Esineiden muisti rakentaa sovintoa menneisyyden ja nykyisyyden kanssa, sillä ilman omaa muistia ihminen ja yhteisö eivät ole ehjiä. Muisti on myös tulevaisuuden rakentamisen ehto, Mäkinen totesi saamelaisesineiden kotiinpaluun merkityksestä tehdyn selvityksen julkaisutilaisuudessa helmikuussa.

Selvityksen teki filosofian tohtori Eeva-Kristiina Nylander ja siinä tarkastellaan saamelaisesineiden kotiinpaluun merkitystä ja mahdollisuuksia saamelaisyhteisölle.

Tämän seurauksen rumpuja ei ole Saamenmaan museoissa kuin neljä kappaletta. Eeva-Kristiina Nylander

Saamelaisten esineistöä on Nylanderin mukaan viety ja tuhottu 1600-luvulta lähtien monista eri syistä. Nylander käyttää selvityksessään termiä "tieteellinen kolonialismi" viitatessaan saamelaisten henkisen ja aineellisen kulttuuriperinnön kuten joikujen, esineiden, esivanhempien jäänteiden ja luonnonrikkauksien keräilyyn ja siirtämiseen pois Saamenmaalta. Sen seurauksena Suomen saamelaisten esineistöä on edelleen suuret määrät etenkin Suomen, Ruotsin ja Euroopan museoissa.

Kokoelmien syntyyn vaikuttivat aikanaan muun muassa saamelaisten pakkokristillistäminen, eksotisointi sekä henkisen kulttuurin demonisointi.

– Saamenmaalla tämä on ollut voimakasta 1600-luvulta lähtien. Vanhimpia esimerkkejä ovat pyhät rummut, joita Suomen puolella tuhottiin ja kuljetettiin pois 1600-luvulla, ja Ruotsin ja Norjan puolella erityisesti 1700-luvulla. Tämän seurauksen rumpuja ei ole Saamenmaan museoissa kuin neljä kappaletta, Nylander kertoo.

Rumpuja on muissa museoissa 71 kappaletta, ja niiden palautuksista Nylanderin mukaan keskustellaan.

Museoesineissä säilyy yhä se alkuperään liittyvä informaatio, joka vain nukkuu silloin, kun se on muilla. Eeva-Kristiina Nylander

Repatriaatio voi tarkoittaa esimerkiksi esineiden konkreettista siirtämistä saamelaismuseoon, saamelaisten mahdollisuutta vaikuttaa kulttuurinsa esittämiseen valtaväestön museoissa tai kokoelmien saavutettavuuden parantamista saamelaisille. Tälle kaikelle on Nylanderin mukaan suuri tarve.

– Alkuperäiskansoille oman kulttuuriperinnön suojelu ei ole pelkkää esineiden säilyttämistä arkistoissa, vaan tulevaisuuden rakentamista rakentamalla vahvempaa identiteettiä sekä yksilöille että yhteisölle. Se on taaksepäin katsomista, jotta voidaan mennä eteenpäin kohti parempaa tulevaisuutta, toteaa Nylander.

Saamelainen käsityö, duodji, on Nylanderin mukaan saamelaisten perimätiedon, filosofian ja kokonaisen maailmankuvan kätkevä kulttuurinen tietokanta. Kun esineet palautuvat, ne voivat tuoda mukanaan myös unohdettua tietoa ja taitoa.

– Saamelaisten oma kirjoitettu historia on verrattain lyhyt, ja se on usein kirjoitettu ulkopuolisten näkökulmasta, sisältäen paljon väärinkäsityksiä. Museoesineissä säilyy yhä se alkuperään liittyvä informaatio, joka vain nukkuu silloin, kun se on muilla. Saamelaisten käsissä esineet heräävät eloon ja musealisaatio purkaantuu, Nylander sanoo.

Yritän omassa työssäni arkistotutkijana saamelaistaa tätä tutkimusta ja selvittää tarkasti, mistä kylästä ja talosta esineet ovat lähtöisin. Eeva-Kristiina Nylander

Julkaisutilaisuuden keskustelussa nousee esiin museoesineiden perusteellinen lähtötutkimun tärkeys, jotta ne voidaan palauttaa oikeille paikoilleen. Kolttasaamelaisten näkökulmasta haasteena on, että yhteisö on jakautunut kolmen valtion alueelle, ja se herättää kysymyksiä siitä, minne esineet tulisi palauttaa.

Nylanderin mukaan perinteinen omistajahistoriatutkimus ei yksin riitäkään saamelaisesineiden tapauksessa, vaan kokoelmat, arkistot ja tietokannat on dekolonisoitava ja saamelaistettava.

– Yritän omassa työssäni arkistotutkijana saamelaistaa tätä tutkimusta ja selvittää tarkasti, mistä kylästä ja talosta esineet ovat lähtöisin, jotta tiedetään, minne ja kenelle ne Saamenmaalla kuuluvat, hän toteaa.

Nylander esittää selvityksessään saamelaismuseo Siidan resurssien lisäämistä, jotta repatriaatiotyö voi edetä. Hän ehdottaa viiden uuden viran perustamista, joista neljä keskittyisi repatriaatioon, esinetutkimukseen ja yhteisötyöhön.

Tarvitsemme valtion puolelta vahvempaa sitoutumista ja pysyvämpää muutosta saamelaisten kulttuuriperinnön hallinnointiin, edistämiseen ja turvaamiseen. Tuomas Aslak Juuso

Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila painottaa museoiden yhteistyön merkitystä esineiden palautuksessa. Prosessien on kuitenkin tapahduttava saamelaisten ehdoilla.

– Suomen kansallismuseo ei voi olla hallitsemassa saamelaisten esineiden kertomaa menneisyyttä – etenkään, koska se on myös tulevaisuuden hallintaa. Meidän pitää pystyä vetäytymään siitä ja sen sijaan antaa saamelaisten itse kertoa, mitä esineillä halutaan sanoa, Anttila huomauttaa.

Saamelaiskäräjien vs. puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso puolestaan peräänkuulutti valtion vastuuta, sitoutumista saamelaisten kulttuuriperinnön vahvistamiseen ja itsemääräämisoikeuden toteuttamiseen.

– Tarvitsemme valtion puolelta vahvempaa sitoutumista ja pysyvämpää muutosta saamelaisten kulttuuriperinnön hallinnointiin, edistämiseen ja turvaamiseen. Nyt tarvitaan pitkäjänteisiä päätöksiä, esimerkiksi uutta lainsäädäntöä, joka mahdollistaa muutoksen, jota saamelaiset totuus- ja sovintoprosessilta odottavat, Juuso painottaa.